Tytär saapui visiitille trumplandiasta. Hektisen ohjelman lomaan tytär sovitti muutaman hetken tavata kotiväkeään. Eikä mitään tavallista äiti–tytärpehmojuttelua, vaan ihan totista businessneuvottelua. Sellaista mitä trumplandian asukkaat nykyään käyvät omaistensa ja ystäviensä kanssa ahdistavan epätietoisuuden vallitessa siitä mitä ACA:lle eli laille sairausvakuutuksesta ja hoidosta tapahtuu. Tiedättehän – säästöt, terveydenhuolto ja valinnanvapaus. Make America Great First Big Vapaus, se josta meilläkin, täällä Islannin jälkeen Euroopan jenkkimyönteisimmässä kolkassa, paraikaa väännettään kättä.
Tytär oli saanut palkankorotuksen, upea juttu! Mutta samalla työnantaja ilmoitti, että se ykskantaan oli luopunut työntekijöidensä sairausvakuuttamisesta. Näin tapahtui, vaikka amerikkalainen enemmistö on eri mieltä. Viimeisimpien selvitysten mukaan jopa 45 % republikaaneista ja 83 % demokraateista esittää vakuutusvastuustaan laistaville työnantajille sakkoja. Tyttären Yhdysvalloissa operoiva suomalainen työnantaja perusteli päätöstään sillä, että nyt työntekijä saisi ihan itse valita, miten terveydenhoitonsa järjestäisi, minkä vakuutuksen ottaisi, paljonko siitä haluaisi maksaa ja mihin sitä ja sen bonuksia käyttäisi. Great, wonderful! Tai ehkä ei sittenkään.
Tyttären laskelmien mukaan lopputulema oli, että palkankorotuksesta huolimatta hänelle käyttöön jäävä rahamäärä pienenisi, ellei hän sitten päätyisi ottamaan sitä ihan halvinta mahdollista vakuutusta. Siinä taas omavastuu sairauden sattuessa olisi noin 7 000 dollaria vuodessa. Nyt tytär kysyi, olisiko äiti valmis kuittaamaan vastuulleen nuo taalat, jos näin hullusti kävisi. Kuulemma ihan tavallinen jenkkitarina, jossa lähiomaiset ja kaverit rahallisesti jelppivät omiaan, jos nämä sairastuvat tai joutuvat onnettomuuteen. Sillä eihän ystävyydestä tai sukulaisuudesta mitata hintaa. Tosin tytär tiesi ystävyksiä, jotka olivat joutuneet velkakierteeseen luvattuaan osallistua joukosta varattomimman vakuutuksen omavastuun keräämiseen tai takaamiseen. Minä suostuin, mitenkä muutenkaan. En missään tapauksessa halua tilannetta, jossa tytär rahojaan säästääkseen jättäisi vakuutuksen ottamatta ja jäisi ilman turvaa, pahimmassa tapauksessa maksaisi astronomisia yksityissairaalan toimenpidelaskuja koko loppuelämänsä.
Tyttären kokemus ja tilanne on saanut miettimään syvällisemminkin, onko terveys oikeus vai valinta. Onko kansalainen lähipiirinsä kanssa valinnassaan yksin markkinatalouden valtameressä? Vai huolehtiiko leveäharteisempi isoveli siitä, että terveyden perustarpeet tulevat tyydytettyä nomatterwhat, eikä elämä suistu kokonaan raiteiltaan, vaikka epäoikeudenmukainen vastoinkäyminen, sairaus tai tapaturma kohtaisi.
Itse ajattelen että terveys on demokratiassa asuvan, yhteiskuntaan osallistuvan ja veroja maksavan ihmisen ja hänen perheensä oikeus. Valinnanvapaus, jota raha seuraa, on sille alisteinen ja toissijaista. Rajallisessa maailmassamme meillä pitää olla oikeus riittävään terveyteen. Vaikka markkinatalous voi parhaimmillaan olla tehokkuuden moottori ja innovaatioihin yllyttäjä, olen huolissani siitä ahdistuksesta ja pahoinvoinnista, joka väistämättä syntyy vaihtoarvona sille, että pikkumiesten flunssat valinnanvapauden nimissä hoidatetaan lääkärillä eikä isoäidillä. Ei pidä antaa maailman lähes kustannustehokkaimman terveydenhoitojärjestelmän perustan murentua vain sen vuoksi, että teknologiasta ja markkinataloudesta huumaantuneet päättäjät kärsivät malignista amerikantaudista ymmärtämättä kansan syvien rivien tarpeita ja tuntoja.
kirjoittaja:
Hanna Nohynek
Kirjoittaja on ylilääkäri THL:ssä.
Kolumni on julkaistu Lääkärilehdessä 14/2017.
