Syysmyrsky on tyhjentänyt päivystyksen ja työvuorossa olevat opettelevat tänään kärsivällisyyttä ilmanvaihdon huminan tahtiin.
Hoitajat käyvät läpi työvuorolistoja ajan kuluksi, lääkärit istuvat huoneissaan pöytää rummuttaen ja tyhjää ilmoittautumislistaa tuijottaen.
Talon ainoa lääkintävahtimestari istuu hiljaa ja rennosti monitoria katsellen, valmiina kaikkeen, kuten aina. Puheensorina vaihtuu nauruksi, kunnes hiipuu sään päivittelyn kautta hiljaisuuteen. Ilmapiiri on jännittynyt, muttei kireä.
"Yksi sekunti kerrallaan yrittää olla parempi itselleen ja joka toinen sekunti parempi toisille."
Etuovista kävelee omin jaloin sisään rivakalla askeleella mieshenkilö tuulen ja sateen saattamana. Aulassa suuri kyltti kehottaa nappaamaan vuoronumeron. Päivystyksen vieras tekee työn käskystä ja hieman yllätyksellisesti numero välähtää taululle äänimerkin kera ennen kuin mies ehtii edes pohtia istumista odotusaulan epämukaville penkeille.
Triagehoitajan* luona hatun alta paljastuu harmaantunut, hoikkakasvoinen mies, joka esittäytyy kohteliaasti, kertoo päivämäärän, vuodenajan, nykyisen presidentin nimen, henkilötunnuksensa ja pyytää kohteliaimmin lääkärin arviota ylähengitystieoireistaan. Hän myös asiallisesti selittää, että elinsiirtopotilaana hänet ohjataan terveyskeskuksista aina sairaalapäivystykseen arvioitavaksi tautien suhteen ja tämän vuoksi on tullut suoraan paikalle. Triagehoitajan kanssa hetken juteltuaan hän saa ohjeen siirtyä odotusaulaan, josta "lääkäri sitten kutsuu nimellä vastaanotolle".
Lääkärin oven takana sormien rummutus vaihtuu hiiren napsutteluksi kun listalle ilmestyy nimi ja ikä 88v, tulosyynä yskä. Sairaushistoria on valtaisa, mutta siitä huolimatta lääkelista on pysynyt suhteellisen siistinä. Omakotitalossa yksin asuva, ei liikkumisen apuvälineitä, ei kotisairaanhoitoa, muisti testattu viimeksi noin vuosi takaperin ja todettu muistin pelaavan ikään nähden hyvin. Aikaisemmissa teksteissä on kuvattu skarppia, sairaustaakasta huolimatta virkeää miestä, jolla on tapana heittää huumoria.
Kutsu huoneeseen
Lääkäri kutsuu potilaan huoneeseen ja esittäytyy. Seuraavaksi hän käynnistää vastaanoton kysymällä herran vointia.
Onhan herralla vaivoja, mutta ei hän niistä nyt niin piittaisi jutella. Entisenä nuorena hän tietää, ettei vanhuus tule yksin ja nauraa tämän kertoessaan.
Tänään hän toivoisi lääkärin arviota vain yskästä ja kuumeilusta, joka on kestänyt nyt toista viikkoa.
Alkaa rituaali, jossa molemmat näyttelevät osansa tottuneesti. Potilastaan vuosikymmeniä nuorempi lääkäri lienee ottanut elämässään yhtä monta potilasta vastaan, kuin mitä potilas on elämässään lääkärin luona joutunut käymään ja tämän vuoksi vastaanotto sujuu kuin toisensa tuntevilta kollegoilta.
Pidempi aika kuluu jatkotutkimuksissa, joiden jälkeen työpari palaa jälleen sorvin ääreen lääkärin huoneessa. Diagnoosi tehdään, hoidot aloitetaan, reseptit kirjoitetaan.
Lääkäri päätyy kysymään potilaalta, miten on sairauksiensa kanssa kaikki nämä vuodet pystynyt pitämään virkeän mielen ja huumorintajun mukanaan tähän saakka.
Hetken hiljaisuus seuraa ja ilmastoinnin humina jälleen täyttää huoneen. Mies kohottaa katseensa ja hymyilee.
Kertoo, että vaihtoehtoja oli kaksi: pullo tai kynä. Hän valitsi niistä jälkimmäisen. Runous oli hänen huumeensa ja pieni leikkimielinen kiusanteko hänen paheensa, liike hänelle lääke. Hän tietää, että aika käy vähiin odottelemattakin ja laskee sen sekunneissa.
Yksi sekunti kerrallaan yrittää olla parempi itselleen ja joka toinen sekunti parempi toisille. Sairauksiaan hän ei voinut valita, joten niihin hän haki ja sai hoitoa.
Vakavoituen hän sanoo lopuksi oppineensa, että kun huumori loppuu, kuolema alkaa. Lääkäri nyökkää hiljaa, on samaa mieltä.
Lääkäri kiittää ja kertoo arvostavansa miehen elämänasennetta. Myöntää, että hänellä itsellään ja monella muulla olisi tuosta paljon opittavaa. Mies naurahtaa ja kertoo, että näihin on yksi ja toinenkin kantapää kulutettu. Ei hänestä opettajaksi muille olisi, mutta olisi iloinen, jos hänestä jäisi jälkeen hyviä muistoja muille. Lääkärille hän vielä uskaltaa yhden säkeistön runostaan kertoa ja sujuvasti puheesta siirtyy lausumaan:
En kehun sanaa säästä lain
Kiitoksen korkeimman hoitajista ja lääkäreistä vien,
Kaikista niistä hetkistä mitä lisää sain
Kun taipaleelle käyn taivaan kodin tien
(Yllä oleva on löyhästi allekirjoittaneen kokemuksiin perustuva fiktio, johon on yhdistetty kymmeniä erilaisia mieleenjääneitä tilanteita työn parista. Mainittakoon vielä, että alkuperäinen runo oli monin kerroin taidokkaampi sekä sisällöllisesti, että riimirakenteellisesti.)
* Triagehoita arvioi hoidon tarpeen ja kiireellisyyden päivystyksessä.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
