Masennuksen hoitotulokset, vaikuttavat noh, masentavilta. En tosin ole varma, mikä lopulta on tavoiteltu tulos: remissio, työkykyisyys vai se, että potilas ylipäätään pysyy hengissä. Jälkimmäisellä mittarilla tulokset ovat parantuneet, varsinkaan keskimmäisen osalta eivät.
Ahdistuneisuushäiriöiden hoitotulokset eivät näytä juuri sen paremmilta, ainakaan jos mittarina käytetään työkykyä tai vastaavasti työkyvyttömyyttä, sillä sairauspäivärahakauden syynä ne ovat jo ohittaneet masennuksen.
Tämä saattaa tosin olla osin harhaa, sillä mielenterveyden häiriöiden diagnostiikka ei ole yksinkertaista, oireet ovat osin päällekkäisiä ja tilastot laaditaan listan ensimmäisen diagnoosin perusteella.
Panostus hoitoon on kasvanut
Mielenterveyden häiriöt, erityisesti mielialahäiriöt ja ahdistuneisuushäiriöt, ovat nykyään yleisin sairauspäivärahajakson syy, kun mittarina käytetään sairauspäivärahaa saaneiden henkilöiden lukumäärää. Viime vuonna hieman yli 100 000 työikäistä suomalaista sai sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriön vuoksi. Lukumäärä on moninkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä, toisin kuin työikäisten suomalaisten lukumäärä.
Viime vuonna hieman yli 100 000 työikäistä suomalaista sai sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriön vuoksi.
Sama ilmiö näkyy myös työkyvyttömyyseläketilastoja tarkasteltaessa, sitä selkeämmin, mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse. Kolmasosa viime vuonna alkaneista uusista työkyvyttömyyseläkkeistä aiheutui mielenterveyden häiriöistä, valtaosin depressiosta. Yhteensä eri mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä sai työ- ja kansaneläkejärjestelmästä yli 98 000 henkilöä, 55 prosenttia kaikista työkyvyttömyyseläkkeen saajista.
Mielialalääkkeitä käyttää noin joka kymmenes suomalainen aikuinen ja pelkästään kuntoutuspsykoterapiaa sai viime vuonna yli 64 000 henkilöä, muista terapia- ja hoitomuodoista puhumattakaan. Suomen parhaat asiantuntijat ovat laatineet sekä depressiosta että ahdistuneisuushäiriöistä näyttöön pohjautuvat Käypä hoito -suositukset ohjenuoraksi kaikille potilastyötä tekeville.
Panostukset hoitoon ovat kiistämättä kasvaneet merkittävästi.
Miksi niin monet eivät kuitenkaan toivu, vaan menettävät työkykynsä pitkäaikaisesti tai pysyvästi depression ja ahdistuneisuushäiriöiden vuoksi?
Käypää hoitoa
Vuonna 2013 Lääkärilehdessä julkaistiin tutkimus edellisvuonna masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkettä hakeneista.
Tutkimuksen tulosten perusteella vain kaksi kolmasosaa eläkettä hakeneista oli saanut asianmukaista hoitoa. Vastaavasti kolmannesta masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkettä hakeneista ei ollut hoidettu lainkaan tai heitä oli Käypä hoito -suosituksen kriteerein arvioituna hoidettu puutteellisesti. Hakemusten perusteella tilanne ei näytä kymmenessä vuodessa korjaantuneen.
Terapiaa tai terapeuttista työskentelyotetta ei ole saatu vietyä hoidon etulinjaan. Painopiste on lyhytterapioiden sijaan pitkissä terapioissa, joista joillekin tuntuu olevan lopulta jopa enemmän haittaa kuin hyötyä, kun paljastuneita muistoja ja traumoja käsitellään ikuisuusluupissa. Tämän seurauksena hoitojärjestelmä on täynnä keskeneräisiä potilaita, joiden sekaan uudet eivät mahdu.
Lääkehoidot aloitetaan matalalla kynnyksellä, mutta ne keskeytyvät koettuihin haittoihin ennen kuin ne ovat edes ehtineet osoittaa mahdolliset hyötynsä, eikä eri lääkehoitovaihtoehtoja kokeilla riittävän määrätietoisesti. Harvatahtisen seurannan vuoksi potilaat tekevät omaehtoisia hoitoratkaisuja ja jättäytyvät pois aktiivisen hoidon piiristä, kun mielikuvaksi jää se, että hoidosta koituu enemmän haittoja kuin hyötyä.
Ei oman sairautensa paras asiantuntija
Vaikea-asteinen depressio vie useimmilta työkyvyn, lievä tai keskivaikea eivät, eivät ainakaan kokonaan. Sama pätee ahdistuneisuushäiriöihin. Tästä huolimatta pitkistä sairauspoissaoloista on muodostunut keskeinen osa hoitoa, usein potilaan omaan näkemykseen pohjautuen.
Tässä potilas ei kuitenkaan ole oman sairautensa paras asiantuntija, sillä masennus ja ahdistuneisuus saavat näkemään asiat synkempinä kuin ne ovatkaan. Samalla myös aliarvioimaan omat voimavaransa.
Pitkä poissaolo töistä passivoi nopeasti, etenkin kun netti ja suoratoistopalvelut tarjoavat loputtoman määrän turruttavaa ajanvietettä. Yhä useampi asuu yksin, eikä tarvita montaakaan sairauspoissaolokuukautta, kun vielä hetki sitten toimintakykyinen ihminen ei saa tartuttua mihinkään eikä uskalla lähteä edes kauppaan muuta kuin loppuillasta, jolloin paikalla on mahdollisimman vähän muita ihmisiä.
Luku on yksiselitteisen karmiva.
Työstä poissaoloa huomattavasti parempi vaihtoehto olisi tukea sairastunutta pitämään kiinni arjen rakenteista ja rohkaista häntä jatkamaan työssäkäyntiä, edes osa-aikaisesti, työtä tarpeen mukaan muokaten.
Ennuste toipumisesta on sitä heikompi, mitä pidempään työstä poissaolo kestää. Yksin, vailla yhteisön tukea ja mielekästä tekemistä harva paranee.
Määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle eli kuntoutustuelle mielenterveyden häiriön vuoksi joutuneista henkilöistä valtaosa päätyy lopulta pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle. Julkisen sektorin työeläkevakuuttajan Kevan äskettäin julkaiseman tutkimuksen mukaan vain noin 15 prosenttia masennuksen takia kuntoutustuella olleista julkisten alojen työntekijöistä palaa työelämään.
Luku on yksiselitteisen karmiva.
Masennuksen ja ahdistuksen taustalla on usein tukku ongelmia, jotka ovat ajaneet ihmisen ahdinkoon, josta hän ei näe ulospääsyä.
Kaikkeen ei ratkaisua terveydenhuollon keinoin löydy, mutta pitkäaikaiset hoitosuhteet niin perus- kuin erikoistasolla auttavat synnyttämään luottamuksen ilmapiirin, jossa potilaan on helpompi avautua ongelmiensa taustoista ja ottaa vastaan apua ja neuvoja. Myös sellaisia, jotka aluksi tuntuvat työläiltä ja kivuliailta.
Kirjoittaja on depression ja ahdistuneisuushäiriöiden hoitotuloksia murehtiva työeläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkäri.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
Miksi niin monet eivät kuitenkaan toivu, vaan menettävät työkykynsä pitkäaikaisesti tai pysyvästi depression ja ahdistuneisuushäiriöiden vuoksi?
