Buster Martinin kuolema pari vuotta sitten herätti huomiota brittilehdistössä – ei niinkään sen takia, että hän oli kuollessaan 104-vuotias, vaan siksi, että hän kuoli kirjaimellisesti saappaat jalassa. Martin oli mukana työelämässä kuolinpäiväänsä saakka. Viimeiset viisi vuotta hän oli työskennellyt lontoolaisessa putkiyrityksessä siivoamassa firman autoja.
Buster Martin oli ollut onnekas, sillä hän oli löytänyt työnantajan, joka oli suostunut palkkaamaan hänet lähes satavuotiaana. Monet puolta nuoremmat ovat saaneet huomata olevansa jo liian vanhoja työelämään.
Kansainvälinen työjärjestö ILO on kiinnittänyt huomiota ikääntyvien työntekijöiden – 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien – heikkoon työmarkkinatilanteeseen jo vuonna 1980, jolloin se hyväksyi ikääntyviä työntekijöitä koskevan suosituksen (nro 162). Se tarjoaa ihmisarvoisia ja tuottavia työoloja korostavan säädöstön ikääntyville, jotka haluavat jatkaa työelämässä.
Iäkkäiden työnteko on viime vuosina yleistynyt Suomessa. Vuodesta 2005 lähtien vanhuuseläkkeelle on voinut jäädä joustavasti 63–68-vuotiaana. Vuoden 2011 lopussa kymmenen prosenttia 63–67-vuotiaista kävi yhä töissä. Puolet heistä teki töitä eläkkeen ohella.
Tutkimusten mukaan työssä jatkamiseen vanhuuseläkkeen alarajan jälkeen vaikuttavat ennen kaikkea työn mielekkyys ja työolot. Olennaista on, tukeeko työnantaja työssä jatkamista.
Työntekoa voi jatkaa myös 68 vuotta täytettyään, jos siitä työnantajan kanssa sovitaan.
Työn jatkaminen ikääntymisen myötä edellyttää aktiivista työkyvyn ylläpitämistä. Työelämävalmiuksien ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa kouluttautumista. Vanhaksi asti elävät saavat ja tulevat saamaan jatkossakin tuta, mitä ”elinikäinen oppiminen” vaatii. Sosiaalisten taitojen merkitys on yhä suurempi nykyajan työelämässä. Vanhemmiten sosiaaliset taitomme ovat paremmat kuin nuorempana. Sanotaan, että ”nuoria miehiä tarvitaan sytyttämään sotia ja vanhoja niitä lopettamaan”.
Globalisaatio, teknologia ja media muuttavat kulttuuria ja yhteiskuntaa tahdiltaan alati nopeammaksi ja monitulkintaisemmaksi. Sata vuotta sitten T-Fordit toivat lieveilmiönään liikenneonnettomuudet. Samalla tavalla nykytekniikan ja elämäntavan nopea muutos tuo tarpeettomiksi käyvät keski-ikäiset ihmiset, mekaaniset työt vievän robotisaation ja vanhusten kulttuurisen maanpakolaisuuden.
Kuka haluaisikaan olla vanha kun keski-ikäisenäkään ei enää tahdo pärjätä?
Keski-ikäiset ovat kovassa paineessa. Simone de Beauvoirin Vanhuus-kirjaansa haastattelemat keski-ikäiset alansa johtavat tiedemiehet totesivat vain juuri ja juuri pystyvänsä seuraamaan alansa uusinta kehitystä tai olevansa jäämässä siitä jälkeen. Opittu vanhenee nopeasti; se on taakka, joka hidastaa uuden omaksumista ja estää näkemästä tuoreesti.
Hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu kolmen sukupolven yhteiskuntaan. Se ei enää välttämättä toimi 4–5 sukupolven yhteiskunnassa. Moni asia on ajateltava uusiksi jos haluamme Suomen olevan kaikenikäisille hyvä myös tulevaisuudessa.
Haasteita riittää kaikenikäisille. Yhä suurempi osa meistä on ikääntyneitä ja vanhuksia, jo työpäivänsä tehneitä. Kun nuorekkuutta ei voi esittää eikä vanhuuden raihnaisuutta loputtomiin piilottaa, olisiko meidän tavallisten tallaajien panostettava tässä hetkessä elämiseen? Buster Martinin lailla myös työelämässä mukana ollen, jos niin haluamme. Kremppoinemme ja puutteinemme, mutta elämän iloja ymmärtäen. Näitä hetkiä kun ei ole luvassa lisää.
Harri Vainio
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen pääjohtaja.
Kuva: Mikko Käkelä
Julkaistu Lääkärilehdessä 12/14.
