Minulta on elämäni aikana kysytty useammin, juonko happamia mehuja kuin miten jaksan opiskella tai käydä töissä.
Tämän huomion tein eräänä aamupäivänä Tampereen Hämeenkadulla kävellessäni pois hammaslääkärin vastaanotolta. ”Reikiä nolla”, oli hammaslääkäri sanonut ja jatkanut vielä, että minulla on ikäisekseni poikkeuksellisen hyväkuntoiset hampaat.
Mieleen nousi muistoja vuosikymmenten takaa. Päiväkotiin tullut hammashoitaja, jolla oli mukanaan valtavat muovihampaat ja iso hammasharja. Fluoraushetket ala-asteella, lääkelasissa purskutteluneste ja jono lavuaarille sylkemään. Väritabletit, joilla meille alakoululaisille demonstroitiin hammasharjalta katveeseen jääneet kohdat.
Muistin pinnoitukset, tarkastukset, hammaskiven raaputuksesta syntyvän äänen ja rutinan, joka kuului poisvedettävästä viisaudenhampaasta.
Hämeenkadulla seistessäni tajusin minulle maksetun nyt osinkoa. Nyt on palkkapäivä. Kaikki se terveyskasvatus, purskuttelu, väritabletin aniliininen tahra poskihampaan pinnassa, hammaslaulurallatukset tuottavat tulonsa nyt: Tässä on keski-ikäinen nainen, jolla on poikkeuksellisen hyvät hampaat.
Kiitos päiväkodin ja ala-asteen terveyskasvatus ja ennaltaehkäisevä hammashoito!
Mietin, olenko millään muulla terveyden osa-alueella tullut näin vahvasti tuetuksi. Ylipäätään, mitä oli 80–90-lukujen terveyskasvatus ja mikä siitä minussa näkyy nyt. Kyllä, popsin edelleen porkkanoita. Siinäkö kaikki?
Ainakaan mielen hyvinvoinnin rakentamiseen ei liiemmin palikoita ole annettu. Pikku Kakkosessa ei opetettu rallatuslaulua stressin hallinnasta eikä vaikeiden tunteiden kohtaamisesta. Ala-asteella ei opetettu kädestä kiinni pitäen koulu-uupumuksen varomerkkejä. Vielä yliopistossa opiskellessani ehkäisevä terveydenhuolto on enemmän kiinnostunut mehujen juomisesta kuin opiskelukyvystäni.
Vaan toiset ovat ajat nyt. Kysyin tuttavilta, miten tänään päiväkodeissa ja koulussa evästetään hoitamaan mieltä. Moni kertoi tunne- ja vuorovaikutustunneista päiväkodeissa. Osassa kouluja oli mindfulness-hetkiä, leikkejä tunteiden tunnistamiseen ja hengitysharjoituksia hankalasta olosta ylipääsemiseksi. Resilienssinkin vahvistamiseen oli omat harjoitteensa.
Olin iloisesti yllättynyt. Jos jostain nuorten terveyden osa-alueesta tänä päivänä puhutaan, on se mielenterveys. Kaikki ovat kovasti huolissaan nuorten kasvavasta avuntarpeesta, jonoista hoitoon ja patjapaikoista nuorisopsykiatrian osastoilla. Harvemmilla on nimetä keinoja, joilla ahdingosta päästäisiin eteenpäin.
Masennus on monitekijäinen, eikä yksittäisellä ihmisellä ole mahdollisuuksia taistella kaikkia riskitekijöitä vastaan. Ei ole nuoren keinovalikoimaa ratkoa perheen heikkoa taloustilannetta tai parantaa vanhemman masennus. Eikä nuorella ole konsteja purkaa mielivaltaisia koulu-uudistuksia, jotka ovat lisänneet kuormitusta ja uupumusta.
Mutta on myös asioita, joihin jokainen yksilö voi tarttua ja nämä taidot tulisi opettaa vaippaiästä alkaen. Syö, nuku, liiku, lepää, ota puheeksi, pyydä apua. Hengitä!
Toimiva terveyskasvatus vaatii toistoa toisensa jälkeen, rutiinien rakentamista ja asioiden yksinkertaistamista. Ei riitä, että asia otetaan puheeksi kerran curriculumissa. Mieleen jäämisessä auttaa leikillisyys. Muistamme luultavasti kaikki muutaman lorun tai laulun hammaspeikon kukistamisesta.
Stressin hallinnasta emme muista leikkilauluja, koska sellaisia ei ole. Mutta nyt on, olkaa hyvä. Laulu lukiolaiselle koeviikkostressin helpottamiseksi (säv. Jaakko-kulta).
Minä riitän, minä riitän,
tiedän sen, tiedän sen.
Kunhan läpi pääsee,
kunhan läpi pääsee,
se siitä, se siitä.
Miila Halonen-Saari
Nuorisolääkäri, joka uskoo yhä hyvinvointivaltioon.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
