Lasta ei voi laittaa koulupäivän ajaksi pauselle, vaikka joskus niin ajatellaan. Miten muuten voitaisiin edelleen kuulla lainvastainen väite, että koulun tehtävä ei ole kasvattaa, vaan kasvattaminen kuuluu kodeille? Lasten ja nuorten mielenterveys rakentuu kasvuympäristöjen vuorovaikutussuhteissa. Lapsen kanssa ollessaan aikuinen kasvattaa aina, halusi sitä tai ei. Saman tien kannattaa tehdä se mahdollisimman hyvin.
Koulun tehtävä ei ole hoitaa lasten mielenterveyden ongelmia, mutta koulun arki ja vuorovaikutussuhteet voivat silti olla hoitavia. Kohtaaminen toisen ihmisen kanssa on kokemusmaailmamme ydin, ja kohtaamisia koulupäivä on täynnä. Ne voivat olla korjaavia, hyvää tekeviä, vanhaa ylläpitäviä tai vaurioittavia.
Suomessa kaikki lapset käyvät koulua, ja mielenterveyden edistämistyötä kannattaa tietenkin tehdä siellä, missä lapset ovat. Mahdollisesti myös siihen, mitä kouluissa tapahtuu, on helpompaa vaikuttaa kuin koteihin.
Koululääkärin työtä pitää kehittää
Kaikkien kouluasteiden lainsäädännössä on jo pitkään ollut tasavertaisina tavoitteina sekä oppiminen että kasvu. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että opettajalla on vaativassa opetus- ja kasvatustyössään taustatukea ja apua. Keskeisiä ovat rehtori, joka on koulun toiminnan johtaja ja opettajien esimies, sekä opiskeluhuollon ammattilaiset: psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja sekä lääkäri.
Esimerkiksi psykologin osaamisesta on usein eniten hyötyä, kun hän antaa sen opettajan käyttöön ja työn haasteita yksittäisen oppilaan tai koko luokan kanssa pohditaan yhdessä. Mitä paremmin opettaja osaa ja jaksaa kohdata oppilaansa päivittäisessä arjessa, sen parempaa mielenterveystyötä hän tekee.
Olennaista on myös moniammatillinen suunnittelu- ja kehittämistyö sekä päätöksenteko niin yksittäisissä kouluissa kuin koko sivistystoimessakin. Tuottaako koulunpito hyvin- vai pahoinvointia? Mihin rahaa käytetään ja millä perustein? Millainen toimintakulttuuri ja ilmapiiri on?
Parhaimmillaan myös lääketieteellinen näkemys on kiinteä osa koulun hyvinvointityötä täydentäen pedagogista, psykososiaalista ja terveydenhoitajan näkökulmaa. Käytännössä koululääkärin työ rajoittuu usein määräaikaistarkastuksiin ja terveydenhuollon jatkotutkimuksia tarvitsevien oppilaiden vastaanottoihin. Tavallista on, että lääkäri vaihtuu usein, jolloin hän ei pääse tutustumaan kouluun, sen oppilaisiin ja muihin työntekijöihin. Yhteistyön perusta jää hataraksi. Koululääkärityön rakenteita pitää kehittää.
Keinotekoinen jako ei edistä hyvinvointia
Mielenterveydelle sekä tunne- ja sosiaalisille taidoille ei ole suomalaisessa koulussa omaa oppiainetta. Sisällöt kuuluvat opetussuunnitelmaan ns. läpäisyperiaatteella. Sellaiset opetussuunnitelman tavoitteet, joilla ei ole omaa oppituntia, voivat jäädä syrjään.
Maailmalla ja Suomessakin on tarjolla koulujen käyttöön lukuisia ohjelmia, joiden on tarkoitus lisätä psyykkistä hyvinvointia, opettaa tunne- ja kaveritaitoja tai vähentää kiusaamista. Ovathan psyykkisen ja sosiaalisen todellisuuden ilmiöt tutkittavissa, opittavissa ja harjoiteltavissa ja osin hallittavissakin. Ohjelmissa on tavallisesti konkreettiset toimintaohjeet, ja ne sisältävät paljon tehtäviä, harjoituksia ja muuta materiaalia. Monen toimivuudesta on olemassa tutkimusnäyttöä. Näyttöön perustuvan vaikuttavuuden ohella ohjelmat ovat houkuttelevia helpon saatavuuden ja käytettävyyden vuoksi.
Erillisten hyvinvointiohjelmien riskinä on, että ne marginalisoivat mielenterveyden koulun kokonaisarjesta. Yksi ohjelma, yksi viikkotunti ei riitä hyvinvointityöksi, jos koulun arki muuten ei tue psyykkistä hyvinvointia. Hyvinvointiohjelmaa on mahdollista toteuttaa mekaanisesti ilman, että sen periaatteita ymmärretään ja niihin oikeastaan sitoudutaan. Haasteena on myös pitkäjänteinen sitoutuminen.
Pari vuotta sitten voimaan tullut yhtenäinen oppilas- ja opiskelijahuollon laki oli historiallinen saavutus tuodessaan psykologi- ja kuraattorityön pakolliseksi myös toisen asteen oppilaitoksiin. Samalla kuitenkin luotiin keinotekoinen tilanne: koulun opetustoiminnasta ja pedagogiikasta säädetään koululaeissa, mutta opiskeluhuollosta, kasvatustyöstä ja mielenterveyden edistämisestä omassa laissaan. Käytännössä opetusta ja kasvatusta ei tietenkään voi koulussa erottaa.
Valtionhallinnon isoissa hankkeissa on tärkeää huomata, että kasvuympäristöissä tehtävä mielenterveystyö on ensi sijassa yhteisöjen ja organisaatioiden omaa toimintaa. Nykyaikainen päiväkoti ja koulu tarvitsee oman moniammatillisen henkilökunnan. Tämän lisäksi tarvitaan monipuolisia sote-palveluita lapsille, nuorille ja perheille.
kirjoittaja:
Annarilla Ahtola
PsT, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi
puheenjohtaja, Suomen Psykologiliitto
Kuva: Fotolia
Julkaistu Lääkärilehdessä 13/2017.
