Parisuhdeväkivaltaa on Suomessa muiden ”länsimaiden” tapaan selitetty sinnikkäästi perheiden sisäisillä ongelmilla. Ongelma on luettu yksityisyyden piiriin, jonka taustalla ovat sekä tekijän että uhrin yksilöpsykologiset haasteet. Kulttuurista näkökulmaa ei juuri näy julkisessa keskustelussa.
Sen sijaan muualla tapahtuvaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kulttuuristetaan. Kun meille tarjotaan kuvaa happoa kasvoilleen saaneesta intialaisesta naisesta tai nälissään kadulla kerjäävästä afgaaninaisesta, kauhistelemme juuri brutaalia kulttuuria. Varsinkin muslimien uskotaan olevan jonkin koko maailman yhtenäisen muslimikulttuurin tuotteita, ja siinä nainen on kategorisesti miehelle alisteinen.
Taannoinen tutkimustulos on kuitenkin pakottanut kysymään, pesiikö meidänkin yhteiskunnassamme naisiin kohdistuvan väkivallan kulttuuri. Joka neljäs alle 35-vuotiaista nuorista miehistä ajattelee, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan. Yhtä moni heistä on samaa mieltä väitteestä ”joskus on välttämätöntä käyttää väkivaltaa tullakseen kunnioitetuksi”.
Joka neljäs alle 35-vuotiaista nuorista miehistä ajattelee, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan.
Keskusteluun on ilmaantunut yhteiskunnallisia kierroksia. Toimittajat ja erinäiset asiantuntijat ovat nostaneet esiin somevaikuttajat. Nuoret miehet fanittavat esimerkiksi yhdysvaltalaista Nick Fuentesia, joka on äärioikeistolainen Hitlerin ihailija. Hän on julistanut vihollisikseen naiset, muslimit sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt.
Andrew Tate, naisvihan ylipappi, on vangittu ammattimaiseen seksuaalirikollisuuteen syyllistymisestä. Kotimaisiakin esikuvia somen naisten halventamiselle on. Kovassa pornossa naisten kuristaminen ja joukkoraiskaukset ovat erityisen muodikasta sisältöä.
Median kuluttaja ei kuitenkaan ole tyhjä taulu, johon mikä tahansa sisältö uppoaa. Maaperän on oltava suotuisa. Kulttuurissa ja historiassa on siis jotain, joka toistaa ja tukee median naisvihamielisiä sisältöjä. Selityksiksi on tarjottu muun muassa kouluopetuksen naisistumista, naisten nirsoilua parinvalinnassa sekä perinteisten miehisten ammattien katoamista.
Selityksissä häiritsee niiden hyväksyntää hipova ymmärrys väkivallan syistä, jotka kieroutuneesti palautuvat naisiin – ja juuri se on kulttuurista. Mies on kuin painekattila, joka on vaarassa kiehua yli naisen käyttäytyessä väärin tai saadessa valtaa vaikuttaa asioihin.
Taustalla on vanha ajattelu oikeasta naiseudesta ja mieheydestä.
Naiselta odotetaan edelleen, pitkälti tiedostamatta, alistumista ja siveellisyyttä, joita miehen on lupa kontrolloida. Oikeaan mieheyteen yhdistetään meillä sitkeästi fyysinen ja henkinen ylivoima, tunnekylmyys ja itseriittoinen etäisyys.
On aika myöntää, että kunniaväkivalta ei ole vain muiden kulttuurien piirre, vaan siinä kaikuu oman kulttuurimme patriarkaaliset rakenteet, uskomukset ja arvot.
On aika myöntää, että kunniaväkivalta ei ole vain muiden kulttuurien piirre, vaan siinä kaikuu oman kulttuurimme patriarkaaliset rakenteet, uskomukset ja arvot. Keskeinen osa rakennetta on se, että nainen joutuu väkivallan uhriksi nimenomaan sukupuolensa takia ja väkivaltaa selitetään, arvotetaan ja tuomitaan opittujen mallien mukaan.
Tutkijat puhuvat Suomesta ”tasa-arvon” sudenkuoppana. Meillä on länsimaisittain poikkeuksellisen sukupuolittuneet opiskelu- ja työmarkkinat lasikattoineen. Tästä ja väkivaltaongelmasta huolimatta Suomesta puhutaan tasa-arvon mallimaana. Se osaltaan estää puuttumasta ongelmaan.
Terveydenhuollon ammattilaisten on tärkeää tiedostaa parisuhdeväkivallan yleisyys. Se ei voi olla vaikuttamatta yksilöiden terveyteen.
Sanonnan mukaan on lottovoitto syntyä Suomeen. Juuri nyt pidän lottovoittona, että siitä huolimatta kukaan ei ole koskaan lyönyt minua. Oman ikäluokkani miehet ovat tutkitusti kaikkein kilteimpiä, kuten valtaosa muistakin miehistä.
Kirjoittaja on kulttuuriantropologian yliopistonlehtori Oulun yliopistossa ja tarkkailee vapaa-aikanaan mieluummin eläimiä kuin ihmisiä.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
