Päihdekuntouksen säästöt käyvät kalliiksi

Kerran alasajettua toimintaa on vaikea rakentaa uudestaan, kirjoittaa Marko Luhtala.

Päihdekuolemat ovat suurin ennenaikaisesti menetettyjen elinvuosien aiheuttajaryhmä Suomessa.
Adobe
Päihdekuolemat ovat suurin ennenaikaisesti menetettyjen elinvuosien aiheuttajaryhmä Suomessa.

Lääkärilehti nosti uutisessaan 6.2. esille alkoholihaittojen kuormituksen Suomen terveydenhuollolle: Maailman terveysjärjestön WHO:n raportin mukaan Suomessa käytetään muuta Eurooppaa vähemmän alkoholia, mutta tautitaakka on keskiarvoa korkeampi.

Uutisessa oli lainattu Talentian Jenni Karsiota. Alkoholin saatavuuden lisäämisen ja sosiaalihuollon palvelujen 100 miljoonan euron säästöt vaikeuttavat Karsion mukaan päihdehoitoa.

Jo nyt hyvinvointialueilla on vähennetty maksusitoumuksia päihdekuntoutuksiin, mikä on vaikeuttanut hoitoon pääsyä. Vähentäminen on johtanut YT-neuvotteluihin, irtisanomisiin ja toiminnan supistuksiin päihdekuntoukseen erikoistuneissa yksiköissä.

Tilanne on ikävä. Kerran alasajettua toimintaa on vaikea rakentaa uudestaan.

Päihdekuolemat ovat suurin ennenaikaisesti menetettyjen elinvuosien aiheuttajaryhmä Suomessa. Lisäksi päihteet ovat merkittävä ongelma työelämässä. Ne heikentävät työkykyä ja lisäävät sairauspoissaoloja, työtapaturmia sekä ennenaikaisia eläköitymisiä.

Työterveyslääkärinä toivoisin, että toimiva päihdekuntoutus voisi jatkua. Työikäisen päihdeongelmien tehokas hoito lisää työn tuottavuutta ja vähentää työvoimapulaa. Hyvinvointialueille se toisi säästöjä.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.

Kirjoittaja on LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, vastaava työterveyslääkäri (suurasiakkuudet) Lääkärikeskus Aavassa.