Yhteiskunnastamme voi tunnistaa kuusi oikeusvaltion pohjalla seisovaa peruspilaria. Niiden varaan on rakentunut nyky-Suomi, joka on monella mittarilla maailman parhaita paikkoja ihmisen kasvaa, kouluttautua ja tehdä työtä. Vanhuuden vaihe ei aivan samaan yllä.
Ajattelen, että Suomea ei olisi ilman kansakoululaitosta. Kaikille tarkoitettu kansan koulu syntyi 1866. Yleinen oppivelvollisuus astui voimaan 1921. Valtiomme perustuu ajatukselle, että tieto on tärkeää ja kuuluu kaikille.
Tiedon suuresta arvostuksesta kertoo myös kirjastojen asema. Yleiset kirjastot syntyivät meille 1900-luvun alussa. Valtionapua ne alkoivat saada 1921 ja kirjastolain tuen 1928.
Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden suomalaiset saivat vuonna 1906. Toteutimme silloin ensimmäisinä maailmassa kaikkien kansalaisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden valtiollisella tasolla.
Yleinen asevelvollisuus astui Suomessa voimaan 1878. Syntyi monikulttuurinen armeija: virkakieli oli ruotsi, opetuskieli suomi, komennot tulivat venäjäksi. Samalla syntyi myös pysyvä huoli siitä, ettei suomalaisia käytettäisi käymään toisten sotia.
Yleisen yhdistymis- ja kokoontumisvapauden takasi vuoden 1919 hallitusmuoto. Nykyisin kansalaisyhteiskuntaan kuuluu noin 100 000 toimivaa yhdistystä, joilla on arviolta 15 miljoonaa jäsentä.
Kaikille edellä kuvatuille perusrakenteille on yhteistä yleisyys ja yhtäläisyys. Kaikkia meitä kohdellaan samoin perustein. Kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet.
Terveydenhuoltoon saman periaatteen toi kansanterveyslaki 1972.
Kaikille kuudelle yhteiskunnan peruselementeille on myös yhteistä, että aikamme haasteet näyttävät uhkaavan erityisesti yhtäläisyyden periaatetta. Yhteiskuntaa sirpaloivat ja eriarvoisuutta lisäävät tekijät ovat voimissaan.
Koulutusjärjestelmää riepottaa kierros uudistuksia, jotka vahvistavat alueellisia ja koulutuspolkujen eroja. Oikeus rauhalliseen ja turvalliseen kouluympäristöön jää jo monin paikoin toteutumatta. Päättäjien tapa kohdella asiantuntijoita heikentää tiedon arvostusta.
Kirjastot ovat pitäneet kiinni maksuttomuudesta, mutta joutuneet supistamaan palvelujaan ja karsimaan verkostoaan.
Vain 60–70 prosenttia nykysuomalaisista pitää äänioikeuttaan niin arvokkaana, että käyttää sitä. Passiivisuus jättää politiikan poliitikoille, mikä vahvistaa ääriliikkeitä.
Asevelvollisuus koskee käytännössä enää vain osaa miehistä, mikä kiihdyttää syrjäytymistä. Kaikkia koskeva yleinen maanpuolustusvelvollisuus on organisoimatta.
Yhdistymisvapaus toteutui aluksi takellellen, mikä kertoo sen tärkeydestä. Vallanpitäjät kokevat vapaat kansalaiset usein hieman vaarallisiksi. Ääriliikkeiden vahvistuminen voi kiristää säätelyä.
Terveydenhuollon haastaa sote. Julkisten terveyspalveluiden yhtäläisyys on kyseenalaista nytkin, mutta tärkeintä on kiinnittää huomio tekeillä olevaan tulevaisuuteen. Tulevaisuuden sote-järjestelmän tulee yhdistää eikä hajottaa kansalaiskokemuksia.
Kaiken yleisen ja yhtäläisen suurin saavutus on sisäinen ja ulkoinen rauha, joita kenelläkään ei ole oikeutta vaarantaa. Rauha ei ole rakentunut helposti eikä säily itsestään. Niinpä yhteiskuntarauhan tulee olla myös sote-uudistuksen tavoite.
Juhlavuosi päättyi, mutta sen jälkeenkin Suomessa on hyvä elää. Toivokaamme niin.
Hannu Ollikainen
Blogi on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
