Reumasäätiön sairaalan yllättäen koolle kutsutusta tiedotustilaisuudesta poistui tiistaina 23.3.2010 järkyttynyttä väkeä. Säätiön hallitus oli edellisenä iltana jättänyt konkurssihakemuksen ja ilmoitti, että konkurssi vahvistettaisiin viikon kuluttua. Sairaalan toimitusjohtaja julisti, että se pyritään estämään ja alasajoa ei tule suunnitella.
Konkurssi-ilmoituksesta alkoi raskas aika. Henkilökunnan omaa kuormitusta lisäsi potilaiden ahdistus ja huoli tulevaisuudesta. Monilla oli pitkä luottamuksellinen hoitosuhde sairaalaan, sisällä oli juuri leikattuja potilaita ja sadoilla potilailla oli ajanvarauksia. Konservatiivista toimintaa jatkettiin epävarmuudesta huolimatta. Leikkaustoiminta oli pakko lopettaa nopeasti, sillä instrumenttiyritykset hakivat leasing-tarvikkeet pois.
Julkisuudessa puhuttiin 2 miljoonan euron tarpeesta toiminnan jatkamiselle. Se ei olisi ongelmaa ratkaissut, mutta olisi antanut jatkoajan ja mahdollisuuden suunnitelmalliseen toiminnan alasajoon.
Valtuuskunta vahvisti konkurssin maaliskuun lopussa ja sairaala siirtyi 1.4.2010 konkurssipesän hallintaan.
Suuri hämmennys uhkasi
Pesänhoitajaksi nimitettiin kokenut konkurssijuristi. Pesä jakoi normaalin konkurssikäytännön mukaisesti heti koko henkilökunnalle irtisanomisilmoitukset. Irtisanomisaika oli 2 viikkoa. Samalla kerrottiin, että kaikki ovat vapaita lähtemään halutessaan heti. Sairaalan johto vapautettiin välittömästi tehtävistään. Tämä menettelytapa on varmasti perusteltu tavallisessa yrityskonkurssissa, mutta sairaalan konkurssiin se ei sopinut.
Henkilökunnan saadessa luvan lopettaa työnsä, oli sairaalassa vielä runsaasti potilaita sisällä ja uusia käyntejä sovittuna. Onneksi suuri osa henkilökuntaa koki voimakasta vastuuta potilaistaan ja jatkoi töitä poistumisluvasta huolimatta.
Kenelläkään ei ollut suunnitelmaa toimivan sairaalan lopettamisesta. Sairaalan ylin johto oli poissa, eikä pesänhoitajalla ollut käytännön tuntumaa sen toiminnasta. Sairaalan hallitus tai omistajat (esim. Kela) eivät olleet valmistelleet alasajoa. Suuri hämmennys uhkasi. STM antoi yleisiä linjauksia potilaiden jatkohoidon järjestämisestä, muttei puuttunut varsinaisen alasajon toteutukseen.
Sairaalan lopetus jäi siis paikalla olevan henkilökunnan tehtäväksi. Käytännössä keräsimme joka aamu kaikkien työpisteiden edustajat palaveriin, jossa kävimme läpi, mitä talossa vielä pystyttiin tekemään ja millaisia tarpeita eri yksiköissä on.
Lääkärit ja hoitohenkilökunta olisivat pääosin halunneet jatkaa potilaiden hoitoa, mutta tämä kävi asteittain mahdottomaksi. Ajanvarauksia alettiin nopeasti perua ja potilaille tiedotettiin STM:n ohjeen mukaisesti, että jatkohoidosta vastaa kunkin oma sairaanhoitopiiri, jonne tieto hoitotarpeista ja kopiot viimeisistä sairauskertomusten merkinnöistä toimitettiin.
Sairaalan toiminta loppui keskiviikkona 14.4.2010, ajatuksella ”viimeinen sammuttaa valot”.
Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?
Päättäjät lupasivat, että korvaavat hoitopaikat järjestyvät potilaille, mutta niitä ei kaikille ollut olemassa. Erityisesti lapsipotilaiden ja heidän vanhempiensa sekä vaikeimmin vammaisten hätä oli vahva ja konkreettinen.
Potilastietojen siirrossa tietosuojamääräykset muodostivat yllättävän ongelman. Sairaalan arkistovastaava kertoi saaneensa viranomaisilta epävirallisen muistutuksen, että konkurssitilanne ei millään tavalla lievennä tietosuojamääräyksiä. Tietosuojan pilkuntarkka vaaliminen huononsi potilasturvallisuutta ja vaikeutti tietojen siirtoa. Onko tiedon suojeleminen tärkeämpää kuin potilaiden terveys?
Erityisesti Kelassa prosessi pitäisi käydä kriittisesti läpi. Kelalla oli valta sekä säätiön hallituksessa että valtuuskunnassa, joten se päätti milloin ja miten sairaala lopetetaan. Konkurssi ei tullut Kelalle yllätyksenä. Lopettamiseen olisi pitänyt laatia suunnitelma ja nimetä sitä toteuttamaan selkeä johto. Päävelkojana toimiva Kela olisi voinut ohjata pesää huomioimaan ratkaisuissaan potilaiden ja yhteiskunnan etua.
Konkurssi osoitti, että suuriakin laitoksia voi kaatua. Riski kasvaa taloudellisesti vaikeina aikoina. Terveydenhuoltolaitosten toimintaa valvovilla viranomaisilla tulisi olla resurssit ennakoida tällaiset kriisit. Yhteiskunnan pitäisi varmistaa, että ihmisiä hoitavien yksikköjen konkursseissa potilaiden terveys tai turvallisuus ei joudu uhatuksi.
Pesänhoitajajuristin tueksi pitäisi järjestää vastuullinen työryhmä, jossa olisi edustus kyseisen laitoksen henkilökunnasta, mutta myös ulkopuolista terveydenhoidon asiantuntemusta. On kohtuutonta edellyttää, että konkurssiasioihin täysin perehtymätön henkilökunta hoitaa asiat itse talkootyönä.
Markku Kauppi
Reumasäätiön sairaalan viimeinen reumatologian ylilääkäri
Kuva: Markku Kauppi
Reumakuntoutuksen tarve väheni
➤ Reumasäätiön sairaala päätyi talousvaikeuksiin, koska tulehduksellisten reumasairauksien lääkehoidon kehityttyä reumakuntoutuksen, -ortopedian ja vuodeosastohoidon tarve vähentyi selvästi. Sairaala teki tappioita viitenä viimeisenä toimintavuotenaan.
➤ Sairaalan pääomistaja oli Kela, joka keskitti sinne vuosikymmenten ajan vaativaa tuki- ja liikuntapotilaiden kuntoutusta.
Julkaistu Lääkärilehdessä 37/13.
