Viimeaikaisiin silmittömiin taklauksiin asti jääkiekkokaukaloissa saatuja pään vammoja on vähätelty. Uutisoinnissa on puhuttu ”rajusta aivotärähdyksestä” silloinkin, kun pelaaja makaa 20 minuuttia tajuttomana jäällä eikä pysty kauden aikana enää palaamaan joukkueeseen. Aivovammojen pitkäaikaisvaikutuksista on kiinnostuttu vasta, kun kiekkosankari on talutettu sekavana jäältä.
Aivovamma syntyy, kun päähän kohdistuu kohtalaisen voimakas suora isku tai suuri hidastuvuus-kiihtyvyysenergia, kuten äkkipysähdyksessä. Diagnoosi perustuu vamman aiheuttamaan tajuttomuuteen ja sen kestoon, vammanjälkeisen muistiaukon pituuteen, akuuttivaiheen oireisiin (esim. sekavuus, päänsärky ja oksentelu) sekä radiologisten tutkimusten, kuten pään tietokonekuvauksen tai magneettikuvauksen löydöksiin. Suomalaisen hoitosuosituksen mukaan aivovamman vakavuusaste määritetään näiden tietojen perusteella (1).
Jokainen jääkiekkokaukalossa taklattu pelaaja, joka menettää iskun seurauksena tajuntansa, saa vähintään lievän aivovamman. Jos tajuttomuus kestää yli puoli tuntia tai esimerkiksi pään magneettikuvauksessa todetaan ruhjevammoja, on kyseessä vähintään keskivaikea aivovamma. Aivotärähdyksestä voidaan puhua ainoastaan silloin, kun pään vammaan ei liity tajuttomuutta ja muutkin oireet vamman jälkeen ovat lyhytaikaisia. Tällaisesta vammasta ihminen toipuu nopeasti oireettomaksi.
Aivovammasta jää hyvin harvoin näkyviä oireita. Tyypilliset jälkioireet, kuten lähimuistin heikkous, keskittymisvaikeudet, uuden oppimisen ongelmat tai väsyminen, eivät myöskään tule esiin lyhyessä keskustelussa. Niinpä merkittävänkin aivovamman saanut pelaaja päästetään – ja haluaa – takaisin kentälle heti, kun fyysiset oireet sen sallivat. Jääkiekkolääkäreissä ei neurologeja juuri ole, eikä pelaajille Suomessa tehdä neuropsykologisia tutkimuksia tai testejä, joissa mahdolliset jälkioireet voitaisiin todeta (2). Aivovammojen jälkeiset käyttäytymisen muutokset, kuten impulsiivisuus, aggressiivisuus ja välinpitämättömyys, tuntuvat jopa sopivan peliin.
Aivovammojen diagnostiikka on täsmentynyt ja hoidon ja kuntoutuksen järjestäminen on Suomessa parantunut, kun yliopistosairaaloihin on perustettu moniammatillisia aivovammapoliklinikoita (3). Esimerkiksi TAYS:n aivovammapoliklinikalla tehdään vuosittain hoito- ja kuntoutussuunnitelma yli 200 uudelle aivovammapotilaalle. Lähes puolet potilaista on alle 30-vuotiaita, mutta joukossa on hyvin harvoin jääkiekkoväkivallasta aivovamman saaneita. Huolenamme on, että erityisesti nuoret pelaajat, joista suurimman osan tulevaisuus ei ole ammattilaiskaukaloissa, jäävät vaille asianmukaista aivovammojen arviointia, kuntoutusta ja seurantaa. Neuropsykologinen kuntoutus on aivovammojen keskeisin kuntoutusmuoto, ja sen on osoitettu parantavan vammapotilaan kognitiivisia oireita ja psykososiaalista selviytymistä. Ammatillisen kuntoutuksen avulla vaikeankin aivovamman saanut voi päästä työelämään (4).
Erikoisalojen yhteistyötä siis tarvitaan, jotta merkittävät aivovammat tunnistetaan ja hoito ja kuntoutus aloitetaan ennen kuin ongelmat kasautuvat. Tampereen yhteispäivystyksessä on rakennettu hoito-ohjelma, joka ohjaa päävammapotilaan suoraan erikoissairaanhoidon traumatologin arvioon, jos vammaan on liittynyt lyhytkin tajuttomuus, muistamattomuus tai neurologisia oireita (5).
Jääkiekko on parhaimmillaan hieno peli, jossa huikea luistelutaito yhdistyy ajatustakin nopeampaan reagointiin ja yhteispeliin. Aivovammoja syntyy silloin, kun vastustajasta tulee valmentajien, pelaajien ja katsojien silmissä vihollinen. Tämän asenteen korjaaminen vaatii väkivallan aiheuttamien aivovammojen vakavuuden ymmärtämistä ja valmentajien vastuullisuutta.
Johanna Rellman
neurologian erikoislääkäri
TAYS, aivovammapoliklinikka
Kirjallisuutta
1. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Neurologisen yhdistys ry:n, Societas Medicinae Physicalis et Rehabilitationis Fenniae ry:n, Suomen Neurokirurgisen yhdistyksen, Suomen Neuropsykologisen yhdistyksen ja Suomen Vakuutuslääkärien yhdistyksen asettama työryhmä. Aivovammat. Käypä hoito -suositus, päivitys 16.12.2008.
2. Väisänen J, Parkkari J, Kuurne T, Kannus P. Urheilussa syntyvät aivovammat. Suom Lääkäril 2005;60:667–71.
3. Ylinen A, Öhman J, Soimakallio S. Miten aivovammapotilaiden seuranta tulisi järjestää? Duodecim 2008;124:2405–7.
4. Lindstam S, Ylinen A, toim. Aivovammojen kuntoutus, 1. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2012.
5. Liimatainen S, Niskakangas T,
hman J. Lievät aivovammat päivystyslääketieteessä. Duodecim 2011;127:2369–74.
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 11/13.
