”Kun siskoni kävelee työpuvussaan amerikkalaisessa sairaalassa leikkaussaliin, hänet neuvotaan roskakorien luo. Eihän musta nainen nyt voi leikkaamaan tulla…”
Uzodinma Iwealan sanat ovat pysäyttäviä. Akateemisesta nigerialaistaustaisesta perheestä tulleen Iwealan ja hänen sisarustensa kokemukset ovat kuin kohtauksia vanhoista elokuvista. Katsomme niitä kauhistellen, mutta emme hevin näe rotuerottelua 2000-lukulaisessa valkoisessa arjessamme.
Kunnes joku tulee meitä vastaan ja kertoo.
Uzodinma Iweala seisoo tiedetoimittajain maailmankongressin esiintymislavalla Lausannessa kesällä 2019, alleviivaten kahta todellisuuttaan afrikkalaistyylisellä sinisellä silkkipuvullaan. Iweala vangitsee kuulijansa tarkkaan harkituilla lauseillaan. Kädet säestävät palkitun kirjoittajan puhetta – miten ilmaisuvoimaiset voivatkaan ihmisen kädet olla!
”Vaikka olen koulutukseltani lääkäri, tietoinen syntyperästäni ja ominaisuuksistani, menin minäkin tilaamaan sen geenitestin, jolla valkoihoiset nationalistit pyrkivät todistamaan ’puhtaan euraasialaisen’ perimänsä”, Iweala kertoo. Hän pohtii, miksi sellainen tuntuu olevan joillekin ihmisille Yhdysvalloissa niin kovin tärkeää. Kyse ei ole vain yksinkertaisesta mielenkiinnosta omia sukujuuria kohtaan.
Iweala kuvailee tapauksia historiasta, joka on unohtanut värilliset tieteentekijät. Moniko meistä tietää vaikkapa sen irakilaisen, joka kehitti norjalaisille menetelmän hyödyntää merenpohjan öljyvarantoja? Tieteen historia antaa kunnian mieluimmin valkoisille tiedemiehille.
Itse tulen puheen tässä kohtaa miettineeksi niitä lukemattomia sisaria, vaimoja, äitejä ja palvelijattaria, jotka ”avustivat” kuuluisien tiedemiesten kokeissa ja tutkimuksissa. Heidän työnsä arvo on alettu nähdä vasta viime vuosina. Eiväthän vitsailut ”labran tytöistä” minnekään ole tiedemaailmasta kadonneet. Jos tieteessä on häivytetty kokonainen musta maanosa, tieteen historiassa on ollut valtava naisenmuotoinen näkymätön manner.
Meidän toimittajienkin on katsottava peiliin. Seuraavan kerran, kun naispuolinen tutkija tai asiantuntija vetoaa vajavaiseen tietämykseensä, emme suinkaan suostu soittamaan naistutkijan suosittelemalle mieskollegalle. Esimerkiksi BBC ja Yle toteuttavat tätä jo käytännössä. Ylen useassa asiaohjelmassa naispuolisten haastateltavien osuus on noussut nopeasti viidenneksestä suhteeseen 47:53. Vain television ilta-uutisilla on vielä sparrattavaa.
Jälleen kerran kansainvälinen kongressi auttoi näkemään asioita suomalaisen tasa-arvokuplan ulkopuolelta.
Samalla kongressi osoitti, miten vaarallista on, jos me Pohjolan perukoiden kasvatit jätämme hiilijalanjäljen pelossa lähtemättä ihmisten ilmoille. Toki väkevä haastattelu tai painava dokumentti voi jättää meihin jäljen, mutta mikään välitetty viesti ei voita ihmisen kohtaamista kasvoista kasvoihin. Kohtaaminen hälventää ennakkoluuloja ja häivyttää erojamme. Siihen emme tarvitse edes geenitestejä.
Entä mitä Uzodinma Iweala saikaan geenitestillä selville itsestään?
”Geenitesti osoitti, että olen sataprosenttisesti ihminen.”
Kirjoittaja
Ulla Järvi
Kirjoittaja on Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri.
Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 39/2019.
