Ei ole olemassa ihmelääkettä, joka auttaisi kaikkiin sairauksiin, eikä sellaiseen kukaan usko. Sen sijaan tuntuu olevan olemassa ihmeperuste, joka selittää kaikki organisaatioiden vaivat ja johon tyytyvät kaikki. Se on tämä taloudellinen tilanne.
Tässä taloudellisessa tilanteessa on tehtävä näin tai noin. Hokema on tuttu suurissa ja pienissä yhteisöissä ja kuuluu niin suurten kuin pienten päättäjien puheeseen. Tällä taloudellisella tilanteella päätöksensä perustelee niin ministeri kuin kunnanhallituksen puheenjohtaja, niin toimitusjohtaja kuin kunnanjohtajakin. Sama hokema kaikuu suuren sairaanhoitopiirin auditoriossa ja pienen terveysaseman käytävillä. Tiedotusvälineissä hokema toistuu päivittäin, kun päättäjä selittää sen turvin asioita, joista ei osaa, uskalla tai halua sanoa mitään.
Tämä taloudellinen tilanne ei perusteluna kestä kriittistä analyysia. Se on toki aina totta, koska emme voi koskaan olla kerrallaan missään muussa kuin tässä taloudellisessa tilanteessa, mutta sisältöä tämä ei hokemalle anna. Hokeman luonteeseen kuuluu, että se kietaisee kuulijat sellaiseen yhteisymmärryksen vaippaan, jonka olemassaoloa ei tule kyseenalaistaneeksi. Syntyy harha, että samassa veneessähän tässä ollaan myrskyn keskellä, mikä ei ole koskaan totta. Kaikissa taloudellisessa tilanteissa joku hyötyy tai ainakin kärsii vähemmän kuin toinen.
Päättäjän puheessa tämä taloudellinen tilanne viittaa johonkin kaikille tunnettuun ja kaikkien hyväksymään. Vaatii ylimääräistä ponnistelua ja rohkeutta esittää välttämättömät kysymykset: millainen taloudellinen tilanne, miten siihen olemme päätyneet ja mitä vaihtoehtoja on olemassa? Tämä taloudellinen tilanne perustelee usein ratkaisua, jonka vallankäyttäjä haluaa esittää välttämättömänä ja ainoana mahdollisena tapana toimia. Todellisuudessa jokainen päätös on valinta vaihtoehtojen välillä.
Tämä taloudellinen tilanne on retoriikkaa, jonka tavoite ei ole herättää keskustelua vaan sulkea suut. Kun johtavassa asemassa oleva henkilö käyttää hokemaa perustelunaan, on inhimillistä, että muut kuin talouden asiantuntijat menevät hiljaisiksi. Näin saattaa käydä esimerkiksi monissa terveydenhuollon yhteisöissä. Kaikki eivät voi eikä kaikkien tarvitse olla talouden tuntijoita, mutta lääketieteen asiantuntijoiden olisi tärkeää huolehtia ainakin siitä, että heillä olisi myös talouden kieltä taitava edustaja. Tämän tulisi tehdä syventävät kysymykset niin, ettei kenenkään tarvitsisi antautua hokemalla johdetuksi.
Tuoreessa kirjassa ”Eduskunta” politiikan tutkijat moittivat kansanedustajia siitä, etteivät nämä käytä budjettivaltaansa ja oikeuttaan valvoa hallitusta (1). Kansanedustajat näyttävät jähmettyneen tähän taloudelliseen tilanteeseen, vaikka heidän työnsä ja oikeutensa on päättää, miten valtio käyttää noin 55 miljardia euroa joka vuosi. Tehtävä ei ole helppo, mutta kukaan ei ole ottanut siitä vastuuta vasten tahtoaan.
Sama vaihtoehdottomuuden hyväksyvä älyllinen halvaus on tuttua monista kuntien ja kuntayhtymien poliittisista elimistä. Yritysmaailman hallitusten oletamme olevan toisenlaisia, mutta eivät nekään aina ole.
Kun arvostelee poliitikkoja päättämättömyydestä, tulee herkästi tyrmätyksi kansanvallan vastustajana. Tavoite on päinvastainen. Valtaa käyttää aina joku, ja jolleivät sitä käytä kansanvallan edustajat, valta on väärissä käsissä. Meitä johtaa liian usein tämä taloudellinen tilanne, mutta vain niin kauan kuin haluamme totella hokemaa.
Hannu Ollikainen
Kirjoittaja on Suomen Lääkärilehden vastaava päätoimittaja.
Kirjallisuutta
1. Raunio T, Wiberg M. Eduskunta – kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. Gaudeamus 2014.
Pääkirjoitus Lääkärilehdestä 12/2014 (21.3.2014)
