Samalla kun tilasto etsii säännönmukaisuuksia ja paikallistaa riskejä, on subjektiivisesti koettu elämä jatkuvasti tapahtunut toisaalla. Sitkeä jännite näkyy myös terveyskiistoissa. Ihmiset juovat hopeavettä sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn. Rokotevastaisuus lisääntyy Pohjanmaalla. Keskusteluissa julkisen terveydenhoidon ja alkoholilain uudistamisesta valinnanvapaus nousee keskeiseksi argumentiksi.
Mikä näitä tapauksia yhdistää ja mistä ilmiöissä on kyse? Vaikuttaa siltä, että olemme siirtyneet aikaan, jossa terveyden edistäjien ja asiantuntijoiden oppeja ei enää niellä pureskelematta.
Henkilökohtaisen kokemuksen kulta-aika
Nykytilanteen ymmärtämiseksi on syytä ensin tarkastella eräitä modernien yhteiskuntien piirteitä, kuten keskusjohtoista suunnitelmallisuutta ja kansallisia ohjelmia, joiden avulla on pyritty vaikuttamaan väestön elintapoihin. Huomion kohteena eivät ole niinkään yksilöt vaan ”keskivertokansalainen”. Tyypillistä modernia virastoa, vaikkapa terveyskeskusta, kuvaavat tehokkuus, työrutiinit, suunnitelmallisuus, ennustettavauus, standardointi sekä valvonta koneiden ja järjestelmien avulla. Tavoitteissa ei aina onnistuta, mutta yhtä kaikki piirteet viestivät kuluttajille toiminnan luotettavuudesta.
Juuri samat piirteet ovat aina olleet myös kritiikin kohteena. Suomessa asiantuntijatiedon ja väestötason suositusten kritiikki tuli uudella tavalla julkisuuteen 2000-luvun alussa, esimerkiksi julkisessa puheessa ravinnosta. Kyse ei enää ollut vain kansanterveydestä, vaan ruokaan liittyvästä mausta, nautinnosta ja yksilöiden vapaudesta ja oikeudesta syödä mitä haluavat. Todistusaineistona rasvojen terveysriskeistä ei julkisuudessa enää esitetä vain tieteellisiä tutkimuksia, vaan myös henkilökohtaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Keskusteluihin rasvojen terveellisyydestä osallistuu myös maallikoita sekä media- ja ravintola-alan ammattilaisia. Äänekkäimmät pitävät ravitsemussuosituksia ja THL:n viestejä holhoavina ja yksilön kokemuksia mitätöivinä.
Terveyden, mielihyvän ja esteettisyyden tavoittelu nivoutuu tavalla tai toisella valtaosaan ruokatrendeistä. Samalla kun kuluttajan vapaus valita on konsumeristisen eetoksen kulmakivi, kuluttajien huomiosta kilpailevat asiantuntijoiden rinnalla monet muut toimijat ja globaalit identiteettiyhteisöt. On puhuttu maallikkoistumisesta, jossa lääketiedettä käsittelevässä mediajulkisuudessa maallikot saavat aikaisempaa enemmän ja lääkärit vähemmän näkyvyyttä, ja julkkiksista uusina ”lifestylen” asiantuntijoina.
Onko tiede vaikeuksissa?
Nykytilanteessa saattaa näyttää siltä, että tieteen valtakausi olisi hiipumassa. Sosiaalisessa mediassa on nopeita kanavia tiedekriittisten kantojen ilmaisemiselle ja kuka tahansa voi raportoida näkemyksiään terveydestä. Perinteisetkin mediat reagoivat erilaisiin tunnekuohuja aiheuttaviin aiheisiin. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus.
Luottamus tiedeinstituutioihin on lisääntynyt: vuonna 2001 suomalaisista 56 % tunsi suurta tai melko suurta luottamusta tieteeseen, tutkimukseen ja tiedeyhteisöihin, mutta vuonna 2016 jo 66 %. Julkiseen terveydenhuoltoon luotti erittäin tai melko paljon 78 % suomalaista vuonna 2014.
