Kesällä postissa viereiselle tiskille tupsahti huppupäinen nuorukainen ja ilmoitti kovaäänisesti tarvitsevansa poste restante -palvelua. Sen sijaan, että postivirkailija olisi provosoitunut hyökkäävästä tyylistä, hän kertoi nuorelle, että tämän on ensin tehtävä muuttoilmoitus. Nuori huusi, että hänet on potkittu pois kotoa eikä uutta osoitetta ole. Silloin virkailija tuli rauhallisesti tiskinsä takaa auttamaan nuorta muuttoilmoituksen tekemisessä ja poste restante -tilin avaamisessa nuoren omalla puhelimella.
Kuuluiko tämä postivirkailijan työnkuvaan? Varmastikaan ei. Mutta hän näki läpi henkisen haarniskan, jonka suojassa oli hankalaan tilanteeseen ajautunut, epävarma nuori. Kirjasin tapahtuman mieleeni otsikolla Merkityksellinen kohtaaminen. Sen keskiössä olivat nuorisolääkärin kolme kovaa koota: kuunteleminen, kunnioitus ja kannustus.
Me-säätiön määritelmän mukaan ”syrjäytyminen tarkoittaa yhteiskunnan normaaleina pidettyjen toimintamallien ja toiminnan ulkopuolelle jäämistä ja osattomuuden kokemusta". Nuorisolääkärinä olen tavannut useita syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Jos ei sulje silmiään tai käännä päätään, heitä näkee kyllä kaikkialla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Me-säätiö ovat tutkineet syrjäytymiseen vaikuttavia tekijöitä vuoden 1987 syntymäkohortissa. Kukaan ei ole syrjäytynyt syntyessään, mutta yli viidesosa lapsista syntyy perheisiin, jotka ovat muita haavoittuvaisemmassa asemassa. Perheissä, joissa vanhemmilla on vähintään kaksi riskitekijää (esim. pitkäaikainen työttömyys ja matala koulutustaso), lapsen syrjäytymisriski on yli kolminkertainen ikätoverien riskiin verrattuna. Vanhempien koulutus toimii suojaavana tekijänä vielä nuoruudessakin. Alle 7:n keskiarvolla peruskoulunsa päättäneistä nuorista kaksi kolmasosaa saa toisen asteen tutkinnon suoritetuksi ennen 25 vuoden ikää, jos vanhemmalla on peruskoulun jälkeinen tutkinto, mutta peruskoulun varaan jääneiden vanhempien nuorista samaan yltää vain puolet.
Syrjäytymisen ehkäisyn pitäisi kiinnostaa lääkäreitä, koska terveyttä määrittävät monet sosiaaliset tekijät. Koulutus suojaa nuoria useilta sairauksien riskitekijöiltä, mm. tupakoinnilta, riskialttiilta seksikäyttäytymiseltä ja epäterveelliseltä ravitsemukselta. Siksi koulutukseen panostaminen on sijoitus myös nuorten pitkäaikaiseen terveyteen.
Yhteistyötä sivistystoimen ja sote-alan kesken pyritään tiivistämään viime vuosien Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmalla (LAPE). Olennaista on perhetilanteen huomiointi, tuen tarjoaminen arkeen ja lasten huomiointi myös aikuisten palveluissa. Neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa lääkärin on kasvukäyrien lisäksi ymmärrettävä terveyden sosiaalisia määrittäjiä, jotta hän osaa ohjata perheen vaikuttavan tuen piiriin (esim. Voimaperheet). Aikuisten potilaiden kanssa lääkärin pitäisi ottaa potilaan mahdolliset lapset puheeksi, vaikkapa Lapset puheeksi -menetelmää käyttäen. Lisäksi lääkärien tulisi olla valmiita uusiin avauksiin ja yhteistyöhön järjestöjen ja poliisin kanssa, sillä myös nuorten rikokset voivat olla oire muusta pahoinvoinnista.
Mahdollisesti parhaat tulokset syrjäytymisen ehkäisyssä saataisiin soveltamalla niin sanottua Islannin mallia, jossa ”koko kylä kasvattaa”. Ensimmäisenä suurena askeleena Suomessa toteutunee nuorten harrastustakuu, jolloin jokaiselle nuorelle tarjotaan mielekästä tekemistä. Syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan meitä kaikkia, postin työntekijöistä lääkäreihin.
Kirjoittaja
Silja Kosola
yleislääketieteen erikoislääkäri, nuorisolääketieteen dosentti, johtava ylilääkäri
Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 43/2019.
