Ei oo. Ei oo. Ei oo teikoplaniinia, keftatsidimiä, metronidazolia, furosemidiä, ropivakainia, levobupivakainia, ranitidiniä, NSAID-lääkkeitä, oksitosiiniä. Viime viikkoina sairaalan lääkevarastot ovat huvenneet. Joistakin lääkkeistä ei olisi niin väliäkään. Olisi hyväkin olla antamatta joka lähtöön laajakirjoisia antibiootteja. On kuitenkin vaikeaa kuvitella synnytysten hoitoa ilman oksitokiiniä, keisarinleikkauksia ja ortopedisiä toimenpiteitä ilman spinaalipuudutteita tai keuhkoödeeman hoitoa ilman furosemidiä.
Tilanne ei ole niin traaginen kuin kuulostaa. Lääkevarastot ovat vähissä, mutta eivät täysin lopussa. Eikä ole kysymys sairaalan täyskonkurssista. Vuoden loppuessa sairaalalle osoitetut rahat loppuivat. Jo muutaman vuoden ajan on sairaaloilta, hyvästä syystä, kielletty lääkkeiden ja välineistön tilaaminen "velaksi". Mitään ei voi tilata, jollei vastaava summa ole jo varalla ja korvamerkittynä. Vuodelle 2014 budjetoidut rahat eivät vielä ole sairaalan tilillä. Sairaalan apteekki ei voi tilata lääkkeitä, ja vähitellen hyllyt tyhjenevät. Jo ensi viikolla, toivottavasti, lääkkeiden ja välineiden toimitus sujuu entiseen malliin.
Tämän pienen pula-ajan aikana väistämättä tuumii, voisiko tämä väliaikainen hankaluus muuttua krooniseksi pulaksi kaikesta. Rupesinkin häthätää laatimaan "välttämättömien lääkkeiden ja välineiden listan". Tarkoitukseni oli laatia lista, jolla voisimme turvallisesti hoitaa noin 10 leikkausta, jonkinlainen absoluuttinen hätävarasto, jonka alittaminen merkitsisi kaiken elektiivisen toiminnan lopettamista. Loppujen lopuksi lista paisui niin, että jätin koko projektin kesken.
"Hätälistan" laatiminen oli turhauttavaa siitäkin syystä, että moneen kertaan ja ennenkin kriisiä on pärjätty, vaikka yksittäisistä tavaroista on ollut väliaikaisesti puutetta. Jos esimerkiksi 10 ml ruiskuja ei ollut, on niiden sijaan käytetty 5 ml tai 20 ml ruiskuja. Kukaan ei ehdottanut, että sairaalan toimintaa rajoitettaisiin, koska ei ole 10 ml ruiskuja.
Rajansa kaikella. Jossakin vaiheessa saatamme joutua sanomaan "nyt toppas", siirtämään leikkauksia tai lähettämään potilaita muualle. Käytännössä se voi kuitenkin osoittautua odotettua vaikeammaksi. Viime viikkoina ortopedian klinikka on yrittänyt passittaa potilaita toisiin sairaaloihin, koska puolet lääkäreistä ovat sairauslomalla. Mutta toiset sairaalat eivät halua ottaa potilaita vastaan, koska heillekin on kasaantunut leikkausta odottavia potilaita. Loppujen lopuksi murtumapotilaita kertyy muhkea ryväs omaan sairaalaamme, ja heitä leikataan urakalla päivystysaikana ja viikonloppuisin.
Loppiaisen pitkän viikonlopun ensisijaisena ongelmana ei ollutkaan lääkkeiden tai välineiden puute, vaan se, että emme voineet steriloida leikkausinstrumentteja. Autoklaavia ovat hoitaneet tähän asti kaksi henkilöä. Vuoden lopussa yksi lähti eläkkeelle. Jäljelle jäävällä rouvalla on ranteissa reumatyyppistä kipua ja turvotusta, ja raskaiden instrumenttilaatikoiden nostelu ei häneltä suju ainakaan valittamatta. Nyt instrumentteja steriloidaan vain arkiaamuisin. Päivystysaikana leikkaussalin hoitajilla on käytössään pieni autoklaavi, johon mahtuu vain pieniä paketteja. Sen avulla on sitten häthätää steriloitu välttämättömät kamat ja saatu saliin seuraava lonkkamurtumatäti. Vaikka ongelma on ollut tiedossa jo muutaman kuukauden ajan, ei sairaalan johto ole keksinyt mitään ratkaisua. Loppujen lopuksi välineiden sterilointi ulkoistetaan, ja sairaalan autoklaavia tulevat hoitamaan reppufirman työntekijät, jotka ovat kiitollisia saadessaan töitä eivätkä valita kipeitä ranteitaan tai mistään muustakaan.
Leikatessaan ortopedi kiroili proteesien ja ruuvien puutetta, vanhaa ja laiskaa poraa ja koko tilanteen surkeutta. Hänenkin mahdollisuutensa harjoittaa taitojaan ovat kaventuneet. On uuvuttavaa keksiä koko ajan kepulikonsteja, joilla korjata ihmisiä. On ikävää, kun leikkauksen jälkeen on kalvava tunne, että tämän olisi voinut hoitaa paremmin, jos vain olisi ollut tuo tai tämä vempele käytettävissä. On raivostuttavaa, kun leikkaussalin kahvinurkan telkkarissa puhutaan miljardeista, jotka ovat menneet ministerien pankkitileille Cayman-saarilla.
Systeemin pyörittäminen on käynyt hankalaksi, rattaat narskuvat, ja jokaiselta vaaditaan joustavuutta, mielikuvitusta ja yhteistyökykyä. Kreikan byrokraattiselta valtiolta näitä hyveitä on toistaiseksi turha odottaa. Onneksi rivikreikkalaisilta niitä löytyy, varsinkin kun avuksi otetaan lyömätön ase: hurtti huumori.
Karen Piironen-Politis
Kirjoittaja on Kreetalla työskentelevä anestesiologi.
