HUS:n toimialajohtaja Jari Petäjän mukaan korona on kuin laskuvesi, joka paljastaa yhteiskunnan todellisen tärkeysjärjestyksen. Tärkeysjärjestyksen kärkeen nousee tietosuoja, joka on Suomessa selvästi arvokkaampaa kuin muissa EU-maissa. Täällä on ollut mahdotonta kerätä ravintolan, baarin ja myymälän ovella asiakkaiden henkilö- ja yhteystietoja, vaikka se olisi helpottanut mahdollisten altistuneiden jäljittämistä. Myös ilahduttavan nopeasti ohjelmoitu ja ennätysvauhtia kansalaisten kännyköihinsä lataama Koronavilkku jäi torsoksi tietosuojan takia. Mutta kenen tietosuoja vaarantuisi, jos Koronavilkku kertoisi altistumispäivämäärän?
Nuoret sen sijaan ovat aina olleet vääränlaisia, väärässä paikassa väärään aikaan. Kuluneena vuonna monen aikuisen puhe on kuulostanut toisinnolta Shakespearen Kesäyön unelmassa esittämästä toiveesta, että ongelmalliset ikävuodet 16 ja 23 välillä voisi vain pyyhkiä pois.
Nuoret oli häkellyttävän helppo siirtää etäopintoihin ja sulkea huoneisiinsa ilman sen suurempaa poliittista keskustelua.
Kun nuoret oli siirretty syrjään, mutta tartuntamäärät jatkoivat kasvuaan ja tartunnanjäljitys alkoi sakata aiemmin tehtyjen, tietosuojaa suojelevien päätösten johdosta, monilla paikkakunnilla päätettiin siirtää tartunnanjäljittäjiksi opiskeluterveydenhoitajia. Samalla kuormittuneilta nuorilta vietiin se helpoimmin lähestyttävä auttaja. Mielenterveysongelmat eivät siis edelleenkään ole tässä yhteiskunnassa yhtä tärkeitä kuin fyysinen terveys. Sen osoitti sekin korkea-arvoinen kollega, joka some-keskustelussa tokaisi, että ”te ehditte hoitaa ne psykososiaalisista ongelmista kärsivät lapset ja nuoret kuntoon sitten, kun tämä pandemia on ohi”.
Valitettavasti yhteiskunta ei ole niin mustavalkoinen, että täällä voisi hoitaa yhden pitkäkestoisen ongelman kerrallaan ja sulkea silmänsä kaikelta muulta, eikä nuorten identiteetin kehitystä voi pysäyttää ”pause” -napilla.
Suomessa väestöryhmien väliset terveyserot ovat olleet pitkään teollistuneiden maiden suurimpia. Näiden erojen kaventamiseksi on viritelty monenlaisia Islannin malleja, sillä terveyserojen poistaminen toisi pelkästään suorina terveydenhuollon kustannuksina kahden miljardin euron säästöt. Mielenterveysongelmien pitkittyminen ennustaa pidempää ja heikompaa toipumista. Nuorten mielenterveysongelmat ovat myös yhteydessä monenlaiseen kurjuuteen seksi- ja päihderiskeistä rikoksiin. Jotta koronavelka säilyisi siedettävänä, rajoitustoimien haittavaikutukset tulisi pitää mahdollisimman vähäisinä. Osa niistäkin nuorista, jotka pärjäävät nyt etäopetuksessa näennäisen hyvin, kohtaa suuria vaikeuksia pitkittyneen etäopetuksen jälkeen. Esimerkiksi ahdistukseen taipuvaisia nuoria voi olla vaikea saada uudestaan ulos kotoa. Ja paljonko aikanaan paljastuukaan niitä nuoria, joilla arjenhallinta on luisunut lapasesta kokonaan?
Joku pelkää tehohoidon ylikuormitusta, joku toinen yhä uusia virusmuunnoksia. Nämä huolet näkyvät mediassa päivittäin ja niiden varalta suunnitellaan selkeitä toimenpiteitä. Siksi minä pelkään eniten tätä hiljaista uhkaa, lisääntyvää nuorisotyöttömyyttä, nuorison epätoivoa ja yhä kasvavia hyvinvointi- ja terveyseroja. Kuka osoittaisi, että nuoret eivät ole ongelma? Kuka varmistaisi, etteivät psykososiaaliset karikot riko paattiamme sitten, kun nousuvesi jälleen tulee?
Silja Kosola
Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
