Joitain asioita ymmärtää arvostaa vasta, kun niistä joutuu luopumaan – hyvä esimerkki tästä on kuulo. Normaaliin kuuloon ei kiinnitä edes huomiota, ja sen suojelukin tuntuu toissijaiselta. Silti kuulo on toimintakykymme peruspilareita.
Elämme tieto- ja viestintäyhteiskunnassa, jossa puheviestien vastaanottaminen on keskeinen menestystekijä. Kuulo on kuitenkin uhattuna ja vaatii suojelutoimia. Kuulon heikentymistä ei usein itse huomaa. Kuulonseulonnat ja neuvonta ovat keskeisiä kuulovikojen ehkäisyssä.
Kuulo on lapsen puheen ja kielen kehittymisen sekä sosiaalisen kasvamisen edellytys. Ilman normaalia kuuloa menestyminen opinnoissa on vaikeaa. Työikäiselle kuulo on korvaamaton työkalu nyky-yhteiskunnan ammateissa, sosiaalisen kanssakäymisen keskeinen väline ja virkistyksen lähde vapaa-aikana.
Vanhuusiässä toimiva kuulo torjuu yksinäisyyttä ja eristäytymistä sekä tarjoaa turvallisuutta vaaratilanteissa. Hyvä kuulo tukee vanhusten laadukasta ja itsenäistä elämää omassa kodissaan.
Perinteiset työperäiset meluvammat ovat melualtisteisen työn vähentymisen, hiljaisempien koneiden ja meluvammojen parantuneen torjunnan myötä jonkin verran harvinaistuneet. Melualtistus on siirtynyt vapaa-ajalle ja nuorempiin ikäluokkiin. Tämä nähdään huolestuttavasti mm. kutsuntaikäisten kuulokäyrissä todettujen meluvamman merkkien lisääntymisenä. Huonokuuloisten määrä lisääntyy merkittävästi väestön vanhetessa. Ikäkuulo on kansantauti.
Ammattitaitoinen kuulontutkimus on laadukkaan kuulonhuollon perusedellytys. Kuulonhuolto on ryhmätyötä, jonka keskeinen ammattilainen on kuulonhuoltoon koulutettu audionomi (aiemmin kuulontutkija). Audionomi on kuulonkuntoutuksesta vastaavan lääkärin läheinen työtoveri ja vastaa käytännössä usein melko itsenäisesti audiologisesta diagnostiikasta ja kuntoutuksesta. Audionomin ammattitaidolle onkin asetettava suuret vaatimukset.
Audionomikoulutusta on Suomessa järjestetty sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan AMK-tutkinnon jälkeisenä 60 opintoviikon erikoistumiskoulutuksena, joka kuitenkin loppuu vuonna 2014. Eurooppalainen kuulonhuoltopalvelujen standardi edellyttää vähintään 90 opintoviikon koulutuksen kuulonhuollon ammattilaisille (1).
Muissa Pohjoismaissa audionomien koulutus toteutetaan korkeakoulutasoisena kandidaattikoulutuksena, ja Ruotsissa koulutusta voi jatkaa maisterin ja tohtorin tutkintoon asti. Vaatimaton suomalainen audionomikoulutus ei vastaa modernin kuulonhuollon ammattilaiselle asetettuja vaatimuksia. Järkevintä olisi toteuttaa koulutus ylioppilaspohjaisena, omaan tutkintoonsa tähtäävänä ammattikorkeakoulututkintona.
Audionomeista on Suomessa myös kipeästi pulaa. Julkisen sektorin yli 140:stä audionomin virasta tai toimesta 35 on täyttämättä ja täytetyistäkin viroista vain 80 %:ssa on pätevä työntekijä. Noin 60 audionomia työskentelee yksityissektorilla lähinnä kuulokojeita maahantuovien ja kuulokojesovituksia tarjoavien yritysten palveluksessa.
Eläkkeelle siirtyminen vähentää audionomien määrää vielä tällä vuosikymmenellä kolmanneksella. Väestön vanhetessa kuulontutkimusten tarve lisääntyy ja audionomipulan voi ennustaa pahenevan merkittävästi.
Asianmukainen diagnostiikka on aina ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen perusta. Diagnostiikan ja kuulokojeteknologian nopea kehitys edellyttää kuulonhuollon ammattilaisilta asianmukaista, kansainvälisen vertailun kestävää koulutusta. Ilman merkittävää panostusta audionomien koulutuksen kehittämiseen Suomesta tulee kuulonhuollon takapajula.
Miikka Peltomaa
dosentti, ylilääkäri
Korvalääkärikeskus Aino, Järvenpää
Samuli Hannula
LT, apulaisylilääkäri
OYS
Vappu Levander
audionomi
Oticon Oy, Helsinki
kandidatstudent i hörselvetenskap,
rebron yliopisto, Ruotsi
Elina Mäki-Torkko
dosentti, osastonylilääkäri
Linköpingin yliopistollinen sairaala, Ruotsi
Sarita Saine
audionomi
Oticon Oy, Helsinki
kandidatstudent i hörselvetenskap,
rebron yliopisto, Ruotsi
Martti Sorri
emeritusprofessori
Oulun yliopisto
Kirjallisuutta:
1 Kuulonhuoltopalvelut. Services offered by hearing aid professionals. SFS-EN 15927:2010. Helsinki: Suomen Standardoimisliitto SFS ry.
Kuva: Panthermedia
Tiedepääkirjoitus Lääkärilehdestä 35/2013
Lisää aiheesta:
Kuuleeko potilas?
Ikähuonokuuloisuus tuottaa häpeää
