Sote-uudistuksen lainsäädäntötyö on kiivaimmillaan. Virkamiehet uurastavat ja tuottavat tauotta vaihtuvien poliittisten tuulien keskellä kansalaisten hyvinvointia syvästi koskettavia linjauksia. Yhtä aikaa pitäisi järjestelmää hajottaa pienempiin osiin ja yhdistää hyviin toiminnallisiin kokonaisuuksiin. Lausujat tuskailevat tuhansien sivujen kanssa. Lausunto pitäisi antaa avoimin kortein, sillä moni asia on joko päättämättä tai siitä todetaan, että maakunta määrittelee, maakunta ratkaisee tai maakunta sopii. Tulevaisuuteen saa mukavaa poliittista väljyyttä, kun puheissa voi todeta, että maakuntataso ratkaisee nämä kysymykset. Maakunta on ratkaisu kaikkeen. Puheita kuunnellessa ja lehteä lukiessa olen jo ihan tykästynyt tuohon maakuntaan. Maakunta tulee olemaan todellinen superosaaja. Se tulee määrittelemään peruspalvelut.
Mitä sitten kuuluu perusterveydenhuollon minimiin? Sitä odotan innolla. Aikuisen perusterveen palveluissa varmasti päästään kivasti liikkeelle. Työikäisestä väestöstä joka kuudes käy terveyskeskuksessa pitkäaikaisen sairauden takia monta kertaa vuodessa. Monella heistä on useita sairauksia. Selkävaivan hoito voi olla vaikeaa masennuksen kanssa ja ylipainoa ei tahdo saada ratkottua avioeron keskellä. Elämää ei saa hallintaan reseptillä.
Kuuluuko peruspalveluihin mielenterveyshoitajan, fysioterapeutin tai päihdeohjaajan palvelut? Vai muodostuuko tähän ensimmäinen kynnys – paikka, jossa valitaan, kilpailutetaan ja ohjaudutaan? Miten toimitaan apuvälineiden kanssa? Jaetaanko diabetesliuskat tai kalibroidaanko sensorointimittarit? Pitääkö sukupuolitautien ilmaislääkkeitä varata kuten ennenkin? Kansalaiselle, jolla on yksi vaiva, muutama diagnostinen koe riittää ja reseptillä pärjätään – kyllä hoituu. Sitten ne neljä kymmenestä monisairausottelijaa, joiden peruspalvelujen todella soisi hoituvan.
Maakunta tulee olemaan myös super-ICT-osaaja. Suomessa on pirstaloimalla saatu hassattua tietoteknisiin kokeiluihin ja toimimattomiin järjestelmiin satoja miljoonia euroja – ja lisäksi tuhansia tonneja ammattilaisten hermoja. Kaikki pienet toimijat vapautetaan nyt toimimaan maakunnan ohjeiden ja linjausten mukaisesti. Kansallisesti tämä ei onnistunut, mutta maakunta kyllä tämänkin ratkonee muutamassa vuodessa. Täytyyhän määrittelyt olla olemassa ennen kuin toiminta aloitetaan – vai? Kanta-järjestelmä pelastaa toki tässä paljon ja kansalliset määrittelyt etenevät omaa latuaan. Sopimuksia tehdessä ja kilpailuttaessa nämä olisi kiva olla tiedossa, jotta maakunta tietää mitä hankkii ja vastaa velvoitteestaan valvoa laatua. Mutta kyllähän maakunta tietää.
Maakunta ratkaisee toki hankalan integraatio-ongelman, kun erikoissairaanhoito kootaan palvelukeskuksiin. Perusterveydenhuolto ripotellaan pitkin erilaisia tuottajia ja tuottajamalleja. Ikäihmisten hoivapalvelut on jo laajasti hajautettu, joten olisiko siis terveyspalvelutkin hajautettava? Sosiaalipalvelujen monimuotoisuus on jo nyt terveysihmiselle vaikeaa. Hajautettujen palvelujen integraatiosta tulee maakunnalle helppo nakki. Segmentoidaan väestö ja lähetellään asiakassetelit kotiin monisairausottelijoille, ja kutsu henkilökohtaiseen asiakasbudjetointi tapaamiseen jos muu ei auta. Vastanneiden kesken maakunta arpoo magneettitutkimukset.
