En ollut nähnyt naapuriani pitkään aikaan. Hän olemuksensakin oli muuttunut. Hänellä ei ollut tukkaa lainkaan päässä. Tiesin, kun edellisellä kerralla tapasin naapurin, että hänen aviomiehensä oli sairastunut vakavasti. Mies oli saanut aivoinfarktin ja menettänyt puhekykynsä, muistinsa ja oikea puoli kehosta oli halvaantunut.
Vaimosta oli tullut yllättäen aviopuolisonsa omaishoitaja. Rakkaudesta ja velvollisuudentunteesta hän oli alkanut hoitaa miestään. Kysyin, minkälaista on olla omaishoitajana. "Se on "raaka rooli", hän vastasi. Siihen on ympäri vuorokauden sidoksissa. Ei ole lomaa, ei hengähdystaukoa.
Naapurini ei voi liioin hetkeksikään jättää potilastaan, joka on täysin riippuvainen hänen avustaan. Koko ajan on myös huoli siitä, että tilanne vielä huononnee. Tämä on niin rankkaa ja raakaa, että se sairastuttaa hoitajansakin. Hän kertoi, että hänellä oli todettu syöpä, jota oli hoidettu sytostaateilla. Hän on ihan loppu. "Meitä on nyt kotona kaksi potilasta, jotka tarvitsisivat molemmat omaishoitajan. Olen edelleen mieheni omaishoitaja, vaikka olen itsekin potilas."
Olin täysin samaa mieltä. Olin sen itsekin omakohtaisesti hiljattain kokenut. Kerroin naapurilleni, että minustakin tuli yllättäen mennä vuonna omaishoitaja, kun aviomieheni epäonnistuneen polvi-tekonivelleikkauksen jälkeen olikin puoli vuotta pyörätuolipotilas.
Mieheni oli vanki omassa kodissaan. Kaksi miestä kantoi hänet sisälle ja ulos. Silloin maailmani romahti. Ajattelin sydämellä, en järjellä. Halusin rakkaudesta ja velvollisuudentunteesta hoitaa läheistäni. Jouduin ottamaan kaiken vastuun arjen huushollin pyörityksestä. Ilman lomaa, pyyteettömästi, huoli päällä, miten tästä eteenpäin. Ja miestä piti tsempata aina seuraavaan leikkaukseen – polvi leikattiin kolme kertaa saman vuoden aikana.
Voin yhtyä naapurin mielipiteeseen: omaishoitajan rooli on raaka. Usein se sairastuttaa hoitajansa. Gynekologiset vaivat veivät minut leikkauspöydälle. Hoitamaton, piilevä uniapea aktivoitui. Henki ei kulkenut nukkuessa, tuli entistä enemmän hengityskatkoksia, mikä taas altisti minut tyypin 2 diabetekseen. Voisin kertoa vastaavanlaisia tarinoita monia.
Helsingin Sanomissa julkaistiin hiljattain (27.12.14) omaishoitaja Juha Pennasen koskettava tarina "Omaishoitaja ei saa väsyä itse". Hän halusi pitää äidistään huolta, kunnes ajautui väsymyksessään ja toivottomuudessaan itsemurhan partaalle. Jos omaishoitaja ei saa itse väsyä, hän sairastuu.
Yhteiskunnan tuet tulevat hyvin hitaasti, jos ollenkaan. Omaishoito säästää miljardeja euroja. Tuossa jutussa todettiin, että omaishoidon tukea saa Suomessa yli 40 000 ihmistä. Todellisuudessa omaishoitajien määrä on paljon tätä suurempi. Kuntien välillä on suuria eroja. Kela arvioi, että ainakin 20 000 ihmistä tekee ilman tukea yhtä raskasta ja sitovaa työtä omaisensa eteen kuin tukea saavat. Kevyempää apua läheiset antavat vielä paljon enemmän. Jopa joka neljäs työssäkäyvä huolehtii jollain tavalla omaisestaan tämän sairauden tai vanhuuden vuoksi. Kela laskee, että kunnat säästivät omaishoidon ansiosta pelkästään viime vuonna 3,4 miljardia euroa. Summa kasvaa tulevaisuudessa, kun väestö ikääntyy ja laitoshoitoa puretaan, mutta myös siksi, että omaishoitajan raskas rooli sairastuttaa hoitajansa. Tulee aina yksi hoidettava lisää...
Helena Soisalo
Kirjoittaja on kätilö-terveydenhoitaja.
Kuva: Panthermedia
