Päivystyksellä on merkittävä rooli suomalaisessa terveydenhuollossa. Lääketieteen kehittyessä yhä useampi sairaus edellyttää nopeita hoitotoimia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tämä taas on nostanut päivystyksellisen hoidon laatuvaatimuksia ja samalla kustannuksia.
Samaan aikaan suomalaiset ovat tottuneet käyttämään päivystyspalveluita kaikenlaisten, myös kiireettömien vaivojen hoitoon. Tähän on vaikuttanut vuosikymmeniä jatkunut pula terveyskeskuslääkäreistä, minkä vuoksi kiireetöntä lääkärivastaanottoaikaa joutuu usein odottamaan viikkokausia.
Vuonna 1972 voimaan tulleen kansanterveyslain myötä joka kuntaan perustettiin ympäri vuorokauden päivystävä terveyskeskus. Näin kansalaiset totutettiin saamaan perusterveydenhuollon palveluita joka viikonpäivä kellon ympäri, mikä on poikkeuksellista muihin maihin verrattuna. Viimeisen vuosikymmenen aikana terveyskeskuspäivystysten verkko on harventunut, mutta päivystyskäyntien kokonaismäärä ei ole juuri vähentynyt, käynnit ovat vain siirtyneet isoihin yhteispäivystyksiin.
Yhteispäivystysten suurin käyttäjäryhmä on nuoret aikuiset, ei ikäihmiset, kuten usein virheellisesti oletetaan. Tämä vahvistaa ajatusta siitä, että nuoremmat ikäpolvet ovat tottuneet hakemaan terveydenhuollon piiristä apua kaikkiin mahdollisiin pulmatilanteisiin ja maalaisjärjen käyttö on unohtunut. Pieniäkään vaivoja ei osata enää hoitaa itse, vaikka tietoa on kaikkien helposti saatavilla enemmän kuin koskaan.
”Potilas on otettava hoidettavaksi päivystysyksikössä, jos hoitoa ei voi kiireellisyyden vuoksi siirtää seuraavaan päivään tai viikonlopun yli”.
Tämän vuoden alussa astui voimaan sosiaali- ja terveysministeriön säätämä päivystysasetus, johon on ensimmäistä kertaa kirjattu, mitä tarkoitetaan päivystyksellisellä hoidon tarpeella: ”Potilas on otettava hoidettavaksi päivystysyksikössä, jos hoitoa ei voi kiireellisyyden vuoksi siirtää seuraavaan päivään tai viikonlopun yli”. Päivystysasetuksessa todetaan myös, että päivystykseen hakeutunut potilas voidaan ohjata terveyskeskuksen tai muun yksikön virka-aikaisten palvelujen piiriin, mikäli hänen tilansa ei edellytä välitöntä hoitoa.
Miksi päivystykseen hakeutumista pitää rajoittaa? Eikö olisi helpointa hoitaa kaikki päivystykseen tulevat potilaat samalla kertaa kuntoon? Näin voidaan ajatella, mutta silloin ei ymmärretä päivystyksellisen toiminnan tarkoitusta. Päivystystoiminnan tulee ensisijaisesti varmistaa äkillisesti sairastuneille potilaille mahdollisimman hyvä ja nopea hoito. Isojen yhteispäivystysten ruuhkautuminen suuren ei-kiireellisten potilaiden määrän vuoksi vaarantaa vakavasti sairaiden potilaiden hoidon.
Toisaalta iso yhteispäivystys ei ole oikea paikka pitkittyneiden oireiden selvittämiseen. Näissä tilanteissa paras hoitopaikka on oma terveysasema, työterveyshuolto tai vastaava paikka, jossa on mahdollisuus asioida tutun henkilökunnan kanssa ja potilaan asioihin voidaan paneutua kokonaisvaltaisemmin kuin ruuhkaisen päivystyksen kiireessä.
Jos jokainen voisi luottaa siihen, että pääsee aina tarvittaessa terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle kolmen vuorokauden kuluessa, turhat päivystyskäynnit loppuisivat.
Esimerkiksi keskisuomalaisten terveyden kannalta olisi parasta, että maakuntaamme tulisi lisää terveyskeskuslääkäreitä, jolloin perusterveydenhuollon hoitoon pääsy helpottuisi merkittävästi nykyisestä. Jos jokainen voisi luottaa siihen, että pääsee aina tarvittaessa terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle kolmen vuorokauden kuluessa, turhat päivystyskäynnit loppuisivat. Silloin me voisimme yhteispäivystyksessä keskittyä ydintehtäväämme eli välitöntä hoitoa tarvitsevien potilaiden hoitoon.
Kirjoittaja:
Johanna Tuukkanen
Ylilääkäri, toimialuejohtaja
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystysalue
Kuva: Vesa-Matti Väärä
Kirjoitus on julkaistu alunperin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sivuilla.
