Lasten tasa-arvoinen hyvinvointi on korostuneen riippuvainen siitä, että julkinen terveydenhuolto on helposti lähestyttävä, kattava, vanhemmille halpa tai maksuton, osaava sekä lapsen kasvun ja kehityksen ymmärtävä ja huomioiva. Kaikissa näissä on puutteita.
Neuvolajärjestelmän on uskottu huolehtivan sairauksien ehkäisystä ja kehitysongelmien havaitsemisesta. Neuvolalääkärien saatavuus ja kokemus ovat terveyskeskusten lääkäritilanteen armoilla. Ongelmat näissä perusvaatimuksissa ovat monin paikoin ennemmin sääntö kuin poikkeus. Helpointa on supistaa ennaltaehkäisevästä toiminnasta.
Suurimpiin kasvukeskuksiin on muodostunut lasten sairausvakuutusten tukemana erinomainen yksityisten lastenlääkäripalvelujen tarjonta. Erityisesti eteläisessä Suomessa näiden palvelujen piirissä on jo niin suuri osa lapsiväestöstä, että se johtaa terveyskeskusten lapsipotilaiden tauti- ja ongelmakirjon muuttumiseen ja lapsiosaamisen kaventumiseen. Tilanne on omiaan suosimaan lasten julkisen perusterveydenhuollon degeneratiivista kehitystä, joka näkyy tarpeettomana paineena erikoissairaanhoidossa.
Lapsen somaattinen oireilu on usein ensimmäinen merkki perheen hädästä. Yksityissektorilta ei kuitenkaan nykyisellään välity eteenpäin tietoa, jonka perusteella perheiden tukemiseksi luodut järjestelmät käynnistyisivät.
Peruspalvelujen toimivuus ratkaisee
Lasten somaattinen erikoissairaanhoito on toistaiseksi ollut suomalaisen terveydenhuollon helmi. Väitämme sen olevan tasa-arvoisin Suomen julkisen palvelujärjestelmän osa. Vakavat taudit päätyvät lopulta diagnostiikan piiriin.
Riippumatta reitistä, jolla lapsi sairaalaan päätyy, hoidon sisältö on korkeatasoinen ja lastenlääketieteen kulttuuri huolehtiva ja kokonaisvaltainen. Vaikka keski-ikäisen miehen elinikäodote Helsingin joillain postinumeroalueilla on kehitysmaan luokkaa, Kemijärven ja Kauniaisten lasten syöpien ennusteet eivät eroa toisistaan. Tästä voidaan kiittää lastenlääkärikunnan poikkeuksellista yhteistyöhakuisuutta. Lastenlääkärien valmius harvinaisten ja vaikeiden tilanteiden kansalliseen verkostoitumiseen on ollut vuosikymmenien ajan poikkeuksellisen hyvä.
Synnytyssairaalaverkosto määrittää välillisesti kaikenikäisten lasten erikoislääkäripalvelujen saatavuutta ja laatua. Tuore päivystysasetus vaikuttaa tässä suhteessa myönteisesti. Pienten sairaaloiden näin vähentyessä mutta jäljelle jäävien voimaantuessa lastenlääkärien toimintaa tulisi suunnata myös uudella tavalla perusterveydenhuollon vahvistamiseen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu-uudistuksessa on kiinnitettävä huomiota ongelmien ehkäisyyn, johon päästään vahvistamalla lasten, nuorten ja perheiden peruspalveluja ja luomalla palvelukokonaisuuksia lasten ja perheiden näkökulmat huomioiden. Sosiaali- ja terveyssektorin välillä tarvitaan vahvaa paikallista yhteistyötä, mutta terveydenhuollon uudistuksen painopisteenä tulee olla voimakas perus- ja erikoissairaanhoidon hallinnollinen integraatio.
Lasten erityistarpeet on nähtävä
Yliopistosairaaloiden lastenklinikoiden korjausrakentamisen viiveet osoittavat, että investointien priorisoinnissa lasten tarpeet helposti ajautuvat listojen jälkipäähän. Lastenklinikoiden toimintaedellytysten – sekä tilojen, koulutuksen että tutkimuksen – turvaaminen on lasten terveydenhoidon tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden ehdoton edellytys. Toisaalta se, että valtakunnallinen Helsingin Lastensairaala rakennetaan nyt monikanavaisella rahoituksella säätiöomistajuuden pohjalle, on Suomessa uuden, nykyaikaisen ja eettisen yhteisöllisyyden osoitus.
Somaattisen sairaanhoidon ongelmat ovat pieniä lasten mielenterveystyön tilanteeseen verrattuna. Lastenpsykiatriset ongelmat ovat aikuispsykiatriaa enemmän riippuvaisia elinympäristön patologisista olosuhteista ja psyyken kasvu- ja kypsymisprosessi asettaa diagnostiikalle ja hoidolle erityisiä vaatimuksia. Toisaalta samat tekijät tekevät laadukkaasta lasten psykiatrisesta hoidosta erityisen vaikuttavaa.
Yksi keskeinen rakenteellinen ongelma ratkeaa, jos lastenpsykiatrian peruspalvelut saadaan osaksi lääkärijohtoista terveydenhuoltoa. Perheneuvolajärjestelmän kehittäminen myös hoidolliseen suuntaan on yksi kustannustehokkaan hoidon avainkysymyksiä.
Erityinen lasten vaikea ihmisoikeuskysymys on suojelu yleensä lähielinympäristöstä tulevalta seksuaaliselta ja fyysiseltä väkivallalta. Tämä edellyttää oikeudellista sääntelyä ja valtion ohjausta, joihin ollaan vasta etenemässä. Vihdoin ensi vuonna alkaa monen ministeriön yhteistyönä kansallisen Lastenasiantalo-hankkeen pilotti Turussa. Hankkeen tavoite on turvata lapsen asemaa kaltoinkohtelun selvityksessä.
Kaikilta osiltaan lasten palvelujärjestelmä tarvitsee yhteiskunnan erityistä huomiota ja jatkuvaa huolenpitoa.
Jari Petäjä
dosentti, johtava ylilääkäri
HYKS, naisten ja lastentautien tulosyksikkö
Jussi Mertsola
professori, ylilääkäri
TYKS, lasten ja nuorten klinikka
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 39/2013.
