Runsaan viikon takainen artikkelisarja lääkäreistä pani taas pohtimaan median osuutta nykyisessä yhteiskunnassa. Journalismin vapautta on pidetty yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista. Tämä perusta on nyt kahdella vastakkaisella tavalla uhattuna. Eräissä maissa poliittiset päättäjät hiljentävät mediaa, joka nostaa esille väärinkäytöksiä ja valheita. Toisessa ääripäässä on sananvapauteen vannova media, joka on unohtanut vapauteen liittyvän vastuun tasapuolisen ja asiallisen informaation välittämisestä.
Jos kaikkivaltiaan asemaan asettunut media ei kanna vastuutaan, mistä kansalainen saa tasapuolista, tosiasioihin pohjautuvaa tietoa?
Kuukausi sitten kuollut Karoliinisen instituutin kansanterveystieteen professori ja Gapminder-säätiön perustaja Hans Rosling uskoi, että jokaisen kansalaisen velvollisuus on perehtyä tosiasioihin ja sitten päättää itse, mihin asioihin poliitikkojen tulisi puuttua. Hänen mielestään maailmassa puhutaan liikaa tunteiden ja ideologioiden pohjalta, tosiasiat unohtaen.
Näyttöön perustuva lääketiede on vakiintunut hoitokäytäntöjemme perustaksi. Mitkä muut käytännöt perustuvat näyttöön? Erityisen kiireellisesti tarvitsisimme näyttöön perustuvaa journalismia. Ehdotankin, että jatkossa jokaisen jutun alussa tulisi ilmoittaa vähintään seuraavat tiedot:
Jutun tarkoitus: a) tehdä myyvä juttu, b) kirjoittaa omaan kokemusmaailmaan perustuva mutu-juttu, c) kirjoittaa tosiasioihin perustuva tasapuolinen katsaus ja pohdinta.
Kirjoittajan sidonnaisuudet: a) oma ennakkoasenne käsiteltävään aiheeseen, b) poliittiset sidonnaisuudet ja suhteet, c) koulutus.
Luettelo juttuun käytetystä aineistosta: a) haastatellut henkilöt ja heidän sidonnaisuutensa, b) artikkelia varten luettu kirjallisuus ja julkaisut tai muu tausta-aineisto
Lehdissä on usein myös varsinainen mielipidepalsta. Näyttöön perustuvaan journalismiin kuuluisi ilmoittaa esim. kuinka monta mielipidekirjoitusta lehteen on lähetetty ja hyväksytty puoltamaan tai vastustamaan jotain asiaa, esimerkiksi eutanasiaa. Avoimen median tulisi myös avata arkistonsa, jos joku haluaisi tehdä systemoiden katsauksen lehden sisällöstä. Systemoitujen katsausten avulla arvioidaan lääketieteellisiä julkaisuja. Eikö yleiseen mielipiteeseen vaikuttavien lehtien suhteen pitäisi tehdä sama?
Surukseni täytyy lopuksi todeta, että ”älykön maine” tai työskentely arvostetussa yliopistossa ei takaa kykyä analyyttiseen ajatteluun tai sen käyttöön. Muutama viikko sitten haastateltiin kuntavaaleissa ehdolle aikovaa Jörn Donneria, joka ihmetteli miksi maanviljelijät aina valittavat. Donner oli kesällä autoillut maaseudulla ja todennut sen erinomaisen hyvinvoivaksi. Viime viikolla luimme tilastotietoihin perustuvasta satojen maanviljelijöiden suuresta ahdingosta. Ajauduin kerran Oxfordin yliopistossa vilkkaaseen keskusteluun australialaisen psykologin kanssa. Hän väitti, että Yhdysvalloissa ei ole yhtään köyhää ihmistä. Penätessäni perusteluja hän vastasi: En ole tavannut yhtään!
Lääkärin ammatin moniin arvokkaisiin puoliin kuuluu realistisen ja monipuolisen näkemyksen saaminen yhteiskunnasta. Potilaita hoitavien lääkäreiden tulisi olla aktiivisia yhteiskunnallisessa keskustelussa ja poliittisessa päätöksenteossa.
Kirjoittaja:
Eija Kalso
LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.
Kuva: Mikko Käkelä
Lue myös nämä Eija Kalson kirjoitukset:
Kivunhallintatalo on avannut ovensa
Uudet hoitomuodot otetaan käyttöön näytön perusteella – vai otetaanko?
Kuolema kliinisessä lääketutkimuksessa
Asiantuntijuuden sietämätön raskaus
Juttu on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
