Psykooseja sairastaa noin 3,5 % väestöstä, Pohjois-Suomessa jopa 5 % (1). Osa niistä on vaikeita ja pitkäaikaisia, esimerkiksi skitsofrenia, ja osa lyhytkestoisia ja ohimeneviä, kuten reaktiiviset, stressin laukaisemat psykoosit.
Psykoosille tyypillisiä oireita ovat harhaluulot, aistiharhat, puheen ja käyttäytymisen hajanaisuus sekä realiteetin testauksen häiriöt. Esioireita voi esiintyä jopa vuosia ennen varsinaisia psykoosioireita. Pitkäaikaiset psykoosit yleensä lievittyvät muutaman vuoden kuluttua sairastumisesta tai ikääntyessä, ja suuri osa kokee elämänlaatunsa tyydyttäväksi ja oireensa hallittaviksi (2).
Nykyään psykoosit nähdään pääosin geneettiseen alttiuteen perustuvina aivojen kehityksen ja tiedonkäsittelyn häiriöinä, joiden kehittymiseen vaikuttavat myös monet raskauden aikaiset ja sen jälkeiset ulkoiset stressitekijät.
Vaikka psykoosien hoito on kehittynyt, vain 13,5 % skitsofreniapotilaista on oireettomia tai vähäoireisia, ikääntyneistä useampi (3). Hoitoon reagoimattomat psykoosit aiheuttavat suuria inhimillisiä kärsimyksiä. Ne johtavat usein somaattisiin sairauksiin, ennenaikaiseen kuolemaan sekä toimintakyvyn, työkyvyn ja elämänlaadun heikkenemiseen.
Psykoosi altistaa tapaturmille, onnettomuuksille, myrkytyksille ja tupakka- ja alkoholisairauksille. Skitsofreniapotilailla itsemurhien yleisyys on yleisväestöön verrattuna 13-kertainen (4). Somaattista hoitoa vaikeuttavat toimintakyvyn heikentyminen, vähävaraisuus, eristäytyneisyys, heikentynyt kivun kokemus, oireiden huono tunnistaminen, kognitiiviset vaikeudet sekä vaikeus kuvata oireita. Psykoosisairauksiin liittyvät ennakkoluulot eivät ole harvinaisia myöskään terveydenhoitohenkilökunnan keskuudessa: nämä potilaat jäävät usein vaille asianmukaisia tutkimuksia ja hoitoja (5,6).
Ensi kertaa psykoosiin sairastuneet tulee ohjata psykiatrisen erikoissairaanhoidon arvioon, ellei sekavuustila johdu somaattisesta sairaudesta. Jos potilas on itsetuhoinen tai väkivaltainen tai hänen käyttäytymistään ohjaavat aistiharhat tai harhaluulot, hänet on yleensä tarpeen ohjata välittömästi sairaalahoitoon joko vapaaehtoisesti tai tahdosta riippumatta.
Pitkäaikaisten psykoosien hoito on taudin lievenemis- ja paranemisvaiheista huolimatta yleensä pitkäaikaista, usein jopa elinaikaista. Ennustetta voidaan parantaa varhaisella toteamisella ja tehokkaalla hoidolla (7). Keskeistä on biologisten, psykoterapeuttisten ja psykososiaalisten hoitomuotojen yhdistäminen. Tavoitteena on uusien psykoosijaksojen estäminen tai niiden määrän vähentäminen ja vaikeusasteen lieventäminen. Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykoedukaatio ja erilaiset työelämää tukevat toimenpiteet parantavat pitkäaikaisten psykoosisairauksien ennustetta.
Antipsykoottinen lääkitys vähentää merkittävästi akuutin psykoosin oireita, uusia sairausjaksoja ja kokonaiskuolleisuutta. Lääkehoidon viive voi heikentää ennustetta. Sekä potilaalle että omaisille pitää antaa riittävästi tietoa lääkkeen vaikutuksista ja varata aikaa potilaan ja omaisten kysymyksille.
Hoidon perustana on hyvän yhteistyösuhteen luominen ja ylläpitäminen potilaan ja hänen perheensä kanssa. Hoitavan lääkärin ja tiimin vaihdokset ovat usein väistämättömiä, kun sairaus kestää vuosikymmeniä. Hoitava lääkäri ja hoitotiimi voivat parantaa merkittävästi skitsofrenian ennustetta havaitsemalla ajoissa psykoosioireiset potilaat, tarjoamalla nopean ja riittävän hoidon ensipsykoosiin ja uusiutumisiin, kiinnittämällä huomiota huonon ennusteen riskipotilaisiin sekä myös somaattiseen terveydentilaan ja omaisten tukemiseen.
Toivoa antavat arkiset pienet ja suuret ilot kuten koti, ravinto, luonto, ystävät, sukulaiset, harrastukset ja arvot. Onnistunut lääkitys ja hyvä hoito antavat tukea ja lisäävät elämänlaatua (8).
Kirjoittanut:
Matti Isohanni
professori, emeritus
Oulun yliopisto ja OYS
Solja Niemelä
professori (ma.)
Oulun yliopisto ja
Lapin sairaanhoitopiiri
Kristiina Moilanen
LT
Oulun yliopisto ja OYS, psykiatrian tulosalue
Matti Penttilä
LT
Oulun yliopisto ja OYS, psykiatrian tulosalue
Kuva:
Johanna Nykopp
Kirjallisuutta:
1. Suvisaari J, Perälä J, Viertiö S ym. Psykoosien esiintyvyys ja alueellinen vaihtelu Suomessa Suomen Lääkäril 2012;67:677–83.
2. Cowling D, Miettunen J, Jääskeläinen E ym. Ageing in schizophrenia – a review. Psychiatria Fennica 2012;43:39–68.
3. Jääskeläinen E, Juola P, Hirvonen N ym. J. A systematic review and meta-analysis of recovery in schizophrenia. Schizophrenia Bull 2013;39:1296–306.
4. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Skitsofrenia. Käypä hoito -suositus 14.2.2013. www.kaypahoito.fi.
5. Brown S, Inskip H, Barraclough B. Causes of the excess mortality of schizophrenia. Br J Psychiatry 2000;177:212–7.
6. Irwin KE, Henderson DC, Knight HP ym. Cancer care for individuals with schizophrenia. Cancer 2014;120:323–34.
7. Penttilä M, Jääskeläinen E, Hirvonen N ym. Duration of untreated psychosis as predictor of long-term outcome in schizophrenia: systematic review and meta-analysis. Br J Psychiatry 2014;205:88–94.
8. Kylmä J, Juvakka T, Nikkonen M ym. Hope and schizophrenia: an intergrative review. J Psych Mental Health Nursing 2006;13:651–64.
Julkaistu Lääkärilehdessä 13/15.
