Kirjoitan sinulle nyt viimeistä ja ensimmäistä kertaa.
Viimeistä siksi, että tämä kirjoitus päättää työni tällä palstalla. Minulle on viitottu ura eläkkeelle – Dg: Mercennarius medicis subito inutilis.
On ollut ilo ja kunnia palvella sinua ja kollegoitasi. Asiantunteva ja vaativa lukijakunta on parasta, mitä journalisti voi työssään toivoa. Arvokasta on myös se, että Lääkärilehden toimittaminen vastaa lääkärikunnan ja kauttanne koko yhteiskunnan tarpeisiin. Työllä on tuntunut olevan merkitystä tavalla, joka on nykymediassa etuoikeus.
Ensimmäistä kertaa siksi, ettemme varmaankaan vielä tunne toisiamme. Olen välttynyt vakavilta sairauksilta, joten en ole ilmestynyt vastaanotollesi. Vielä. Reilu vuosikymmen Lääkärilehdessä on saanut maallikonkin ymmärtämään, että tämä hieno tilanne on suurella todennäköisyydellä väliaikainen.
Tapaamme siis ennemmin tai myöhemmin. Silloin minulla on hätä ja tarvitsen apuasi.
Luotan ammattitaitoosi. Tiedän sinun kuuluvaan valikoituun ja motivoituneeseen joukkoon, joka on saanut tehtäviinsä huippuluokan koulutuksen. Tiedän, että asetat työsi ja potilaasi kaiken muun edelle silloin, kun tarpeen on.
Tahdonkin olla varma siitä, että saan vuorollani kaiken huomiosi. Ymmärrän toisaalta, että myös lääkärilläni voi olla ties mistä ihmisten syystä huono hetki. Jos jokin muu vaatii ajatuksesi, arvostan, jos kerrot sen. Sopii hyvin, että etsimme uuden yhteisen ajan.
Puhu minulle. Mieluummin liikaa kuin liian vähän. Pyydän, että ajattelet ääneen ne pohdinnat, joita mielessäsi käyt. Vaikka en ymmärtäisi kaikkea, minun on tärkeä kuulla.
Oletan, että ammattitaitoosi kuuluu ymmärrys omista rajoistasi. Et voi tietää kaikkea, mutta voit pitää huolta siitä, että hoitooni osallistuvat kaikki, joiden osaamista tarvitsen. En väheksy yhdenkään ammattilaisen panosta. Älä sinäkään.
Aioin sanoa, etten odota sinulta ihmetekoja. Voi olla, että sisimmässäni sittenkin odotan, vaikka järki muuta väittäisi. Ole silti rehellinen ja anna minulle mahdollisuus ymmärtää osani oikein. Jos en siihen pysty, virheet ja vastuu niistä ovat minun.
Toivon, etten kohtaa sinua ylipitkän päivystyksen lopulla tai jonkin muun epäinhimillisen rankan rupeaman uuvuttamana. Toivon myös, että olet halunnut ja jaksanut pysyä ajan tasalla ja että hallitset alasi tuoreimman tiedon ja hoitokeinot.
Noita kahta toivetta voi olla joissain olosuhteissa vaikea täyttää omin voimin. Mikäli aavistukseni osuvat kohdalleen, tulevaisuudessa se on kenties vielä vaikeampaa.
Jos et pysty yksin toimimaan niin kuin tiedät oikeaksi, muista, että sinulla on tukenasi Lääkäriliitto, professiosi parviäly ja joukkovoima. Älä kuitenkaan kohtele liittoasi saavutettuna etuna, vaan pidä siitä huolta. Liitto on joka päivä sinunkin käyntikorttisi yhteiskuntamme keskusteluissa ja neuvottelupöydissä. Äänestä edes, kun sen aika on.
Vielä on sanottava, että en ota sinua itsestäänselvyytenä. Ymmärrän kuuluvani maailmassa etuoikeutetuimpiin, koska olen syntynyt aikaan ja paikkaan, jossa sinä ja kollegasi teette työtänne.
Ei minulla enää muuta. Paitsi että pidä huolta itsestäsikin.
Hannu Ollikainen
Lääkärilehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2008−2016 toiminut Hannu Ollikainen tarkastelee ajankohtaisia aiheita ja ikuisuuskysymyksiä maallikon näkökulmasta.
kuva: Nina Kaverinen
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden blogissa.
