Vuosikurssimme Cursus Kukko valmistui Tampereen yliopistosta lääketieteen lisensiaateiksi 19.3.2021. Ajan hengen mukaisesti valajuhlaa ei tänä keväänä järjestetä. Ehkä joulukuussa on sille parempi hetki.
Sinänsä valmistuminen ilman juhlia kuvaa hyvin sitä, miten lääkärin työssä todellisuus ei useinkaan vastaa odotuksia. On selvää, että lääkärin työ ei voikaan olla sellaista, millaiseksi sen on lukiossa pääasiassa tv-sarjojen ja lehtijuttujen perusteella mieltänyt.
Erityisen heikosti opintoja suunnittelevalle välittyy lääkärin työstä kuitenkin se, että lääkärin työ on jatkuvaa päätösten tekemistä. Tuskin on vastaanottotilannetta, jossa lääkäriltä ei odotettaisi selvää ratkaisua käsillä olevaan vaivaan. Twitterissä joku kollega laski ottavansa päivittäin kantaa jopa 30 potilaan asioihin.
Potilaan odotukset on usein helppo täyttää silloin, kun ratkaistava asia on lääketieteellinen. Vastavalmistuneellakin lääkärillä on kyllä hyvät edellytykset aloittaa hoito ruusuinfektioon tai määrittää tavoitteet verenpainetaudin hoidolle. Välillä tuntuu, että mitä vaikeamman oireen takia potilaat hakeutuvat hoitoon, sitä helpompi on asiaan löytää ratkaisu – sydäninfarktia ja rannemurtumaa varten on olemassa selvät hoitolinjat ja hyvin vetävä hoitopolku.
Huomattavasti vaikeampi odotuksia on täyttää silloin, kun ongelma on lääketieteellinen, mutta siihen ei ole käytössä työkaluja. Harmittavan usein silloin on kyse esimerkiksi mielen sairauksista. On turhauttavaa kannatella potilasta tukikäynnistä toiseen silloin, kun hoitopolun seuraavaa vaihetta ei ole saatavilla tai sinne on kuukausien jono. On ymmärrettävää, että näissä tilanteissa myös potilaat usein pettyvät lääkäriin.
Pettymyksen tunteita koetaan usein myös niissä tilanteissa, joissa ratkaisu ongelmaan ei ole helppo ja yksinkertainen. Erityisesti tuki- ja liikuntaelinongelmissa pitkä fysioterapeuttinen harjoittelu on usein paras, mutta potilaille epämieluisa ratkaisu.
Vastavalmistuneena lääkärinä erityisen haastaviksi olen kuitenkin kokenut ne tilanteet, jossa lääkäriltä odotetaan ratkaisua ongelmaan, joka ei ole lääketieteellinen. Varsinkin perusterveydenhuollossa korostuu se, että lääkärin työpöydälle tulee sosiaalisia, taloudellisia ja juridisia ongelmia. Erityisesti päivystävä lääkäri on eräänlainen yhteiskunnan perälauta, jonka odotetaan viimeistään kutovan yhteen ratkaisun ainekset usein hyvinkin monimutkaisiin ongelmavyyhteihin. Yhteistyö sosiaalitoimen, poliisin ja koulun kanssa on arkinen osa työtä. Joskus käy mielessä, että ihminen on väärässä paikassa ollessaan lääkärin vastaanotolla, mutta parempaakaan paikkaa ei ole.
Onneksi lääkärin peruskoulutus on pitkä ja laittaa kandit ensimmäisestä päivästä alkaen tekemisiin terveydenhuollon todellisuuden kanssa. Sen aikana ehtii muuttaa tv-sarjojen luomat odotukset siitä, että lääkärin työ on suoraviivaista sankaritekojen tekemistä.
Koulutuksen aikana selväksi käy, että sankaritekojen sijaan lääkäriltä odotetaan ratkaisuja useammin pieniin kuin suuriin ongelmiin. Enemmän voisi kuitenkin vielä panostaa siihen, että ratkaisuja olisi antaa myös niille, joilla ongelma on jotain muuta kuin lääketieteellinen. Potilas kun ei ikinä ole väärässä paikassa ollessaan lääkärin vastaanotolla.
Usein helpoimmaksi työpäivän itselleen tekee silloin, kun ei liikaa tuijota tekstiä tulosyy-rivillä ja odota ratkaistavaksi sellaista ongelmaa, johon on helppo ratkaisu. Parempi on kysyä avoimesti, millaisia odotuksia potilaalla on hoitoaan kohtaan. Sitten katsotaan, mitä ratkaisun aineksia on käsillä.
Joel Kontiainen
Kirjoittaja on tamperelainen nuori lääkäri ja julkisen talousjohtamisen pääaineopiskelija.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
