”Tiedätkö, mikä on ihmisen tärkein yksittäinen sormi” , kysyi kirurgi-isäni minulta ollessani yläkoululainen. Koska soitin pianoa ja huilua, lähdin ajattelemaan asiaa aivan liian monimutkaisesti.
Vastasin, etten tiedä.
”Se on tietysti peukalo, sillä juuri se sormi tekee ihmisistä kädellisiä. Pystymme tarttumaan pieniin esineisiin pinsettiotteella ja avaamaan purkkeja puristusotteella. Siksi käsikirurgit näkevät niin paljon vaivaa irti leikkautuneen peukalon kiinnittämiseksi paikalleen, jos suinkin mahdollista.”
Peukalon merkitys on muistunut mieleeni joka kerran, kun olen nähnyt Mieli ry:n mielenterveyden käden . Mielenterveyden käsi on luotu jo monta vuotta sitten kuvastamaan, millaiset arkiset asiat tukevat mielenterveyttä arjessa. Näitä värikkäitä julisteita olen nähnyt muun muassa neuvoloiden ja koulujen seinillä.
Mielenterveyden kädessä peukalo, tuo sormista tärkein, muistuttaa unen ja levon tärkeydestä.
Etusormi kuvastaa ruokaa ja ravintoa: ateriarytmin säännöllisyyttä ja ruoan monipuolisuutta. Keskisormi tarkoittaa juttelua ja ihmissuhteita, nimetön liikuntaa kunkin valitsemassa muodossa.
Pikkusormi ei ole vähäpätöinen sekään, sillä se muistuttaa mielekkäästä ja iloa tuovasta tekemisestä. Kämmenen keskelle on vielä kirjattu kaiken perusta: oman elämän arvot.
Kysymys menneisyydestä
Koululääkärin työssäni sain nähdä lampun syttyvän nuorten kasvojen ylle, kun esitin heille saman kysymyksen kuin isäni aikoinaan minulle.
Ilman riittävää unta mielenterveytemme joutuu koetukselle aivan samoin kuin käsi ilman peukaloa.
Siksi minua hirvittääkin, että liian vähän nukkuvien nuorten määrä on kasvanut Kouluterveyskyselyn perusteella tasaista tahtia ainakin 2000-luvun alusta lähtien. Nykyisin lähes puolet yläkoululaisista kertoo nukkuvansa alle kahdeksan tuntia yössä, vaikka varsinkin kehittyvät aivot tarvitsisivat unta myös uusien asioiden oppimiselle.
Ystäväni Jenni Miettinen oli tehnyt nuorisopsykiatrian erikoistumisjaksonsa aikana toisen merkittävän oivalluksen mielenterveyden käteen liittyen.
Jenni oli toiminut pitkään koululääkärinä ja odotti oppivansa nuorisopsykiatrian jaksolla lisää taitoja nuorten tukemiseksi. Raskaassa erikoissairaanhoidossa piti kuitenkin aloittaa samoista asioista kuin kouluterveydenhuollossa. Unirytmi oli mitä sattuu. Väsyneenä aamupala jäi väliin tai korvattiin energiajuomilla, eikä kouluruokaakaan usein syöty. Liikuntaa ei ollut nimeksikään – paitsi niillä, jotka liikkuivat täysin kohtuuttomasti.
Puhelimen räplääminen oli korvannut aidot ihmissuhteet sekä iloa ja luovuutta lietsovat harrastukset. Arvoista oli turha edes yrittää aloittaa keskustelua. Osastohoito alkoi vuorokausirytmin palauttamisesta.
”Jos siis nuoren mielenterveyden käsi on täysi torso ja ainut, mitä järjestelmä tarjoaa, on keskusteluja vaihtuvien ammattilaisten kanssa, päädymme itse asiassa näyttämään nuorille keskisormea!” Yleislääkäripäivien yleisö antoi Jennille raikuvat aplodit.
Tavatessani Mieli ry:n edustajia he kysyivät, onko mielenterveyden käsi aikansa elänyt.
Päinvastoin. Se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Mielenterveyden (ja sote-palveluiden kestävyyden) tähden perusasiat pitäisi palauttaa kunniaan kaikkialla!
Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
