Reilu viikko sitten filippiiniläiset näkivät painajaista. Heidän saarivaltiotaan lähestyi myrskyn jumala, joka näytti satelliittikuvissa isolta hattaralta. Hahtuvainen pyörre hiveli jo ulommaisia rannikoita ja ihmiset tiesivät, että heidän piti päästä turvaan. Minne vain, jonne suuri puhuri ei pääsisi pitelemään heitä pahoin, kaatamaan päälle tiiltä ja puunrankoja, lennättämään vartaloita kuin riepunukkeja.
He juoksivat ja juoksivat, mutta eivät tarpeeksi nopeasti. Painajainen muuttui todeksi, lakosi maan ja osoitti miten ihminen on kuin kedon ruoho, tuuli käy eikä häntä enää ole.
Maailmakin heräsi Filippiinien painajaiseen, ajatukseen että näin saattaisi tapahtua missä tahansa. Superhessu ei puhaltanutkaan taifuunin silmää pois ihmisten ilmoilta, apuun ei tullut armeija, tiede, eikä jeesus. Hentoutemme luonnonvoimien edessä aktivoi ne, jotka eivät pystyneet mullistusta estämään.
Viikossa Filippiineille on lähetetty konekaupalla avustuksia. Ulkomaiset aputiimit parveilevat katastrofialueella. Monet tulevat hyvällä tarkoituksella ja väärällä asenteella: pistetäänpä hommat toimimaan kun maa on lamassa. Filippiineillä on joka vuosi luonnonmullistuksia, on maanjäristyksiä, tsunameita, hirmumyrskyjä, tulvia, maanvyörymiä ja tulivuorenpurkauksia. Maa on valmistautunut ankaraan luontoon paremmin kuin monet maat yhteensä.
Tapasin Filippiinien Punaisen Ristin terveysjohtajan pari viikkoa ennen taifuunia. En ollut tunnistaa häntä, ruskettunut ja laihtunut mies näytti vieraalta. – Ollaan oltu taas yksi kriisisupermarketti, tokaisi hän kun ihmettelin muodonmuutosta. – Viimeisten kuukausien aikana olemme hoitaneet tulvia, yhden maanjäristyksen ja pari sisäistä poliittista kuohuntaa. On tullut oltua aika paljon ulkona.
En tiedä missä kollega tällä hetkellä on. Ehkä jossakin selvittelemässä miten kenttäsairaalan saa sijoitettua myrskyn raiskaamaan taajamaan, josta ruoka on loppunut päiviä sitten, tai pähkäilemässä miten saa estettyä maitojauheen jakamisen alueelle, jossa ei ole puhdasta vettä. Toivon että hänen päänsä kestää, rusketusraidat tulevat kaupan päälle.
Hoidamme Kuala Lumpurin toimistossa Filippiinien taifuunin jälkeistä operaatiota, koska siihen on ohjattu miljoonia avustusrahaa. Viikoksi kaikki muu toiminta lakkaa ja syvennymme kauko-ohjaamaan pelastusryhmien toimintaa ja tukemaan Filippiinien Punaista Ristiä. Järjestö on suuri perhe, jonka jäsenet aktivoituvat auttamaan hädänalaista. Tuntuu hyvältä vaikka päivät pitkittyvät.
– Taidan olla hieman väsynyt kun unohdin lähettää viimeisen tilanneraportin, viestittää eemaili klo 3 aamuyöllä jostain Taclobanin laitamilta, jossa tiimin jäsen on valvonut viimeiset 20 tuntia. Mene nukkumaan, haluaisin sanoa. Nuku ilman painajaisia, enää ei ole niiden aika. Myrskyn jälkeen tyyntyy, on aika laskea menetykset ja suunnitella tulevaisuutta. Uusi ruoho vihertää jo.
Terhi Heinäsmäki
Kirjoittaja on infektiolääkäri ja työskentelee Aasian ja Tyynenmeren terveyskoordinaattorina (IFRC) Malesian Kuala Lumpurissa.
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
