Kun aikanani pohdin ammatinvalintaa, tiesin haluavani työn, jossa pääsee työskentelemään ihmisten parissa sen sijaan, että istuisin tietokoneen ääressä kahdeksasta neljään viitenä päivänä viikossa.
Lääkärin ammatti tuntui siitäkin syystä hyvältä vaihtoehdolta. En kuitenkaan osannut odottaa, että nuorena lääkärinä tulisin viettämään isoimman osan työajastani tietokonetta naputtaen, tunnollisena lääkärinä vieläpä säännöllisesti työajan jälkeen.
Omissa lääketieteen opinnoissani lääkärin työhön kuuluvaa kirjaamista ei käsitelty kovinkaan systemaattisesti. Potilasasiakirjamerkintöjen ja lääkärin lausuntojen juridista painoarvoa sekä kirjaajan vastuuta ja velvollisuuksia toki toistuvasti painotettiin.
Lääkärikunnan keskuudessa on jo pitkään käyty keskustelua siitä, miten meidän pitäisi ammatissamme päästä keskittymään ydintehtäviimme.
”Hyvä kirjaus on myös lääkärin oma oikeusturva”, meille kaikille lienee opetettu. Kukaan ei kuitenkaan kertonut, että suuri osa työajastani tulee kulumaan kirjauksia ja erilaisia määräyksiä, lausuntoja ja lähetteitä laatien. Vaikka pidän kirjoittamisesta ja kirjallisista tehtävistä, niistä ei pitänyt tulla ensisijaista ammattiani.
Ydintehtäviin keskittyminen
Ottaen huomioon, miten paljon työaikaa lääkäri käyttää erilaisiin kirjaustehtäviin, aiheen saama painoarvo lääketieteen lisensiaattien koulutuksessa on suhteessa vähäinen. Tässä korostuu, että lääkäriä ei kouluteta ensisijaisesti kirjuriksi, vaan potilaita hoitamaan.
Nykyään kuitenkin tuntuu, että lääkäri on enenevästi myös kirjuri, jopa sihteeri. Etiologiana tälle lienevät sekä terveydenhuollon digitalisaatio ja kirjaamisvelvollisuuden kasvu – joissa on ilman muuta myös hyvät puolensa – että työympäristöjen henkilöstöresurssimuutokset.
Lääkärikunnan keskuudessa on jo pitkään käyty keskustelua siitä, miten meidän pitäisi ammatissamme päästä keskittymään ydintehtäviimme.
Pitäisikö kliinikkolääkärin siis ainoastaan tutkia, diagnosoida ja hoitaa potilaita?
Potilasasiakirjojen laatiminen on lääkärin tehtävä niiltä osin kuin se on potilaan hoidon toteutumisen kannalta relevanttia, mutta kirjaamisen itsessään soisi olevan mahdollisimman yksinkertaista. Jos hoidan tietokonetta enemmän kuin potilaita, jokin on pielessä.
Kaikki ylimääräinen lisäarvoa tuomaton, perusteeton tai kankeaksi tehty kirjaaminen pitäisi voida karsia, ihan jo potilaiden edun nimissä.
Jos ohjelmoin lääkärinä potilaalleni jälkitarkastusajan, on kohtuutonta joutua sen toimeenpanemiseksi klikkaillen täydentämään kymmenen valintaruutua ja kuittaukset päälle.
Tämän tyyppinen turha työ kumuloituu nopeasti ja valuttaa hukkaan lääkärin työaikaa. Sanelumahdollisuuskin on poistunut tiettyjä potilastietojärjestelmiä käyttävistä yksiköistä käytännössä kokonaan.
Kulminaatiopisteessä
Kun sihteereitä ja muita terveydenhuollon avustavia henkilöitä on säästösyistä vähennetty, käytännössä tilanne on saattanut paikoin mennä siihen, että ei-medisiiniset sinänsä yksinkertaiset tehtävät hoidetaan lääkärin palkalla, ja tavoitellun säästön sijaan menetetään sekä rahaa että lääkäriresurssia.
Ehkä ikivanhan ammattimme työnkuva kaipaa päivitystä? Uuden ajan lääkäri 2.0.
Eräässä yksikössä, jossa työskentelin, työaikaani lääkärinä oli varattu myös laitoshuollon tehtäviin kuten tarvikekärryn inventaarioon ja täydennykseen. Tämä ei käy.
Tilanne hiertää siitäkin syystä, että maassamme on paradoksaalinen lääkäripula: potilaat eivät pääse lääkärin vastaanotolle huonon saatavuuden vuoksi, vaikka Suomessa on noin 3,8 lääkäriä 1000 asukasta kohden, mikä vastaa likimain OECD-maiden keskiarvoa (1,2). Lääkärin vastaanottokäyntejä per henkilö on Suomessa kuitenkin selvästi keskiarvoa vähemmän (2).
Elämme parhaillaan terveydenhuollon moniulotteisen ja -tekijäisen murroksen kulminaatiopisteessä, jossa digitalisaation vaikutukset, eletty pandemia, vastaimplementoitu sote-uudistus sekä väestötason viime vuosikymmenten demografiset ja elämäntavan muutokset kohtaavat.
Tällä hetkellä myös lääkärin rooli osana kokonaisuutta tuntuu olevan osin optimoimatta, ja lääkärin laarista löytyy tehtäviä, joihin lääkis ei suoranaisesti valmista. Ehkä ikivanhan ammattimme työnkuva kaipaa päivitystä? Uuden ajan lääkäri 2.0.
Oma toiveeni on silti yhä, että tulevaisuudessa kliinisessä työssä toimivat lääkärit saisivat olla ensisijaisesti lääketieteen asiantuntijoita, joiden työaika kuluu ammattitaitoa edellyttävissä tehtävissä.
Soisin myös, että olisi enemmän poikkeus kuin sääntö, että nuori lääkäri joutuu jäämään ensimmäisissä työpaikoissaan säännöllisesti pariksi tunniksi paperihommiin virka-ajan jälkeen.
Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti ja kliininen opettaja Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
