Syyskuun alussa laskeuduin Nairobiin kahden vuoden tauon jälkeen. Olin saanut tehtäväksi avustaa alkuun ohjelmaa, joka mahdollistaa kenialaisten koronarokotuksia.
Jotain olennaista oli tapahtunut poissaoloni aikana. Se näkyi hyvin kesään heräävillä kaduilla. Vaaleanviolettien jakarandankukkien seassa vilahti tämän tästä ihan uusi räjähdysmäisesti kasvanut vieraslaji, kirurginen maski. Se kukki eri väreissä, voittopuolisesti vaaleansinisenä mutta myös värikkäänä kitengekankaan kaistaleena tai tyylikkäänä mustana.
Maskien pitäminen on Keniassa pakollista myös ulkona. Maskittomuudesta voi saada reippaat sakot tai jopa vankeutta. Lähes viiden miljoonan ihmisen kaupungissa ei kuitenkaan riitä lainvalvojia kontrolloimaan maskien oikeaoppista käyttöä. Suunsuojia on povitaskuissa ja korvilla keikkumassa, mutta hyvin vähän maassa roskaamassa. Maskit ovat arvokkaita.
Kenian neljäs korona-aalto on ohittumassa kuten Suomessakin. Nairobissa 11 % väestöstä on saanut täyden rokotussarjan, koko maassa vain 3,4 %. Alhaisesta rokotuskattavuudesta huolimatta ihmiset ovat selkeästi vapautuneita. Ulkonaliikkumiskielto alkaa edelleen kymmeneltä, mutta pihajuhlien melske pikkutunneilla kertoo että vanha normaali on palaamassa.
Kenian lamauttava eriarvoisuus on entisestään lisääntynyt koronan myötä. Nairobin väestöstä noin 60 % elää slummeissa, joissa tilat ovat ahtaat ja palvelut huonot. Rajoitusten vuoksi monet menettivät työpaikkansa. Samanaikainen kuivuus on nostanut ruuan hintaa.
Toinen puoli Nairobia näyttäytyy entistä edustavampana. Kiinalaisten rahoittamat rakennusprojektit edistyvät hurjaa vauhtia. Kauppoja, kerrostaloja ja ravintoloita popsahtelee kaupunkiin kuin huomista (tai slummia tien toisella puolella) ei olisi.
Köyhillä ei ole juuri vaihtoehtoja, joten he jatkavat elämää pahemmin hätkähtämättä. He eivät välttämättä koe pandemiaa yhteiseksi uhkaksi, vaan rikkaiden ongelmaksi. Korona ei olekaan Keniassa kovin näkyvä kuolinsyy. Vahvistettuja koronakuolemia on reilut 5 000 eli murto-osa 48 miljoonaisesta väestöstä.
Syitä vähäiseen koronakuolleisuuteen on etsitty muissakin Afrikan maissa. Asiaan vaikuttavat diagnostiikan saatavuus, nuori väestörakenne, geneettiset tekijät, aiemmat tartuntataudit, ilmasto ja laumaimmuniteetti: paikoin valtaosa väestöstä on jo sairastanut taudin.
Lisäksi infektiokontrolli on tiukempaa kuin Euroopassa. Keniassa aloitettiin maskien pakollinen käyttö ja ulkonaliikkumiskielto mukisematta parissa päivässä maalis-huhtikuussa 2020 – samaan reippaaseen tahtiin kuin muovipussit poistettiin käytöstä kolme vuotta sitten.
Monet slummien asukkaat suhtautuvat epäluuloisesti rokotuksiin. Luotto viranomaisiin on heikko jo ennestään, eikä pandemia ole sitä lisännyt. Ihmiset tietävät, että Keniaan on tuotu rokotteita, joita ei haluta käyttää länsimaissa. Rokotteiden sivuvaikutuksista leviää legendoja. Kun ihmisiltä on pitkään viety hallintaoikeus elämäänsä, he tekevät ainoan mahdollisen protestin: kieltäytyvät.
Yritteliäisyys kaupungissa jatkuu. Katukauppiaat ovat saaneet liikennevaloihin seurakseen jonglöörejä paikallisesta sirkuksesta, jonka esitykset loppuivat pandemian vuoksi. Viiden miehen muodostama ihmiskukka liittyy suurkaupungin kasvistoon hetkeksi, kunnes valot vaihtuvat ja autot ampaisevat liikkeelle.
Yhdessä niistä istun minä ja mietin mikä motivoisi kenialaista 1,9 eurolla päivässä elävää ihmistä ottamaan epäluuloa herättävän rokotuksen sairauteen jota hän ei näe. On luotettava siihen että kenialaiset löytävät oman tiensä ulos pandemiasta. Yhtä varmasti kuin punasavisesta maasta tunkee ruoho jo pienen sateen jälkeen.
Terhi Heinäsmäki
Kirjoittaja on infektiolääkäri, Suomen Punaisen Ristin työkomennuksella Keniassa syys-lokakuussa.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 42/2021.