Maakuntaan syntyy uusia ammattiryhmiä, jotka ovat toiminimeltään palveluohjaajia, palvelukoordinaattoreita, palveluvalmentajia, palvelubudjetoijia ja palvelupelastajia. Heidän kanssaan kansalainen selvittelee mihin hän on oikeutettu, millaisen setelin maakunta voisi myöntää vai meneekö kansalaisen hankinnat yli henkilökohtaisen budjetin. Kaivaako perikunta kuvetta, kun vanhan isän henkilökohtainen budjetointi ylittyy? Muistisairaan, aivohalvauksen saaneen tai syvästi masentuneen ihmisen kohtalo alkaa hirvittää. Maakunnan palvelulaitoksen erikoistason päivystys palkkaa näitä palvelupelastajia, sillä ihmiset hakeutuvat sinne, missä kokevat olevansa turvassa. Maakunta integroi sen minkä poliitikot hajottaa – päivystykseen, veikkaisin.
Maakunta tietää mikä hyvää ja laadukasta. Se määrittelee kriteerit ja mittarit, ne joita on siis kaivattu kansallisilta sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus- ja asiantuntijalaitoksilta vuosikymmen. Näillä maakunta seuraa laatua ja raportoi siitä kansalaisille. Maakunta nimittäin rakentaa myös julkisen raportointijärjestelmän, sen jota on puhuttu vuosikymmen ajan. Se sellainen, joka on monissa maissa kansallisesti olemassa Se, josta tarkistan, onko palveluntuottajani toimintaa olemassa, onko se ajan tasalla ja millaiset hoitotulokset sillä on muihin vastaaviin verrattuna. Jos siis vastaavuus on sovittu. Maakuntiin syntyy kivat 18 erilaista laatukriteeristöä, joita sitten harmonisoidaan seuraava vuosikymmen.
Maakunta seuraa tietysti kustannuksia ja kustannusvaikuttavuutta potilasryhmittäin, tuottajittain ja kokonaisuutena. Se valvoo palvelusopimusten toteutumista suhteessa kustannuksiin ja antaa huomautuksia ja purkaa sopimuksia. Maakunnan terveystaloustieteen osastolla analysoidaan lääkkeiden käyttöä tai diagnostisten tutkimusten määrää sairausryhmittäin. Pitäähän kansalaisten saada vaikuttavaa ja kustannustehokasta hoitoa. Maakunnan sopimusteknisen osaston lakimiehet tekevät ostopalvelusopimuksia ja kilpailutuksia urakalla, sillä keskisuurella terveysasemalla on tavallisesti 200–250 sopimustoimittajaa, ja sitten hammashuolto, ikäihmiset, vammaispalvelut…
Maakunta on hyvä keksintö sote-poliitikoille. Sitä ei ole sote-maailmassa olemassa. Se on kuin lainsäätäjän mielikuvitusystävä, jolle voi kehittää ominaisuuksia ja jonka kanssa voi jutella silloin, kun päivä ei paista risukasaan. Minäkin haluan oman maakunnan.
Kristiina Patja
Kirjoittaja on dosentti, erikoislääkäri ja Kirkkonummen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri.
Jutun otsikko on mukailtu Ilmari Kiannon sanoittamasta Nälkämaan laulusta. Säepari kuuluu: Taival lie hankala – olkoon vaan! Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan!
Lue myös nämä Kristiina Patja kirjoitukset:
Potilaan valinnanvapautta ei pidä jättää puskaradion ja hymynaamaindeksin varaan
Lääkärin terveiset terveyskeskuksesta
Sähkötupakka ei ole vieroitustuote
