Äidin selkä oli ollut kipeä jo pidempään. Oma terveyskeskuslääkäri oli kirjoittanut kipulääkkeitä, minä en niihin puuttunut, äiti hoiti, kuten aina, omat asiansa. Mutta kaikki ei ollut kohdallaan.
Sain isältä hätääntyneen puhelinsoiton kiiruhtaessani Pariisin lentokentällä koneesta toiseen, äiti ei ollut entisellään, päivystyksessä olivat käyneet, kotiin olivat lähettäneet, mutta isä oli edelleen huolissaan, että jotain oli hullusti, sovittiin että soitetaan aamulla, kun olisin takaisin Suomessa. Aamulla kello 5 isä soitti, hädissään, äiti kramppasi jo ties kuinka monetta minuuttia. Kehotin isää soittamaan ambulanssin, ja loppu onkin kohtuuharvinaisen tapauskertomuksen raskaslukuista medisiinaa.
Kenen oli syy? Tyttären mielestä tietysti hoitavien lääkäreiden: sen päivystäjän joka ei havainnut hitaasti kehittyneen hyponatremian oireita ja sen, joka nesteytti liian nopeasti. Olin äidille vähintäänkin selvityksen velkaa. Tein hoitovirheilmoituksen, edes jotain rahallista kompensaatiota tuotetusta potilasvahingosta, vaikka äitiä omana itsenään, kauniina hienotunteisena sydämellisenä huolehtivaisena, sellaisena kuin hänet olin oppinut tuntemaan, en enää saisi takaisin. Vaatimukseni hylättiin, ohjeiden mukaan olivat ammattilaiset toimineet, näitä sattuu. Eivät edes pahoitelleet. Yksin jäätiin onnettomuutemme kanssa.
Siitä lähtien oman perheeni tragedia on herännyt henkiin joka ikisen kerran, kun työssäni kohtaan ahdistuneen tiikerivanhemman syyllistä metsästämässä. Viimeksi tänä kesänä, kun lapsensa vakavalle, oudolle taudille nimeä ja hoitoa etsivä vanhempi kertoi olevansa vakuuttunut, että rokote on lapsen taudin aiheuttanut. Ajallinen yhteys on selvä. Syy-seuraussuhteesta ei voi olla epäilystä. Näitä on useita muitakin. Miksi viranomainen ei voi myöntää ja pysäyttää rokotusohjelmaa siksi aikaa, että saadaan lopullinen selvyys. Syyllinen on löytynyt. Toimintasuunnitelma pitää laittaa täytäntöön.
Syvässä istuu luterilainen maailmankatsomus. Syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Vaikka parhaalla ymmärryksellä kyseessä onkin argumentaatiovirhe, Argumentum ad ignorantiam.
Jos olisi joku joka kertoisi miksi näin tapahtui, nostaisi taakan pois harteilleen, ja kantaisi ja parantaisi kuin hyvä jättiläinen.
Sanoin, ettei yksinomaan ajallinen yhteys riitä. Tarvitaan havaitun haittasignaalin lisäksi hypoteesi ja sen testaus koeasetelmassa. Ei tässä pelkällä Occamin partaveitsellä selvitä. Ei riitä että jotkut rokotetuista – sinun lapsesi – ovat sairastuneet. Pitää tietää myös niistä rokotetuista, jotka eivät ole sairastuneet. Ja sitten lasketaan riskisuhteita ja näin välillisesti osoitetaan, että rokotettujen riski sairastua on suurempi kuin rokottamattomien. Ja vasta sitten voidaan ajatella, että kausaliteetin kriteerit alkavat täyttyä, yksi toisensa perään.
Aina siihen ajallisen yhteyden ja syy-seuraussuhteen välimaastoon jää kuitenkin paljon selvittämätöntä, epäoikeudenmukaista, vaille vastausta jäävää, epävarmaa, joka kalvaa sairastunutta ja hänen läheisiään. Olisi niin paljon helpompi kestää, jos löytyisi syy ja syyllinen. Jos olisi joku joka kertoisi miksi näin tapahtui, nostaisi taakan pois harteilleen, ja kantaisi ja parantaisi kuin hyvä jättiläinen. Parantaisi myös minun äitini, joka on ollut jo lähes 20 vuotta itseensä lukkiutuneessa tilassa, silmissään ja hymyssään ajoittain viivähdys entisestä, kuin häiveperhosen siipien sini illan mailleen painuvassa valossa.
Hanna Nohynek
Kirjoittaja on ylilääkäri THL:ssä.
