Syöpien ilmaantuvuudessa ja syöpäkuolleisuudessa on eroja alueiden ja väestöryhmien kesken. Syitä eroihin on useita: syövän riskitekijöille altistuminen vaihtelee väestöryhmittäin ja ihmisen sosiaalinen tausta on yhteydessä terveystietoisuuteen, asenteisiin ja käyttäytymiseen. Myös tutkimuksiin ja hoitoon pääsyssä on alueellista vaihtelua, vaikka Suomessa terveydenhuoltojärjestelmä onkin lähtökohtaisesti tasa-arvoinen. Syövän hoidon järjestämiseen ja hoitokäytäntöihin saattaa lisäksi liittyä sellaisia alueellisia eroja, jotka vaikuttavat hoidon tuloksellisuuteen väestötasolla.
Suomessa seurataan jatkuvasti syöpäpotilaiden elossaolon alueellista vaihtelua. Luotettavia tietoja on saatavissa syöpärekisteristä jo 60 vuoden ajalta (1). Suomessa potilaiden elossaololuvut ovat paremmat kuin useimmissa muissa maissa. Alueellisia eroja oli paljon vielä 50 vuotta sitten, jolloin pääkaupunkiseudun potilaiden elossaololuvut olivat korkeammat kuin muun maan potilaiden, mutta nykyisin erot ovat vähäisiä ja yleisimmissä syövissä käytännössä poistuneet.
Yhdysvalloista julkaistu tuore tutkimus on jälleen tuonut esille köyhyyden ja syöpävaaran välisen yhteyden (2). Tietyt syövät, kuten Kaposin sarkooma, kurkunpään, kohdunkaulan, peniksen ja maksan syöpä, kertyvät alueille, joissa köyhyys on yleistä. Toiset syövät, mm. melanooma, kilpirauhasen, ihon ja kiveksen syöpä, taas kertyvät varakkaiden asuttamille alueille. Toisaalta köyhillä asuinalueilla kokonaissyöpävaara oli pienempi mutta kuolleisuus syöpään suurempi kuin varakkailla alueilla. Köyhyyteen liittyvät syövät ovat siis harvinaisempia mutta tappavampia kuin vaurauteen ja parempaan aineelliseen hyvinvointiin liittyvät. Tutkijat pitävät tärkeänä sosioekonomisten tekijöiden huomioon ottamista syöpävaaran väestötason seurannassa.
Suomessa syöpien kokonaisilmaantuvuus on suurin etelässä, johon myös korkea elintaso ja vauraus keskittyvät. Syöpäkuolleisuus sen sijaan on suurin pohjoisessa. Sosiaaliluokan yhteyttä syöpäpotilaiden elossaoloon selvitettiin jo 20 vuotta sitten (3). Syöpäkuoleman vaara oli useissa syövissä suurin alimman sosiaaliluokan potilailla. Elossaololukuja ja arvioita vältettävissä olevien syöpäkuolemien määristä on sen jälkeen päivitetty (4,5). Tutkimuksen mukaan elossaololuvut ovat lähes aina korkeimmat ylimmän koulutustason omaavilla potilailla ja matalimmat perustason koulutustaustan omaavilla. Ammatin perusteella terveystietoisten ryhmään kuuluvien (mm. lääkärit, sairaanhoitajat ja opettajat) elossaololuvut ovat vielä paremmat kuin muiden korkeasti koulutettujen.
Elossaololukujen eroja voidaan selittää ainakin osittain syöpien levinneisyydellä, eli matalan koulutustason ryhmässä syövät olivat todettaessa useammin levinneitä kuin korkeamman koulutusasteen ryhmään kuuluvilla. Koulutusryhmittäiset erot voivat liittyä myös potilaiden tietoisuuteen oireista ja eroihin hoitoon hakeutumisessa ja pääsyssä. Myös elintapoihin liittyvät riskitekijät voivat olla koulutusryhmittäisten eloonjäämiserojen taustalla lähinnä niiden aiheuttamien muiden sairauksien ja yleiskuntoon liittyvien vaikutusten vuoksi.
Suomessa on myös selvitetty ammatin ja syövän välistä yhteyttä (6). Suoraan ammattiin liittyvät altisteet näkyvät selvästi tuloksissa, mutta työntekijöiden elintavat, kuten tupakointi ja alkoholinkäyttö, vaikuttavat riskiin merkittävästi. Työympäristön fyysiset tekijät eivät siis selitä sosiaaliryhmittäisiä eroja, vaan suurin vaikutus on itse omaksutuilla elintavoilla.
Yleensä epäoikeudenmukaisina pidetään sellaisia väestöryhmien välisiä eroja, jotka voitaisiin terveydenhuoltoa tai yhteiskunnan muita toimintoja kehittäen välttää. Hoitokäytäntöihin, hoitoon pääsyn viivästymiseen ja hoidon saatavuuteen liittyvät erot ovat tällaisia, mutta systemaattinen tieto puuttuu. Todennäköisesti paras tapa vähentää väestöryhmittäisiä eroja syövän suhteen on edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja vahvistaa ehkäisevän terveydenhuollon toimia tuloksellisuutta tiiviisti seuraten.
Sakari Karjalainen
LT, dosentti
Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteeri
Nea Malila
LT, professori
Suomen Syöpärekisterin johtaja
Kirjallisuutta
1. http://www.cancer.fi/
syoparekisteri/tilastot/
2. Boscoe FP, Johnson CJ, Sherman RL, Stinchcomb DG, Lin G, Henry KA. The relationship between area poverty rate and site-specific cancer incidence in the United States. Cancer 2014;120:2191–8.
3. Auvinen A, Karjalainen S, Pukkala E. Social class and cancer patient survival in Finland. Am J Epidemiol 1995;142:1089–102.
4. Pokhrel A, Martikainen P, Pukkala E, Rautalahti M, Seppä K, Hakulinen T. Education, survival and avoidable deaths in cancer patients in Finland.
Br J Cancer 2010;103:1109–14.
5. Seppä K, Hakulinen T, Kim HJ, Läärä E. Cure fraction model with random effects for regional variation in cancer survival. Stat Medicine 2010;29:2781–93.
6. Pukkala E, Martinsen JI, Lynge E ym. Occupation and cancer - follow-up of 15 million people in five Nordic countries. Acta Oncol 2009;48:646–790.
Kuva: Pixmac
Julkaistu Lääkärilehdessä 42/2014.
