Työssäkäyvien terveyspalveluista suurin osa liittyy tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin sekä mielenterveyden häiriöihin. Samat sairaudet aiheuttavat myös valtaosan sairauspoissaoloista.
Kun lisäksi yli puolet kokee työnsä rasittavan henkisesti ja fyysistä työkuormitusta kokee reilu kolmannes, on perusteltua kysyä, sairastuttaako työelämä.
Selkein osoitus työn aiheuttamasta sairastumisesta liittyy ammattitauteihin. Niiden kehittymisessä työn altisteiden ja kuormitustekijöiden osuuden arvioidaan olevan yli puolet.
Työn aiheuttamat henkiset paineet voivat pitkittyessään lisätä mielenterveyden häiriöiden todennäköisyyttä, vaikka sairauden synnyssä työ olisikin vain yksi tekijä monien joukossa.
Ammattitautien lukumäärä on pitkään vähentynyt liittyen lainsäädännöllisiin muutoksiin, työturvallisuuden paranemiseen sekä elinkeinorakenteen ja työelämän muuttumiseen. Tosin rasitusvammoja lukuun ottamatta tilastosta puuttuvat tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet. Myöskään mielenterveyden häiriöitä ei lähes poikkeuksetta korvata ammattitautina.
Kuitenkin kaikista sairauksista yleisimmin työhön yhdistetään nimenomaan mielen ja liikuntaelimistön sairaudet. Kun työterveyslääkärin vastaanotolle tulleilta kysyttiin käyntisyyn yhteydestä työhön, mahdollisesti tai varmasti työhön liittyviksi he arvioivat 85 % mielenterveyden ja 74 % tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista.
Syy-seuraussuhteen sijaan potilaiden mielipiteisiin vaikuttavat ennen kaikkea kokemukset oireiden pahenemisesta työssä ja niiden vaikutuksesta työkykyyn.
Ahdistus ja masennus ovat ohittaneet tuki- ja liikuntaelinperäiset ongelmat sairauspoissaolojen syinä – ja siinä mielessä työhön liittyvinä sairauksina. Työn aiheuttamat henkiset paineet voivat pitkittyessään lisätä mielenterveyden häiriöiden todennäköisyyttä, vaikka sairauden synnyssä työ olisikin vain yksi tekijä monien joukossa.
Oman kokonaisuutensa muodostaa työuupumus, joka sisältyy myös ICD-11-luokitukseen. Siinä työuupumusta ei kuitenkaan pidetä sairautena vaan tekijänä, joka vaikuttaa terveyteen ja terveyspalveluiden käyttöön. Kun työssä vaaditaan yhä enemmän yhä pienemmillä resursseilla, tämä voi synnyttää työntekijässä ahdinkoa, johon lievitystä haetaan terveydenhuollosta.
Lieväkin mielenterveyden häiriö voi liittyä työhön siten, että siihen liittyvä toimintakyvyn lasku ei mahdollista jatkamista kognitiivisesti vaativassa työssä entiseen tapaan. Lakisääteisellä työterveyshuollolla on keskeinen asema niin mielenterveyden kuin muidenkin työhön liittyvien terveysongelmien ehkäisyssä, varhaisessa toteamisessa, hoidon koordinoinnissa ja työhön paluun sekä työssä jatkamisen tukemisessa.
Keskeistä on huomioida mahdollisuus muokata työtä terveydelle ja toimintakyvylle sopivammaksi.
Lähtökohtaisesti työn voidaan katsoa olevan hyväksi fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle.
Lähtökohtaisesti työn voidaan katsoa olevan hyväksi fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle. Työ paitsi antaa toimeentulon myös rytmittää arkea ja mahdollistaa merkityksellisen tekemisen ja kehittymisen yhteisössä, joka on enemmänkin kuin vain työn tekemistä varten.
Työn puute liittyy monilla mittareilla huonompaan terveyteen kuin työn tekeminen. Tämä on niin syy kuin seuraus. Työn puute heikentää terveyttä, ja heikko terveys vaikeuttaa työllistymistä.
Vietämme merkittävän osan valveillaoloajastamme työssä, minkä vuoksi vähintään ajallinen yhteys terveysongelmiin on todennäköinen. Siksi sairauksien diagnostiikassa ja hoidossa on tärkeää aina kysyä myös potilaan työstä.
Oli kyse sitten fyysisistä oireista tai henkisestä ahdingosta, työhön liittyviin terveysongelmiin tulee työterveyshuoltoa hyödyntäen etsiä ratkaisuja myös sieltä, missä niiden koetaan syntyneen.
Kirjoittaja on dosentti, työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri, joka työskentelee Työeläkeyhtiö Ilmarisella, Työkykyriskien ennakointi ja tutkimuksen parissa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
