Kaiken lääkehoidon perusta on, että hoidolle on aihe, hoito vaikuttaa sairauteen tai oireeseen suotuisasti ja hoidosta aiheutuu mahdollisimman vähän haittavaikutuksia.
Lähes kaikki yli 75-vuotiaat käyttävät säännöllisesti lääkkeitä, mutta yksilöiden väliset erot ovat tässä suhteessa suuret. Ikääntymiseen liittyy elimistön koostumuksen ja toiminnan muutoksia, jotka altistavat pitkäaikaissairauksille ja muuttavat niiden riskitekijöiden luonnetta. Munuaisten toiminnan heikkeneminen on tärkein yksittäinen ikääntymiseen liittyvä syy, joka tulee ottaa huomioon kun tarkastellaan lääkkeiden kulun ja vaikutusajan muuttumista elimistössä. Tämä asia on viime vuosina ollut syystäkin runsaasti esillä ja glomerulusfiltraation heikkenemisen vaikutus otetaankin huomioon lääkehoidossa aiempaa kattavammin.
Lääkekuorman kasvaessa lääkkeiden yhteis- ja haittavaikutusten mahdollisuus lisääntyy. Toisaalta tehokkaalla mutta turvallisella lääkehoidolla on merkittävä rooli vanhusten toimintakyvyn ja elämänlaadun ylläpitämisessä. Terveydenhuollossa usein vaihtuvissa kontakteissa uusi lääke tulee helposti entisten päälle. Ikääntyneiden lääkehoitoketju on monivaiheinen, ja siihen osallistuu potilaan itsensä ja hänen läheistensä lisäksi monia eri ammattiryhmien edustajia. Hoitosuhteen jatkuvuus toteutuu kuitenkin valitettavan harvoin, vaikka se on monisairaan potilaan perusoikeus.
Sähköiseen reseptiin ja Reseptikeskukseksi kutsuttuun tietokantaan asetetaan paljon toiveita, ja oikein tulkittuna se helpottaa kokonaislääkehoidon hallintaa ja mahdollistaa lääkitysten päällekkäisyyksien havaitsemisen sekä auttaa lääkkeiden väärinkäytön ehkäisyssä. Mutta tarvitaan paljon muutakin – kuten lääkehoidon perusteiden arviointia, joka perustuu potilaan kokonaisvaltaiseen ja perusteelliseen tutkimukseen ja sen pohjalta tehtyyn arvioon. Tällöin on perehdyttävä vanhoihin sairauskertomuksiin, selvitettävä myös itsehoitolääkkeiden, ravintolisien ja luontaistuotteiden käyttö ja se, miten potilas ja hänen läheisensä lääkehoidon ja sen tavoitteet kokevat. Moni ammattiryhmä tuo tähän arvioon oman tärkeään näkemyksensä. Hoidon aiheen arviointi ja kokonaisuudesta vastaaminen ovat lääkärin keskeisiä tehtäviä, sillä niitä ei kukaan muu voi tehdä.
Monimuotoisen lääkityksen järkeistäminen vaatii, että lääkehoidon arvioinnille – osana potilaan hoitoa – annetaan sille kuuluva arvo ja asema ajankäytön ja osaamistason suhteen. Kiireisellä ajanvarausvastaanotolla se ei onnistu, vaan sitä voi ajankäytöllisesti verrata isompaan leikkaushoitoon – tiimityötä molemmat. Monisairaan potilaan lääkehoidon arvioinnin inhimilliset, terveydelliset ja kustannusvaikutukselliset hyödyt ovat ilmeiset. Monilääkityksen arviointi vaatii raudanlujaa osaamista, ja jokainen selvitetty tapaus ”on laulun arvoinen”. Ei terveydenhuollossa voi olla aina niin kiire juosta, ettei koskaan ehdi hypätä pyörän selkään.
Leo Niskanen
LKT, dosentti, sisätautien, endokrinologian ja geriatrian erikoislääkäri
Fimea, Lääketurvallisuuden ja -informaation yksikkö
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 9/2014.
Kirjallisuutta
1. Hartikainen S, Ahonen J. Vanhuspotilaan lääkehoidon purkaminen. Suom Lääkäril 2014;69:634–8.
2. Saha H, Mäkelä S. Munuaisten vajaatoiminta vaikuttaa lääkeannosteluun. Suom Lääkäril 2014;69:628–33.
3. Niemelä S. Tunnista lääkkeiden väärinkäyttäjä ja päihdekäyttöön tulleet lääkkeet. Suom Lääkäril 2014:69:624–7.
