Lääkäri ja sateenkaaripotilas: luottamusta kohtaamiseen

Yleislääkärikollegani ovat kohdanneet yhä ­useammin muistutuksia siitä, että vastaanotolla on tarpeettomasti oletettu potilaan sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen.

Aloin pohtia, miten tästä tärkeästä asiasta ­voisi kirjoittaa niin, että molemminpuolinen ymmärrys ja luottamus lisääntyisivät. Olen ­aistinut, että osa kollegoista kärsii jo siitä, että hyvä tahto ja pyrkimys sateenkaaripotilaiden kohtaamisessa eivät riitä, vaan jokaista sanomaansa saa varoa. Tällaisen kokemuksen yleistyminen ei palvele positiivista muutosta.

Kun lääkäri olettaa potilaansa sukupuolen tai seksuaalisen suuntautuneisuuden, lähtökohtaisesti kyse on jostain muusta kuin syrjivästä tai välinpitämättömästä asenteesta. Jo Lääkärin­valaan kuuluu vaatimus potilaan kunnioittamisesta. Lääkäriliiton päätös osallistua Pride-marssille vuonna 2020 vielä korostaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaista kohtelua lääkärin luona.

Lääkärin näkökulma

Jos potilas ei informoi lääkäriä muusta, lääkäri toimii sen tilastollisen todennäköisyyden valossa, että potilaalla ei ole ollut sukupuoli-identiteetin ristiriitaa.

Syy sukupuolen olettamiseen on usein lääketieteellinen. Lääkäri käyttää puheessaan syntymähetkellä määritettyä sukupuolta (ns. biologinen sukupuoli), koska se vaikuttaa monen sairauden ennakkotodennäköisyyteen ja ennusteeseen.

Esimerkiksi tieto hormonaalisista hoidoista muuttaa verikokeiden käyttöä ratkaisevasti. Vastaavasti, jos potilas kärsii akuuteista vatsakivuista, on tärkeää tietää, että maskuliinisuudesta huolimatta potilaalla on kohtu tai transnaisella eturauhanen.

Toisaalta vaikka potilas olisi pitkällä sukupuolen korjausprosessissa, lääkäri joutuu joissakin tilanteissa hyödyntämään tietoa biologisesta sukupuolesta. Hormonaalisesta ja kirurgisesta hoidosta huolimatta osa anatomisista ja fysiologisista tekijöistä jää sellaisiksi, että tutkimusten ja kokeiden tulkitseminen edellyttää tietoa syntymäsukupuolesta.

Olisi tärkeää, että seksuaali- ja sukupuoli­vähemmistöjä edustavat kertoisivat lääkärilleen oma-aloitteisesti – oman potilasturvallisuutensa takia – sukupuoleensa liittyvistä menneistä tai tulevista hoidoista. Tieto transukupuolisuudesta voi jäädä huomaamatta, vaikka se olisi kirjattu aiempien käyntien yhteyteen – vastaanotoilla on kiire, työntekijät vaihtuvat eivätkä tiedot aina siirry tietojärjestelmien välillä.

Virheet voi korjata

Sukupuolen olettamiseen liittyy ilman muuta myös tahattomuutta – lääkäritkin ovat inhimillisesti erehtyväisiä.

Tiedän, kuinka paljon minua ja kollegoita ovat hävettäneet ja harmittaneet lipsautuksemme. Olisi pitänyt puhua poikaystävän sijasta kumppanista, vastakkaisen sukupuolen kaipuun sijasta seurustelupyrkimyksistä tai yhdynnän sijasta seksielämästä jne. Lohduttaudun ­sillä, että tiedän, että kyse ei ole ollut asenteellisuudesta.

Potilailta pyydän siis armollisuutta tai suhteellisuutta tilanteissa, joissa lääkäri lipsauttaa jotain ajattelemattomuuttaan. Lääkärintyön ­tehokkuus perustuu peukalosääntöihin ja oletuksiin, joiden määrä lisääntyy kiireessä ja kuormituksessa.

Sukupuolineutraali kieli on Suomessa vielä valitettavan kaukana arkeen vakiintumisesta, ja tämä heijastuu myös hoidon vuorovaikutustilanteisiin. Lääkärien tulisi kuitenkin koulutuksella ja harjoittelulla pyrkiä aktiivisesti edistämään yhdenvertaista kielenkäyttöä.

Samalla kannustan potilaita korjaamaan lääkärille sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen tehdyn oletuksen. Väitän, että avoimuuden vastineeksi saa ystävälliset kasvot, jotka ovat helpottuneet enempien virheiden välttämisestä ja luottamuksen pelastumisesta. On tärkeää, että potilas saa selityksen, miksi oletus tehtiin, tai syyn puuttuessa anteeksipyynnön.

On ymmärrettävää, että lääkärin korjaaminen voi tuntua vaikealta tai turhauttavalta (”pitäisihän koulutetun ammattilaisen tietää”). Toisaalta identiteetin sivuuttaminen ja kätketty loukkaantuminen voivat viedä potilaan keskittymiskyvyn jäljellä olevalta vastaanottoajalta ja vaikeuttaa hoidon suunnittelua yhteistyössä. Väärällä oletuksella voi olla myös merkitystä potilasturvallisuudelle.

Komplikaatiot vuorovaikutuksessa ovat usein mahdollisuuksia potilas-lääkärisuhteen syventämiseen. Jälkeen päin tehty virallinen muistutus ja siihen saatu lääkärin vastine eivät korjaa syntyneitä vahinkoja.

Kiitän tekstini valmistelussa psykiatri Teemu Kärnän (lääketieteellinen johtaja, Psykiatri­konsultaatiot Hilla Oy) ja psykologi Laura Blomqvistin (Terapiatalo Quu Oy) ­asiantuntevaa kommentointia.

Lauri Kivikoski

LL, yleislääkäri, psykologi (PsM), vastaava yleislääkäri

YTHS, Joensuu

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 11/2020.