Olipa kerran lääkäri, jonka vastaanotolla tapasin käydä. Tapaaminen alkoi aina samalla rituaalilla. Lääkärini tuli huoneensa ovelle, ojensi kätensä ja sanoi: ”Terve!”
Vastasin hänelle aina joko ”Jos olisin, en olisi tässä” tai ”Lupaatko ihan varmasti?” tai ”Sitten voinkin poistua”.
Paitsi kerran. Lääkärini viittasi minut huoneeseensa, mutta häipyi edeltä päätteensä ääreen. Sieltä hän puuskahti tuskastuneena: ”Tiedätkö mitään excelistä?” Myönsin peruskurssin.
Kävi ilmi, että lääkärin kotona oli käynnissä remontti ja remonttimiesten palkkalaskelmilla oli kauhea kiire. Viidentoista minuutin yhteisen uurastuksen jälkeen taulukkopohjat tulivat valmiiksi. Lääkärini huokaisi helpotuksesta ja kysyi: ”Mikäs sinua vaivaa?”
Arki on täynnä rutiineja. Hyvässä arjessa rutiinit pyörivät sujuvasti. Parhaassa arjessa joku tai jokin rikkoo rutiinien kaavoja niin, ettei arki ole tylsää.
Arkea voi maustaa. Vuorovaikutus edellä esiintyvän lääkärin kanssa ei noudatellut sovinnaisia uria. Ajattelen, että tämä sekä kuvasti että kasvatti luottamusta siinä potilas-lääkärisuhteessa. Lisäksi se kutitteli huumorintajua ja aiheutti hyvää mieltä – toivon mukaan myös lääkärilleni.
Kaikenlainen maustaminen vaatii taitoa, kokemusta ja hyvää makua. Voikin olla viisautta pysytellä arkensa kontakteissa ikään kuin kaikille sopivan laitosruuan linjoilla. Asia on hoidettu, kun nälkä lähtee. Ei tule mokia jos ei erityisiä kehujakaan. Muistijälkiä ei jää.
Mutta voi myös olla antoisaa raottaa ammattiroolin esirippua ja päästää persoonaansa esiin totunnaisten tapojen takaa. Se ei vaadi paljon. Yllättävä ele tai koskettava sana voi riittää siihen, että roolit vähän väistävät. Kahden toisilleen tuntemattoman välille syntyy yhteys ihmisinä, ja keskustelun laatu paranee. Sellaisesta kokemuksesta useimmat meistä taitavat pitää.
Nämä ovat herkkiä juttuja, koska tavanomaisen rikkova yllättäjä tunkeutuu toisen reviirille hakemalla sieltä vastakaikua. Aina ei voi onnistua. Tilanteen tulkinnat voivat mennä pahasti ristiin. Vahinkoja vähentää, jos laskee suojaustaan ja altistaa ensin itsensä ennen kuin odottaa samaa toiselta.
Osa työn arjen mausteista on pelkästään mukavia. Tuntuu hyvältä saada yllättävä kiitos tai kun työkaveri auttaa, vaikkei tarvitsisi, tai jos kiireen keskellä aika odottamatta hetkeksi pysähtyy ja antaa tilaa merkitykselliselle kohtaamiselle.
Kaikille arjen maustajille on yhteistä se, että he tekevät kumppanin näkyväksi. Toinen tulee kohdelluksi yksilönä, eikä vain persoonattomana kategoriansa edustajana: kollegana, potilaana, asiakkaana, siivoojana, sihteerinä, hoitajana, myyjänä… Yhteistä on myös, että vuorovaikutuksen molemmat osapuolet voittavat, eikä kukaan häviä.
Jotkut mausteet vaativat vielä enemmän rohkeutta. Rutiinit rikkoo tehokkaasti se, joka päättää nostaa kaikkien jaloissa pitkään pyörineen kissan pöydälle. Silloin pysähdytään ongelman äärelle ja ratkaistaan se. Vapautuu hyvää energiaa, ja arki uudistuu.
On tietoinen valinta, etten käsittele niitä arjen mausteita, jotka voivat pieninäkin pitoisuuksina pilata päivän. Niitä riittää pyytämättä ja yllättäen. Eikä tässä puhuta sellaisista usein äkkimakeista keinoaromeista, joita jotkut käyttävät aitojen sijasta.
Sen sijaan olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia arjen mausteista teiltä, hyvä lukijakunta. Omia reseptejänne tai toisten onnistumisia voi jakaa esimerkiksi kommentoimalla tätä blogia.
Teksti:
Hannu Ollikainen
Lääkärilehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2008−2016 toiminut Ollikainen tarkastelee ajankohtaisia aiheita ja ikuisuuskysymyksiä maallikon näkökulmasta.
Kirjoitus on julkaistu Lääkärilehden blogissa 21.11.2018
Kuva: Nina Kaverinen
