"Tell me what you don’t like about yourself." Näin kosmeettisia leikkauksia tekevä kirurgikaksikko avasi aina keskustelun asiakkaidensa kanssa amerikkalaisessa draamasarjassa Muodon vuoksi. Miamilaisten julkkisten ja varakkaiden kotirouvien huolet tuntuivat usein eksoottisilta, samoin kuin heidän toiveensa muodonmuutoksestaan.
Vuorosanat kuitenkin kuvaavat tositilannetta plastiikkakirurgin vastaanotolla. Kirurgi ei ensi näkemältä pysty arvaamaan, mitä vastaanotolle saapunut potilas haluaa muuttaa ulkonäössään. Jokaisella meistä on ainutlaatuinen ruumiinkuvamme. Näemme ruumiimme tietynlaisena ja tulkitsemme havaintoamme subjektiivisesti. Kirurgille on lopulta mysteeri, miksi kukin potilas kokee juuri nenänsä, korvansa tai rintansa viallisena. Silti hän yrittää auttaa, ja lähtökohtana neuvottelulle on potilaan itsensä määrittämä ongelma.
Ennen vastaanotolle tuloaan potilas on jo itse luonut kehoonsa kirurgisen katseen. Hänellä on toive muutoksesta ja usein jopa jonkinlainen toimenpidesuunnitelma. Kirurgin tehtävä on arvioida, miten "totuudenmukaisena" potilas näkee lähtötilanteensa, ja onko hänen toiveensa teknisesti ja terveyden kannalta turvallisesti toteutettavissa. Kirurgin tulee siis sovitella "objektiivista" lääketieteellistä näkemystään asiakkaan yksilölliseen ruumiinkuvaan ja identiteettiin.
Väärinkäsitysten välttämiseksi jotkut kirurgit käyttävät neuvottelun pohjana valokuvia tai tietokonemallinnusta. Moni kirurgi kokee julkkisten kuvat vaarallisina, sen sijaan ennen ja jälkeen -kuvat tavallisten asiakkaiden (onnistuneista) toimenpiteistä toimivat. Ne jättävät tilaa mielikuvitukselle ja abstraktille ruumiinkuvalle ja siten kirurgin armahtamiselle, mikäli toimenpiteen lopputulos ei täysin miellytä.
Keskiössä on ruumiin kulttuurinen muoto-oppi
Myös kirurgi on yksilö, jonka on mahdotonta arvioida potilaansa ruumiinkuvaa objektiivisesti. Yksi kirurgi näkee potilaan nenässään kuvaileman vian, kun taas toinen ei sitä pysty havaitsemaan. Kirurgin omat esteettiset mieltymykset myös vaikuttavat siihen, millaisia toimenpiteitä hän suostuu tekemään ja kenelle. Jotkut kirurgit pitävät silikoni-implantteja pakaroihin hyvänä ideana, toiset täysin hulluna. Sama asiakas voi myös saada kirurgeilta hyvin erilaisia ehdotuksia ikääntymisen merkkien korjaamiseen.
Kulttuurintutkimuksen näkökulmasta kirurgin ja potilaan neuvottelussa kiinnostavinta ei kuitenkaan ole osapuolten yksilöllisten ruumiinmaisemien kohtaaminen. Oleellisempaa on se, millaista laajempaa ruumiinkulttuuria heidän kohtaamisestaan voidaan lukea. Sekä potilas että kirurgi nimittäin arvioivat potilaan ongelmaa kulttuuristen silmälasiensa läpi.
Anatomian sijaan kauneuskirurgiassa on pikemmin kyse morfologiasta eli ruumiin kulttuurisesta muoto-opista. Pysyvien ja objektiivisesti havaittavissa olevien anatomisten piirteiden sijaan morfologia viittaa ajatukseen siitä, että ruumiin rajat ovat liukuvat ja muuttuvat. Havainnossamme on läsnä kognitiivinen malli normaalista tai ihanteellisesta ruumiista. Tämä malli on kulttuurisesti opittu ja jaettu.
Morfologiasta on kyse silloin, kun nainen tuntee itsensä epänaiselliseksi vaikkapa pienten rintojensa takia. Tietty koko on itsestään selvä indikaatio rintojen suurennukselle, ja toimenpidettä perustellaan potilaan itsetunnolla.Toisenlaisesta naiseuden muoto-opista on kyse kulttuureissa, joissa tytön sukuelimet perinteisesti silvotaan.
Yhteistä näille ruumiintekniikoille on se, että naiseus konkreettisesti viilletään ruumiiseen. Länsimaisen naisen täytyy korostaa seksuaalisuuttaan voittaakseen miehen itselleen parisuhdemarkkinoilla. Sen sijaan silpomiskulttuurissa elävän naisen tulee tukahduttaa seksuaalisuuttaan kelvatakseen aviovaimoksi, ja juuri tähän silpomisella tähdätään.
Kirurgiko määrittää normaaliuden?
Oma kysymyksensä on, onko kirurgien tehtävänä määritellä normaaliuden tai sukupuolisuuden kulttuurinen muoto-oppi. Onko praktiikan perusteltu lähtökohta pikemminkin se, että sitä tehdään mitä tilataan? Eräs kirurgi valaisi ajatusta kertomalla kongressista, jossa luennoitsija vertaili Playboy-lehtien valokuvia. Amerikkalaisissa lehdissä kaikilla oli pystyrinnat, Etelä-Amerikan Playboyssa peffat.
Plastiikkakirurgin vastaanotolla kohtaavat siis monen eri tason ruumiinkuvat: potilaan ja kirurgin yksilölliset näkemykset, konkreettiset valokuvat ja mallinnukset sekä mieliin iskostuneet kulttuuriset stereotypiat. Mitä analyyttisemmin kirurgi tämän tiedostaa, sitä paremmin hän kykenee neuvottelemaan ruumiinkuvien välillä potilaan parhaaksi.
Kirjoittanut:
Taina Kinnunen
ma. sukupuolentutkimuksen professori
Tampereen yliopisto, yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
Kuva:
Panthermedia
