81-vuotias ikäihminen on toiminut iäkkäämmän puolisonsa omaishoitajana jo 12 vuotta.
Vuodet eivät ole olleet helppoja, mutta vanhus on kiitollinen, että ovat saaneet asua yhdessä, eikä yhteiseksi valittu elämä ole päätynyt kahteen osoitteeseen sairauksien vuoksi.
Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet vaikeat. Intervallijaksolla puolison saama infektio on johtanut kunnon heikkenemiseen. Jälkitaudit ovat vieneet milloin päivystyksen kautta osastolle, milloin hyvinvointiaseman vastaanotolle. Kyytejä on toteutettu kelataksilla, ambulanssilla, ensivasteen ja läheisen autolla. Yhteensä 14 kertaa.
"Kukaan ei tee virhettä, mutta kiireessä joitakin kysymyksiä jää kysymättä."
Ralli sairaalan ja kodin välillä kuluttaa. Voimat ovat loppu. Vanhus kirjoittaa hyvinvointialueensa johtajalle ja kertoo tilanteestaan todeten, että hyvinvointialueella ei ole paikkaa, jossa potilas voisi toipua ja kuntoutua kotihoitoiseksi tai nukkua pois rauhallisesti hyvässä hoidossa.
Vanhuksen tarina ei ole ennenkuulumaton tai edes poikkeava. Hyvinvointialueella on kyllä erilaisia hoivan mahdollisuuksia, mutta potilaan tilanne on välillä liian raskashoitoinen ja välillä liian kevythoitoinen, että paikan käyttö tulisi mahdolliseksi tai edes mieleen oikeassa kohtaa. Kukaan ei tee virhettä, mutta kiireessä joitakin kysymyksiä jää kysymättä.
Viimeisestä kuukaudesta vanhukselle jää jälkeensä surun lisäksi pohjaton väsymys. Hän kirjoittaa tietävänsä, että isot laivat kääntyvät hitaasti, mutta toivoo, että toiset pariskunnat eivät joudu kokemaan samaa, minkä he.
Elämme yhä pidempään
Hyvinvoinnin myötä elämme yhä pidempään. Taistelu sen puolesta, että suurin osa meistä elää edes aikuiseksi on voitettu. Virukset ja bakteerit, jotka saattoivat pyyhkäistä mukanaan kokonaisia yhteiskuntia, ovat toistaiseksi nujerrettu tai hallinnassa.
Yhä useampi meistä elää saadakseen sydän- ja verisuonisairauden, syövän tai muistisairauden. Itse asiassa lähes kaikki meistä elävät – ja saavat. Pitkän iän hinta on yhä laajeneva kattaus diagnooseja ja niistä aiheutuvia liitännäisdiagnooseja, toimintakyvyn alenemista, sekä joskus myös minulle kirjoittaneen vanhuksen kokemaa inhimillistä kärsimystä, kuormaa ja turvattomuutta.
Vanhenemisen hintalappu ei ole pelkästään kuvitteellinen. Hyvinvointialueen perusrahoituksen laskennallinen arvio työikäisten vuosikuluista on noin 2 500 euroa.
Yli 75-vuotilaiden nettokäyttökustannukset ovat jo lähes 9 000 euroa vuosittain ja yli 85-vuotiaiden julkisten hyvinvointikustannusten määrä on jo yli 18 100 euroa vuodessa.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueella yli 75-vuotiaiden osuus sote-kustannuksista on laskennallisesti nykyisellään noin 200 miljoonaa euroa. Kopiomailla nykyiset – jo pitkälle kehitetyt – ikäihmisten hoidon ja hoivan toimintamallit vuonna 2040 se on ennustetun ikärakenteen painotuksen myötä jo yli 310 miljoonaa euroa, eli lähes 60 prosenttia hyvinvointialueemme kokonaisrahoituksesta (inflaatiota ei ole huomioitu 2040 arviossa).
Suuret ikäluokat
Vanhus ja hänen puolisonsa ovat ikäluokkaa, joka ovat rakentaneet sodan jälkeisessä Suomessa hyvinvointiamme.
He ovat vetäneet Suomen Euroopan mukana yltäkylläisyyden aikaan. Heille kuuluu siivu rakentamastaan hyvinvoinnista: hoiva ja hoito, turvallisuus ja välttämättömyyksistä huolehtiminen myös tulevaisuudessa.
Kuten yksittäisen vanhuksenkaan kohdalla yhden koon palvelu ei ollut sopiva vaan johti hoitoralliin, on suuremmassa mittakaavassa nykyisten toimintamallien kopioiminen tulevaisuuteen mahdotonta pelkästään taloudellisten reunaehtojensa, mutta myös henkilöstön saatavuuden vuoksi.
Miten yhtälö ratkaistaan?
Palveluiden tarve kasvaa, rahaa on vähemmän, eikä henkilöstökään riitä. Tarvitsemme innovaatioita yhteisöllisen asumisen palveluissa ja muuntojoustavuus tulee ulottaa laajasti henkilökuntaan seinien lisäksi.
Henkilömitoitukset lainsäädännössä blokkaavat henkilöstöriippumattomien innovaatioiden kehittämisen lähes täysin, ja vaikka inhimillisyys syntyy ihmisten välillä, tulisi laatua ja turvallisuutta kyetä mittaamaan prosessin toimivuudella siihen kulutettujen resurssien sijasta. Ihminen oikeassa paikassa vastaa useampaa näennäistä.
Palveluiden vaikuttavuutta ja järkevyyttä arvioidessa tulee ottaa huomioon nykyistä useammin pariskuntien kokonaistarpeita ja niiden ennustetta. Kotiin vietäviä palveluita ja niiden kehittämistä tarvitaan, mutta rinnalle tarvitaan vakioitujen ja laadullisesti hyvien toimintamallien sovittamista yksilön ja perhekunnan kokonaisuuteen yksilöllisemmin häiriökysynnän ja turhien hoitorallien vähentämiseksi.
Lisäksi tarvitsemme rohkeutta, tilaa ja rahoitusta kokeilla uudenalaisia toimintamalleja.
Vanhus lopetti kirjeensä seuraavasti: ”Puolisoni vietiin osastolle jälleen pari päivää sitten. Lääkärin mukaan tilanne on vaikea, eikä hän enää kotiudu. Olen onnellinen, että hän on nyt siellä.”
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
