Luin Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen kirjauutuuden Huokauksia luokasta (WSOY, 2023).
Toivoin sen tuovan lisää ulottuvuuksia keskusteluun nuorten mielenterveystilanteesta.
Keskustelu tähän asti on ollut melko yksipuolista ja toimittajat ovat valinneet kuultavaksemme ministereitä, professoreita ja johtajia, joiden tuntuma nuorisomaailmaan on usein asiakirjanmakuinen.
Opettajat kertovat koulusta tulleen yhteiskunnan korjaussarja, jolta odotetaan ratkaisuja kaikkiin ongelmiin, on sitten kyse ylipainon kasvusta tai masennuksen lisääntymisestä.
Siksi odotin, mitä ruohonjuuritason puurtajilla, lukion äidinkielen opettajilla on sanottavana.
Neljänsadan sivun matkalla lukija pääsee kurkistamaan nykykouluun ja opettajan työhön, jota rusikoivat lähes mielivaltaiselta vaikuttavat reformit, jatkuvasti laajenevat työtehtävät, inkluusiot ja vanhempien suhteettomat odotukset. Kaikki tämä on johtanut tilanteeseen, jossa yhä useampi opettaja uupuu ja jopa 60 % haaveilee alanvaihdosta.
Opettajat kertovat koulusta tulleen yhteiskunnan korjaussarja, jolta odotetaan ratkaisuja kaikkiin ongelmiin, on sitten kyse ylipainon kasvusta tai masennuksen lisääntymisestä.
Opettajan tulisi opettaa oppilaita, ei hoitaa viilleltyjä käsivarsia. Tai kuten Kinnunen kirjoittaa, on hän huonoimmillaankin kohtuullisen hyvä äikänope, mutta terapeuttina aivan surkea.
Voi Minna ja Tommi, jaan murheenne. Me nuorisopsykiatrialla osaamme hoitaa viillellyt käsivarret ja monta muutakin mielen pahoinvoinnista kumpuavaa oiretta, mutta se ei tunnu tässä maailmassa riittävän.
Korjaussarjaodotukset tunnistamme mekin. Omalta postimerkin kokoiselta tontiltamme yritämme hoitaa nuoria, joiden elämään niukkuus on tuonut yksinäisyyttä ja näkymättömyyttä lapsuudesta lähtien.
Kaiken tämän päällä ovat sosiaalinen media ja sen lakkaamaton videovirta.
Nuoria, joiden varhaiset vuodet haisevat alkoholilta ja väkivallan pelolta.
Perheitä, joissa mikään ei ole ollut pysyvää, ei koti, ei varallisuus, ei edes perheen aikuiset.
Niitä mielivaltaisten koulureformien heijastuksia mekin yritämme paikkailla – yritämme valaa nuoriin uskoa, että vähempikin riittää ja opiskella ehtii aikuisenakin. Sanomaamme on monen vaikea uskoa, kun yhteiskunta ympärillä huutaa, että koulutusputkesta on mentävä nopeasti läpi, mokata ei saa ja vääristä valinnoista rangaistaan.
Kaiken tämän päällä ovat sosiaalinen media ja sen lakkaamaton videovirta.
Ne syövät keskittymisen laajakaistaa ja unta, varastavat liikunnalta ja mielikuvitukselta, loitontavat malttavaisuuden kehityksestä ja taidolta vastustaa pikapalkintoja. Niin meillä kuin teillä ei ole työkaluja tähän vastata. Vastassamme ovat aivan liian suuret voimat, monikansalliset yritykset ja niiden nuorten aivojen koukuttamisen salat tunnistavat algoritmit.
Toivon, että te opettajat tiedätte, miten paljon me teitä nuorisopsykiatrialla arvostamme.
Me nuorisopsykiatrialla osaamme hoitaa viillellyt käsivarret ja monta muutakin mielen pahoinvoinnista kumpuavaa oiretta, mutta se ei tunnu tässä maailmassa riittävän.
Minulla on ollut ilo saada teitä mukaan hoitoneuvotteluihin, joissa toistuvasti osoitatte, miten monelle mutkalle koulu valmis taipumaan oppilasta tukeakseen. Olen pahoillani, että se taipuminen on taittanut monen opettajan jaksamisen.
Koulu ei saa olla korjaussarja, eikä terapiahoitola, mutta näen kuitenkin sen arvon myös muussa kuin akateemisten taitojen kartuttajana. Kehitysikäiselle koulu tarjoaa paikan edetä kehitystehtävissä, irrottautua vanhemmista, löytää omanikäisten ryhmä. Siksi meille nuorisopsykiatrialla on niin tärkeää, että jokainen nuori voisi kokea kuuluvansa kouluun, nauttia onnistumisista ja ryhmään kuulumisesta.
Me yritämme tehdä sitä yhdessä, me vastaanotoilla ja te opettajat koululuokissa, sillä tavoite on jaettu; jotta jokainen oppilas oppisi, onnistuisi ja näkisi varpaankärkien edestä alkavan polun.
Tämä ei saa tapahtua opettajien selkänahasta repimällä. Opettajat ansaitsevat työrauhan ja luvan tehdä vain sitä, mikä on tärkeintä – opettaa.
Kirjoittaja on nuorisolääkäri, joka uskoo yhä hyvinvointivaltioon.
Kolumni on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
