Oliko ennen paremmin? Olen tottunut ajattelemaan, että jos vastaa tähän kyllä, on paatunut muutosvastarintainen nostalgikko.
Kuitenkin huomaan alkaneeni vähitellen kallistua hivenen kyllä-vastauksen puoleen.
Minun nuoruuteni oli monellakin tapaa kultaista aikaa. 1980-luvulla alkoivat puhaltaa Neuvostoliiton luhistumiseen johtaneet tuulet, Suomessa oli nousukausi ja siihen liittyi monia hulppeita asioita, kuten yleinen elintason kasvu ja ilmainen perusterveydenhuolto.
Nykyiset nuoret sukupolvet elävät maailmassa, jossa on enemmän tunnistettuja uhkia kuin minun nuoruudessani.
Ne ongelmat, jotka nyt ovat kaikkien nähtävillä ja puheissa, kuten luonnon hupeneminen, maailmanlaajuisen vaikutusvallan kasautuminen miljonääreille ja erilaiset konfliktit, olivat vasta kehkeytymässä tai joko henkisesti tai fyysisesti etäällä.
Tiedonvälityksen reaaliaikaistuminen ja se, että tavalliset ihmiset pystyvät reagoimaan nopeasti ja laajalevikkisesti jopa kaukana tapahtuviin asioihin, on uutta sukupolvelleni. Nykyiset nuoret sukupolvet elävät maailmassa, jossa on enemmän tunnistettuja uhkia kuin minun nuoruudessani, ja he joutuvat alituisen uutispommituksen kohteeksi näistä aiheista.
Veikkaan, että nykyään on ahdistavampaa kasvaa aikuiseksi kuin minulla oli. Silti, itsemurhia tehdään nykyään vähemmän kuin silloin.
Itsemurhat yleistyivät 80-luvulla siinä määrin, että niitä vastaan perustettiin kansallinen ehkäisyprojekti. Kasvutrendi taittuikin sitten laman myötä, 1990-luvun alkupuolella. Tämä on eräänlainen paradoksi ja kertonee jotakin ihmisluonnosta: vaikeat ajat vähentävät itsemurha-alttiutta.
Ehkäpä murheet oikeasti pienenevät jaettuina?
Tilastojen valossa tämä asia on siis nykyään keskimäärin paremmin.
Nuorten itsetuhoisuus on kuitenkin jatkuvasti otsikoissa, onhan itsemurha, vaikkakin tilastollisesti harvinainen asia, syy kolmannekseen nuorten kuolemista. Nuorten naisten itsemurhat ovat jopa lisääntyneet. Olen itsekin ollut havaitsevinani tämän tehdessäni päätyöni ohella silloin tällöin akuuttipäivystystä, että itsetuhoisia nuoria naisia on enemmän kuin ennen.
Henkinen hauraus
On ollut keskustelua siitä, että nuorten pahoinvoinnin ratkaisun pitäisi löytyä terveydenhuollosta ja että resurssien puute on ongelman ydin.
Ensihoidon raportin mukaan vainaja oli ollut paksusti pukeutunut ja löytynyt asunnosta, jonka sähköt oli katkaistu.
Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, dosentti Kim Kronström esittää , että ehkä pääsyy ja siten myös ratkaisu onkin jossakin syvemmällä nykyajan rakenteissa. ”Eivät kaikki suomalaiset voi käydä terapiassa. Täytyy olla muitakin keinoja: tunnetaitoja, yhteisöllisyyttä ja puhetta arvoista.”
Oma sukupolveni on kasvattanut nykyajan nuoret ja nuoret aikuiset. Mielestäni heistä on tullut parempaan itsetuntemukseen ja asioiden vivahteiden ymmärtämiseen kykeneviä kuin me olimme, mutta ehkä kolikon kääntöpuolena on suurempi henkinen hauraus.
Toinen näkökulma aikaamme: akuuttipäivystyksessä työskentelevä kollega kertoi kahdesta peräkkäisestä päivästä. Molempina päivinä päivystykseen oli tuotu exituksen toteamista varten samalla tavalla kuollut vainaja – he olivat menehtyneet kylmyyteen.
Kollega oli nähnyt toisen heistä. Ensihoidon raportin mukaan vainaja oli ollut paksusti pukeutunut ja löytynyt asunnosta, jonka sähköt oli katkaistu. Ruumis oli ollut umpijäässä. Karmea tapa kuolla nykyisessä Suomessa, jossa toisaalta moni meistä asuu ylellisessä asunnossa syöden herkkuja päivästä toiseen.
Omassa nuoruudessani oli vastaavia tapauksia. He olivat ns. puliukkoja. Pääkaupunkiseudulla heitä asui itse kyhätyissä majoissa metsissä ja nukkui kerrostalojen rappukäytävissä. Suurin osa heistä oli yhteiskunnan hylkäämiä toisen maailmasodan veteraaneja, jotka hoitivat traumojaan ja sodan aikana kehittyneitä riippuvuuksiaan alkoholilla.
Olisin jotenkin toivonut, että tällaiset kuolemat olisivat menneisyyttä, osoitusta menneisyyden sydämettömyydestä. Mutta ei suinkaan, asetelma on vain hiukan erilainen.
Tätä miettiessä tekee mieli ryhtyä politikoimaan. Kun ahneesti luovutaan yhteisen hyvän rakentamisesta, yksityistetään posti, sähkönjakelu- ja tuotanto sekä vähitellen terveydenhuolto, niin mitä muuta voi syntyä kuin pirstoutuneisuutta, takaisinsoittopalveluita, joista kukaan ei soita ja lisää ahneutta.
Arvoista merkityksellisyyttä
Yhteisöllisyys, arvot, merkityksellisyys. Kunpa jollakin tavalla saisimme näitä lisää aikaamme.
Jos et halua, että ihmisoikeusloukkauksia tekevä Kiina valloittaa maailman, älä anna nuoresi tilata Sheinin hikipajavaatteita äläkä itse tilaa tarpeetonta halpis-elektroniikkaa.
Jotenkin sen on kaiketi lähdettävä yhteiskunnan perusyksiköstä: perheestä.
Jospa tämä aika, jossa näemme uhkia, saisi meidät perusasioiden äärelle, ottamaan vastuuta omasta elämästä ja sitä kautta maailmasta. Jos aloittaisi pienestä henkilökohtaisesta uhrauksesta yhteisen hyvän eteen.
Jos et halua, että ihmisoikeusloukkauksia tekevä Kiina valloittaa maailman, älä anna nuoresi tilata Sheinin hikipajavaatteita äläkä itse tilaa tarpeetonta halpis-elektroniikkaa.
Voisiko arvoista lähteä merkityksellisyyden kokeminen ja siitä sitten aito yhteiseen hiileen puhaltaminen? Ehkäpä tällainen kehitys toisi lisää mielenterveyttä ja vähemmän totaalista syrjäytymistä.
Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.
Kolumni on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