Tiede ei ennenkään ollut yksiselitteinen ratkaisu kaikkeen ja kaikille. Modernin tieteen ytimessä on aina ollut paradoksi, joka koskee objektiivisen, kohteesta etääntyneen luonnontieteiden ja jokapäiväisen elämän subjektiivisuuden, tunteiden ja tavoitteiden välistä suhdetta. Samalla kun tilasto etsii säännönmukaisuuksia ja paikallistaa riskejä, on subjektiivisesti koettu elämä jatkuvasti tapahtunut toisaalla. Tästä jännitteestä on ennenkin syntynyt epäluuloisuutta tiedettä kohtaan. Konsumeristinen valinnanvapauden korostaminen ja individualistiset virtaukset ovat tuoneet uuden ulottuvuuden tähän jännitteeseen. Vaikka Suomeen saataisiinkin uskomushoitoja koskeva laki, osa kuluttajista yhdistää jatkossakin lääketieteellisiä ja vaihtoehtoisia hoitoja.
Tämän takia kouluissa ja mediajulkisuudessa on toistuvasti avattava sitä, mitä tiede on. Toisin kuin uskomushoidot, se on kumuloituvasti kehittyvä, tutkijoiden ja tutkimusryhmien työstä rakentuva, kehittyvä järjestelmä. Tiedämme paljon, mutta emme tiedä kaikkea vaikkapa ruokavalion ja sairauksien yhteyksistä. Tämä asiantila on tieteen ja siihen pohjautuvan terveydenhuollon vahvuus, ei heikkous.
Ehkä vaihtoehtohoidot ovat yrityksiä vastata elämäntilanteisiin, joihin biotieteiden keskiarvoja ja korrelaatioita korostavat ratkaisut eivät auta – kuten kysymyksiin yksilön hyvästä elämästä. Juuri siksi terveydenhuollossa on vahvistettava empatiaa ja kykyä kuunnella potilaita, erityisesti epävarmoissa ja epätoivoisissa tilanteissa. Juuri siksi tieteeseen on investoitava ja meidän tutkijoiden on sitkeästi kehitettävä tutkimusmenetelmiä niin, että ymmärryksemme ja kykymme puhua kompleksisista ilmiöistä ja niiden sumeasta logiikasta paranee.
Lähteet:
Bildtgård T. Trust in food in modern and late-modern societies. Soc Sci Inf 2008;47:99–128.
Ritzer G. McDonaldization. Los Angeles: Pine Forge Press 1993.
Jallinoja P, Jauho M, Mäkelä J. Newspaper debates on milk fats and vegetable oils in Finland, 1978–2013: An analysis of conflicts over risks, expertise, evidence and pleasure. Appetite 2016;105:274–82.
Jallinoja P, Mäkelä J. Ruoka ja syöminen terveyden ja nautinnon ristiaallokossa. Kirjassa: Karvonen S, Kestilä L, Mäki-Opas T, toim. Terveyssosiologian linjoja. Helsinki: Gaudeamus 2017;158–170.
Guthman J. Neoliberalism and the making of food politics in California. Geoforum 2008;39:1171–83.
Verhoeven P. Where has the doctor gone? The mediazation of medicine on Dutch television, 1961–2000. Public Unders Sci 2008;17:461–72.
Lewis T. Branding, celebritization and the lifestyle expert. Cult Stud 2010;24:580–98.
Tiedebarometri 2016. Tieteen tiedotus ry. http://www.tieteentiedotus.fi/files/Tiedebarometri_2016.pdf
Kivisalmi S. Luottamus julkiseen terveydenhuoltoon Suomessa. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto; 2017. http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201703101251
Shapin S. The scientific revolution. Chicago: The University of Chicago Press 1993.
Orre P. Puoskareiden aikeet tyhjiksi. Lääkäril 15.1.2018. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/verkkokommentti/puoskareiden-aikeet-tyhjiksi/
Kirjoittaja:
Piia Jallinoja
professori
Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Kuva: Fotolia
Julkaistu Lääkärilehdessä 11/2018.
