Haiman sairaudet ovat Suomessa varsin yleisiä, mutta ne tunnetaan puutteellisesti. Diagnostiikka on kehittynyt sekä vakiintuneiden laboratoriokokeiden, kuten amylaasin ja elastaasin määritysten, että tarkkojen kuvantamistutkimusten ansiosta. Perinteisten kuvantamismenetelmien ohella endoskooppinen kaikukuvaus on vakiinnuttamassa asemaansa haimasairauksien diagnostiikassa. Se on tuonut myös aiempaa paremmat mahdollisuudet turvalliseen ja tarkkaan näytteenottoon haimasta.
Akuutti haimatulehdus on edelleen varsin yleinen sairaus Suomessa. Sen diagnosointi on pääosin verrattain ongelmatonta, ja lievä tautimuoto on yleensä hoidettavissa sairaalassa muutamassa päivässä. Haasteellisempaa on vaikean tautimuodon varhainen havaitseminen ja hoito erikoissairaanhoidon tehohoito-olosuhteissa. Kehittynyt tehohoito on parantanut merkittävästi ennustetta. Avoleikkauksiin on tarvetta enää hyvin harvoin. Alkoholi on akuutin haimatulehduksen tärkein syy, ja taudin uusimisen ehkäisyssä alkoholinkäytöstä pidättäytyminen on ensiarvoista. Tarvittaessa potilaalle on oltava tarjolla sitä tukevia interventioita. Sappiperäisessä haimatulehduksessa pidetään nykyään tärkeänä sappirakon poistoleikkausta jo ensimmäisen sairaalahoitojakson aikana.
Krooninen haimatulehduksen tarkkaa esiintyvyyttä ei tiedetä, mutta todennäköisesti tauti on paljon yleisempi kuin on luultu. Kroonista haimatulehdusta ei edelleenkään osata epäillä riittävän usein, ja potilaiden kivun tai ripulin syyn selvittämiseksi tehdään turhia tutkimuksia. Diagnosoitua kroonista haimatulehdusta osataan menestyksellisesti hoitaa entsyymikorvaus- ja mm. ravitsemushoidolla sekä endoskooppisilla menetelmillä.
Suomessa todetaan uusia haimasyöpätapauksia vuosittain noin tuhat. Haimasyövän varhaisoireet ovat usein petollisen vähäisiä. Toisaalta ainoa keino taudin heikon ennusteen parantamiseksi on varhainen toteaminen. Varhaisvaiheessa radikaali kirurginen hoito on mahdollista. Valitettavasti muiden hoitomuotojen tulokset ovat edelleen vaatimattomia. Haimasyövän toteaminen jo perusterveydenhuollossa on merkittävä haaste, ja varhaisvaiheen taudin löytämiseksi kaivattaisiinkin uusia keinoja.
Haiman sairauksien tarkempi diagnostiikka on tuonut uusia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Endoskooppiset tutkimusmenetelmät ja niiden yhdistetyt hoitomahdollisuudet ovat erityisesti kehittyneet viime vuosina. Haimaa voidaan tutkia mm. kaukoputki- tai kaikukuvausmenetelmällä, ja saman tutkimuksen aikana voidaan tehdä hoitotoimenpiteitä. Suomalaisissa erikoissairaanhoidon osaamiskeskuksissa haimasairauksien komplikaatioita osataan hoitaa sujuvasti endoskooppisesti.
Haimasairautta tulee osata epäillä etenkin alkoholin suurkuluttajilla ja henkilöillä, joilla on joko muu autoimmuunisairaus tai suvussa haimasyöpää. Diagnostiikkaa tulee käyttää kohdennetusti, ja etenkin endoskooppisia diagnosointi- ja hoitomenetelmiä on syytä hyödyntää komplisoituneen sairauden hoidossa. Avoterveydenhuollon lääkäreitä kannustetaan hyvin suunnattujen ja oikein ajoitettujen lähetteiden kirjoittamiseen, ja erikoissairaanhoidon lääkäreiltä toivotaan selkeitä ohjeita jatkohoidon toteuttamiseen.
Kun lääkärikunnan tietämys haimasairauksista on kohdallaan, suomalaisten haimoista ei tarvitse olla kovin huolissaan.
kirjoittajat:
Pauli Puolakkainen
professori, ylilääkäri
Helsingin yliopisto, HUS Vatsakeskus
Perttu Arkkila
dosentti, osastonylilääkäri
HUS Vatsakeskus
kuva: Fotolias
Julkaistu Lääkärilehdessä 39/2018 tieteellisenä pääkirjoituksena.
