Kun puhutaan kansanterveydellisistä asioista ja ongelmista, tehdään usein se virhe, että puhutaan vain ihmisistä.
Ajatellaanpa vaikka koiria. Vuoden takaisen tilaston mukaan Suomessa on koiria ennätyksellisen paljon, noin 800 000. Vuonna 2012 määrä oli 630 000. Yli viidenneksessä kotitalouksista on nyt koira. Tällaiset määrät ja osuudet ovat merkittäviä monelta eri kantilta: kansanterveydellisesti, ekologisesti, taloudellisesti, muutenkin. Viiden ja puolen miljoonan ihmisen maassa elää siis 800 000 kappaletta keskimäärin kahdenkymmenen kilon painoista ”varjokansalaista”, jotka kuluttavat ruokaa, bensaa, lääkkeitä, hyvinvointipalveluita, lenkkipolkuja, juomavettä ja happea siinä missä me ihmisetkin.
Viime aikoina on esimerkiksi mietitty lihan kulutuksen kasvua. Vaikka yhä useampi tuntuu siirtyvän kasvissyöntiin ja erilaiset lihankorvikkeet valtaavat markkinoita, lihan kulutus vain lisääntyy. Osataanko tässä ottaa huomioon 800 000:n lihaa syövän lemmikkikoiran vaikutus?
Antibioottiresistentit bakteerit ovat maailmanlaajuinen, kansanterveydellinen uhka. Puhumme paljon omista turhista antibioottikuureistamme. Myös tuotantoeläinten kasvatuksessa on opittu tarkkailemaan turhien antibioottien käyttöä.
Mutta entä lemmikkikoirien hoito? On tutkimustuloksia, joiden mukaan lemmikkieläimistä löytyy merkittävän paljon antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja. Minulla on valitettavasti tuntuma, että yksityinen eläinlääkäribisnes on mennyt eräänlaisen ylihoitamisen asteelle. Kun suurella osalla koirista on sairauskuluvakuutus, hoitoja ja tutkimuksia myös tarjotaan paljon. Tähän mahtuu turhia antibioottikuurejakin.
Toinen seikka, mistä pitäisi puhua koirien kohdalla, on raa’an lihan tarjoaminen. Raakaruokaa syövillä koirilla on moninkertainen riski kantaa suolistossaan antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja. Ihmisten ja koirien jatkuvat keskinäiset kontaktit myös mahdollistavat bakteerien leviämisen lajista toiseen.
Lemmikkien vaikutuksesta omistajiensa mielenterveyteen ja liikkumiseen voisi niistäkin puhua paljon nykyistä enemmän. Kun viidenneksessä kotitalouksista on vähintään yksi koira, kyse ei todellakaan ole mistään marginaali-ilmiöstä.
Joillain tutkimuksen osa-alueilla koirat on otettu mukaan hienoin tuloksin. Perinnöllisyystieteen puolella on tajuttu, että koiraa kannattaa hyödyntää ihmisen tautigeenien etsimisessä. Koiralla ja ihmisellä on pääosin samat geenit, ja rotukoirilla on valtava määrä geneettisiä tauteja, joille löytyy vastine ihmisten sairauksien joukosta. Nopeasti lisääntyvästä ja rotuihin pilkotusta koirapopulaatiosta sairaudelle altistava geeni on helpompi löytää kuin ihmisiltä. Tällaisen tutkimusmallin uranuurtaja Suomessa on professori Hannes Lohi.
Toinen tapa hyödyntää lemmikkikoiria ihmisten sairauksien tutkimisessa on koiran käyttäminen sairauden mallieläimenä. Perinteisesti tautimalleina on käytetty hiiriä ja rottia, mutta koira vastaa paljon paremmin ihmistä esimerkiksi kooltaan, eliniältään ja fysiologialtaan. On myös eettisempää tutkia sairauden puhkeamista, kulkemista ja hoitoa muutenkin sairaalla koiralla kuin geenimuunnellulla laboratorioeläimellä.
Lemmikkikoira sitä paitsi jakaa yhteisen elinympäristön ihmisen kanssa: se juo samaa vettä, asuu saman vilkkaasti liikennöidyn kadun vieressä, kärsii samasta homeongelmasta tai radonista, syö usein jopa samaa ruokaa kuin ihminen. Siksi myös taudeille altistavia tekijöitä on monesti mielekkäämpää tutkia koiran kuin laboratoriohiiren avulla.
Turha ihmiskeskeisyys kannattaa unohtaa varsinkin silloin, kun puhutaan koko yhteiskuntaa koskevista asioista. Yhteiskunnassamme nimittäin asuu paljon muitakin kuin me.
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on kirjailija, joka väitteli aikoinaan perinnöllisyystieteestä.
Kolumni Lääkärilehdestä 34/2017.
