Kuvitelkaapa, että Suomessa olisi tappava tautiepidemia ja sauna todettaisiin tärkeäksi leviämispaikaksi. Viranomaiset kieltäisivät saunomisen ehkä vuodeksi. Kuinkahan moni tottelisi?
Hieman samasta on kysymys Länsi-Afrikassa. Kun lähiomainen kuolee, rakkautta ja kunnioitusta osoitetaan meille vierain tavoin: vainajan vierellä oleskellaan, häntä kosketellaan, suudellaankin. Neuvot perinteiden keskeyttämiseksi olisivat yhtä tyhjiä kuin saunakielto suomalaisille.
Ebolavirus havaittiin ensi kerran 37 vuotta sitten silloisessa Zairessa. Sen jälkeen on koettu kymmenkunta pientä epidemiaa keskisessä Afrikassa. Tautitapauksia tunnistettiin 1976–2012 kaikkiaan 2 387, ja niistä 1 590 (67 %) johti kuolemaan. Filoviruksiin kuuluvaa ebolaa on viittä lajia, ja niiden aiheuttamien tautien tappavuus vaihtelee lähes nollasta (Restonin ebolavirus, ainoa aasialainen variantti) Länsi-Afrikan nykyisen epidemian aiheuttajan 70–90 %:iin (Zairen ebolavirus).
Tämä kulkutauti alkoi lapsesta, joka kaiketi oli ollut tekemisissä viruksenkantajaeläimen (todennäköisesti lepakon) tai sen eritteiden kanssa. Hän sairastui 2–21 päivän kuluttua ja menehtyi sittemmin, mutta tartunta lähti leviämään. Tähän mennessä sairastuneita on yli 10 000 ja heistä lähes 5 000 on kuollut. Verrattuna vaikkapa influenssaan luvut eivät ole erityisen suuria; tarttuuhan ebola eritteiden välityksellä vasta oireiden ilmaannuttua. Lääkettä tai rokotetta ei vielä ole, mutta kumpaakin kehitellään aktiivisesti. Koska virus on stabiili, rokotteen ja lääkkeen aikaansaaminen ei ole ylivoimaisen vaikeaa.
Ebolatartunta on periaatteessa estettävissä varsin helposti. Oireiset potilaat eristetään, heidän tai vainajien vierellä oleskellaan vain asianmukaisessa suoja-asussa, eritteet käsitellään asianmukaisesti, lähikontaktit tunnistetaan ja heitä seurataan kolmen viikon ajan. ”Kuu-ukkoasuja” ei tarvita, mutta koska rajanveto on vaikeaa, maksimaalista suojautumista käytetään, jos tällaiseen ylellisyyteen on varaa. Perusperiaatteiden noudattaminen voi kuitenkin olla vaikeaa – onhan tauti tarttunut hoitohenkilökuntaan jopa hyvin varustetuissa teollisuusmaan sairaaloissa. Koska tilanne on ebola-alueilla tyystin toinen, tartunnan mahdollisuuksia on hyvin paljon enemmän. Erityisesti se lyhyt aika, jolloin ebolavirus tarttuu, on otettava vakavasti.
Jopa hysteriaa lähentelevä pelko on levinnyt maailmaan, vaikka syytä ei ole. Jos vaikkapa Suomeen saapuisi jokunen sairastunut, voi kysyä, missä häntä paremminkaan hoidettaisiin kuin meidän tehohoito- ja infektiolääkäriemme osaavissa käsissä? Maahantulotarkastusten kuumeenmittaukset ovat yhtä järjettömiä kuin influenssaepidemioiden aikana. Koska oireet ovat aluksi epämääräisiä, vain nopea laboratoriodiagnostiikka paljastaa taudin. Syrjäkylilläkin toimiva PCR-laite on jo saatavilla.
Nigeriaan levisi 20 potilaan epidemia ja 8 kuoli. Asiaan puututtiin nopeasti ja tauti pysähtyi siihen. Kovin ihmeellisiä asioita ei siis tarvita, tervettä järkeä, oikein kohdistettuja resursseja ja analyyttistä ajattelua sitäkin enemmän.
Materiaalinen tarve on kuitenkin valtava: yksistään Liberiassa tarvitaan ainakin 2 000 sairasvuodetta. Useimmat sairaalat ja koulut ovat kiinni, 7 miljoonaa lasta ilman opetusta, tavallisia tauteja ei hoideta, toinen toistaan päättömämmät huhut vellovat, ja alueiden jo muutoinkin surkea talous on romahtamassa. ”Lähettäkää mieluummin 3 000 lääkäriä [ja moninkertainen määrä muuta asiantuntevaa henkilöstöä] kuin sotilasta”, kuuluu yksi sarkastinen kommentti Yhdysvalloille, joka kuitenkin on kantamassa paljon suurempaa kortta kekoon kuin WHO. Alkaa olla viimeiset hetket rikkaiden maiden suunnata resurssit ebolan riivaamiin maihin. Meidän "turvallisuusuhkamme" ovat kärpäsen kokoisia Länsi-Afrikan vaikeuksiin verrattuna.
Heikki Peltola
infektiotautiopin emeritusprofessori
Diploma in Tropical Medicine and Hygiene, Lontoo
Tieteellinen pääkirjoitus Lääkärilehdestä 442/2014 (31.10.2014)
