Sysipimeä marraskuu ja neljän viikon yletön työputki. Päässä surisivat hahmottomina toisiaan etsivät ajatukset. Oli viikon ainoa vapaa ilta, mahdollisuus romahtaa sohvalle tuijottamaan siihen huoneen nurkkaan, jossa on tv. Mutta lähdinkin kirjastoon.
Vaeltelin tunnin ajan hyllyjen välissä, kuljetin sormia kirjojen värikkäillä päädyillä ja selailin teoksia maailman eri laidoilta ja teemojen kaikista kentistä. Kirjoja kotipihan hyönteisistä, vegaaniruuasta, rautateistä ja villiyrteistä.
Istuin kirjaston luentosaliin ja kuuntelin pitkän ja pulppuavan kirjailijahaastattelun. Ihailin haastattelijan tapaa antaa taiteilijan harhailla pitkissä vastauksissaan milloin antiikin Roomassa, milloin 1980-luvun Bronxissa ja taitoa palauttaa keskustelu hetkeksi uomaansa, sallien sen kuitenkin jälleen karata kauemmas, kohti yllätyksiä.
Kotimatkalla kirjastosta ajattelin sote-uudistusta. En siitä tavallisesta näkökulmasta, eli mikä kaikki kunnasta lähtee ja kuka kenetkin tulevaisuudessa hoitaa, vaan sitä, mitä kuntaan jää.
Jos sote-uudistus toteutuisi sellaisena, kuin siitä nyt puhutaan, jäisi tulevaisuuden kunnan yhdeksi ydintehtäväksi kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen, sen edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen.
Tämä on kiinnostavaa, sillä hyvinvointi on hyvin subjektiivinen kokemus ja vaikeasti virallisesti määriteltävissä. Hyvinvointi on enemmän kuin pelkkä terveys tai maallinen mammona, se liittyy likeisesti elämänhallintaan ja -laatuun, itsensä toteuttamiseen ja mahdollisuuteen kukoistaa.
Mitä kukoistukseen puhkeaminen vaatii? Amartya Senin ja Martha Nussbaumin teorian mukaan kukoistus koostuu kymmenestä ihmisen ominaisuudesta, joita tulisi tukea. Joukossa ovat, kuten olettaa voi, kehon terveys ja ruumiillinen koskemattomuus, mutta myös yhteys toisiin ihmisiin, osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuudet, lupa ajatteluun ja leikkiin.
Hyvinvoinnin ja terveyden suhde on kiinnostava. Molemmat ruokkivat toisiaan, eikä toista ole ilman toista. Osattomuus ja yksinäisyys altistavat terveysriskeille ja toisaalta menetetty terveys voi rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia olla aktiivinen kuntalainen tai itseään alati kehittävä, leikkivä ihminen.
Kunnilla on kaikki mahdollisuudet käsissään. Kirjasto ja muut kulttuuripalvelut ovat elämänmittaisen oppimisen ja elämysten areenoita, liikuntapalveluissa vaalitaan kehon ja mielen terveyttä, nuorisopalveluissa kasvatetaan aktiivisia kuntalaisia ja rakennetaan mielekästä tekemistä vapaa-aikaan.
Yhdessä kolmannen ja neljännen sektorin kanssa kunta voi luoda uudenlaista yhteisöllisyyttä ja osallistumisen paikkoja kaikille. Yhteisö voi syntyä kaupunkiviljelmän kasvulaatikon ympärille tai uimahallin saunan lauteilla. Taivas on rajana ideoille.
Kuntien budjetoinnissa kallisarvoinen hyvinvointityö jää usein liikenneympyröiden ja homekouluremonttien jalkoihin, eikä sen merkitystä täysin ymmärretä. Hyvinvoinnin edistäminen nähdään usein suppeasti pelkkänä terveysaiheena, ei kaikkien kunnan toimialueiden läpileikkaajana. Esimerkiksi kulttuuripalvelujen merkitys on monelle pelkkää viihdearvoa, ei työ- ja toimintakyvyn ylläpitoa, mitä se suuressa määrin kuitenkin on.
Kahden tunnin kirjastoreissun jälkeen olin virkistynyt, ajatukset olivat saaneet jälleen ääriviivoja ja selkeitä suuntia. Kiireen kurittama mieli oli jäsentynyt. Siihen riittivät lupa pysähtyä, hetkeksi eläytyä taitelijan tarinaan, vähän nauraakin ja saada pari oivallusta. Pieniä ja yksinkertaisia ovat hyvinvoinnin rakennuspalikat.
Miila Halonen
Kirjoittaja on kukkia ja mehiläisiä rakastava nuorisolääkäri.
Kolumni Lääkärilehdestä 49/2017.
