En ole kuullut kenenkään lääkärin nauttivan todistusten kirjoittamisesta. Minä teen reumatologin työtä, jota moni kaihtaa, sillä pelkää työhön liittyvän runsaasti todistusten laatimista. Nykyään reumatauteja sairastaville potilaille on niin hyviä hoitoja, ettei tarvitse enää pelätä. Reumatologeista alkaa olla sellainen pula, että minuakin nimitetään usein nuoreksi reumatologiksi. Saa nimittää, en pistä pahakseni.
A-todistuksella kirjoitetaan lyhyehköjä sairauslomia, joita moni kutsuu kevyesti saikuksi. Ruotsissa lääkäreille on annettu ohjeet tarvittavan sairastamisajan määrittelemiseksi. Selkäkivusta napsahtaa tietty määrä vapaata työn ikeestä ja flunssasta toipumiseen tarvittava aika on myös määritelty. Arvelisin tuon helpottavan lääkärin työhön kuuluvaa jatkuvaa päätösten teon tuskaa. Tällainen menettely on kuulemma vähentänyt työstä poissaoloja.
Suomessa sairausloman tarpeen ja pituuden pohtivat lääkäri ja potilas yhdessä, ainakin noin periaatteessa. Kurssikaverini lihaksikas potilas iski nyrkin pöytään ja totesi ”Tällä kädellä ei töitä tehdä!” Kurssikaverini kirjoitti kynä sauhuten A-todistuksella viikon loman. Se oli silloin kun lääkäri vielä käytti kynää.
Vaikka A-todistuksen kirjoittaminen on pieni toimenpide, niin se ei missään tapauksessa ole aina helppo. Meitä on moneksi, jonkun kaataa petiin pikku nuha, jotkut käyvät töissä raskaiden syöpähoitojen välissä.
B-lausuntoa tarvitaan moneen eri tarkoitukseen. Itse kirjoitan B-lausunnolla todistuksia lääkkeiden erityiskorvattavuudesta, kuntoutuksesta, pidempiaikaisista sairauslomista ja eläkkeistä. En muista, että minulle olisi varsinaisesti koskaan opetettu, miten nykyinen lomake täytetään. B-todistuksia on kaksi eri versiota: kaksi- ja nelisivuinen. Pidempää en ole koskaan täyttänyt, eikä kukaan ole minua siitä syyttänyt. Toivoisin, että lääkäreille annettaisiin vuosittain vähintään pari eläkettä jaettavaksi ilman minkään sortin lausuntoja. Joidenkin potilaiden kohdalla ei viranomaisten vakuuttaminen onnistu, vaikka on ilmeistä, ettei potilas työhönsä kykene.
C-lausunto on inhokkini, varsinkin sen osa 6, toimintakyky. Lausunnossa kysytään, tarvitseeko potilas apua pukeutumisessa, varpaiden välien pesussa, perunoiden kuorimisessa, kukkamaan kitkemisessä tai maidon raahaamisessa kaupasta kotiin. En käy kenenkään kotona katsomassa, miten päivittäiset toimet sujuvat, vaan kaikki perustuu potilaan haastatteluun. Miksei potilaan oma sana riitä? Lausuntokaavake on sekava ja epämiellyttävä täyttää. Ehkä kaavakkeesta on tehty niin viheliäinen, etteivät lääkärit ryhtyisi lausuntoja liiallisella innolla laatimaan.
Tähän loppuvat onneksi minun aakkoseni. Tiedän joidenkin lääkärien aakkosten jatkuvan ainakin E-kirjaimeen saakka.
Eräs potilas kertoi, että hänestä on ikävää pyytää C-lausuntoa kyllästyneesti huokailevalta lääkäriltä. Kun toisessa yhteydessä valittelin lausuntojen kirjoittamista, niitä tarvitseva henkilö totesi: ”Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin laatia lausunto, minä joudun elämään alentuneen toimintakykyni kanssa.” Hän oli harvinaisen oikeassa.
Heidi Mäkinen
Kirjoittaja on LT ja reumatologi.
Kuva: Pixmac
Julkaistu Lääkärilehdessä 6/13.
