Arkipäivän viestintäteknologia on muuttunut selvästi muutaman vuosikymmenen aikana. Digitaalisista yhteydenpito-, tiedonhankinta- ja viihdevälineistä on tullut henkilökohtaisia ja mukana kannettavia. Tietokonepelit ovat nousseet kirjojen ja elokuvien rinnalle tavalliseksi viihdemuodoksi ja lastenohjelmat tulevat entistä useammin internetistä silloin kun perheelle sopii.
Digitalisaation vaikutuksista aivoihin on käyty runsaasti keskustelua sekä tieteellisessä yhteisössä että julkisuudessa. Keskustelusta saa hyvän kuvan esimerkiksi BMJ:ssä vuonna 2015 julkaistusta keskustelusta, joissa Vaughan Bell ja kumppanit ensin kritisoivat Susan Greenfieldin populäärikirjaa kuvailemalla sitä mm. alarmistiseksi ja epätieteelliseksi ja Greenfield vastaa kerraten joissain tutkimuksissa todettuja haittoja ja kehottaen varovaisuuteen.
Digitalisaation vaikutuksista aivoihin tiedetään vielä varsin vähän, ja tieto on sisäisesti ristiriitaista. Tehdyt kuvantamistutkimukset ovat osoittautuneet huonosti toistettaviksi.
Tiedetään, että ihmiset luottavat nykyään aikaisempaa vähemmän ulkomuistiinsa. Uutta tietoa etsiessään ihmiset ennemmin silmäilevät laajoja aineistoja ja selailevat saatavilla olevaa informaatiota kuin paneutuvat syvällisesti yhteen lähteeseen. ”Syvälukutaito” ja nopea mieleenpainaminen onkin keskimäärin heikentynyt. Nämä seikat eivät kuitenkaan välttämättä ole maladaptiivisia: ne sopivat hyvin tiedon etsintään laajoista aineistoista, ja tottuneet ”moniajajat” pystyvät esimerkiksi muita paremmin yhdistelemään eri lähteiden tietoja kokonaisuudeksi. Digimedioiden käytön on myös havaittu sekä heikentävän että parantavan keskittymistä – tehtävätyypistä riippuen.
Varsinaisen ongelmakäytön tai nettiriippuvuuden osalta syy-seurausyhteys muihin mielenterveyden ongelmiin on todennäköisesti molemmansuuntainen (7). Ongelmakäyttö on kuitenkin käytön yleisyyteen nähden varsin harvinaista ja tarkasteltaessa kaikkia käyttäjiä internet-aktiivisuus selittää psyykkisestä hyvinvoinnin vaihteluista vain noin prosentin verran.
Teknologia siis muuttaa tiedonkäsittelyämme, mutta epäselvää on, missä määrin muutos kertoo aivojen kyvystä sopeutua uudenlaiseen ympäristöön ja missä määrin uuden teknologian haitoista. Teknologiasta todennäköisesti hyötyvät muita enemmän ne ihmiset, joiden toimintatavoille sen käyttö on luontevaa, tai joiden haasteita se voi kompensoida. Kärsijöiden joukossa puolestaan korostuvat vastakkaiset ominaisuudet.
Perehdy ja etsi toimiva tasapaino
Lapsiin kohdistuvaa tutkimusta tarkasteltaessa selviää, että teknologian vaikutuksista mieleen tiedetään vielä vähemmän.
Selvää näyttöä on sekä television että uudempien digimedioiden osalta siitä, että pienen lapsen puheen ja tunne-elämän kehitys saattavat viivästyä, jos lapsi on yksinään medialaitteiden äärillä pitkiä aikoja päivittäin. Kouluikäisillä lapsilla syy-yhteys psyykkisiin tai kognitiivisiin haittavaikutuksiin on epäselvempi ja medioiden käytöllä on myös positiivisia vaikutuksia, jos sisältö on oikeanlaista ja elämä muuten terveellistä. Yhteydet keskittymiskykyyn ja mielenterveyden häiriöihin ovat todennäköisesti samanlaisia kuin aikuisilla, ja unenpuute on merkittävä digiteknologioiden käytön seuraus.
Julkisessa keskustelussa ja terveysvalistuksessa unohtuu helposti, että nykymaailmassa ei enää voi elää ilman tietokoneita ja muita kommunikaatiolaitteita tekemättä huomattavan suuria uhrauksia tai kärsimättä käytännön hankaluuksia. Jos muihin riskitekijöihin suhtauduttaisiin samanlaisella vakavuudella välittämättä käytännön seikoista ja toiminnan mahdollisesta hyödyistä, kehotettaisiin esimerkiksi kaikkia pikkulapsiperheitä muuttamaan kaupungeista pois astman esiintyvyyden pienentämiseksi.
Jokaisen olisikin kehitettävä toimiva, prososiaalinen, muun elämän tasapainon mahdollistava, omaan persoonallisuuteen sopiva tapa toimia digiteknologian kanssa. Aikuisten tehtävä on auttaa tässä lapsia. Vanhempia ja opettajia tulisikin kannustaa perehtymään digisisältöihin, pelaamaan lastensa kanssa, käyttämään itsekin kommunikaatiovälineitä ja muuten elämään lasten kanssa myös digitalisoituvassa maailmassa. Amerikan lastenlääkäriyhdistyksen nykyiset suositukset digimedioiden käytöstä perheissä lähtevätkin nykyään minuuttimäärien kontrolloinnin sijaan mediankäyttösääntöjen laatimisesta perheille.
Miten suojella kehittyviä aivoja?
Huono uutinen siis on, että olemassa olevan tutkimustiedon perusteella on varsin vaikea antaa näyttöön perustuvia terveyssuosituksia suoraan digitalisaatioon liittyen.
Hyvä uutinen preventiivisen psykiatrian kannalta on, että toimetta ei silti tarvitse jäädä. Me nimittäin tiedämme jo runsaasti seikkoja, jotka varmasti vaikuttavat haitallisesti lasten kognitiiviseen ja sosioemotionaaliseen kehitykseen. Tunnetuista, erittäin voimakkaista riskitekijöistä merkittävimpiä ovat köyhyys, kaltoinkohtelu ja koulukiusaaminen.
Jaana Wessman
FT (tietojenkäsittelytiede), lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri
Kuva: Fotolia
Näkökulma on julkaistu Lääkärilehdessä 40/2017
