Vuosi sitten kirjoitin ensimmäisestä vuodesta koronapandemian kanssa. Kirjoitin siitä, kuinka pitkä vuosi 2020 oli kuntien tartuntatautiviranomaisille, jäljittäjille, viileissä väliaikaisrakennelmissa koronanäytteitä ottaville laboratoriohoitajille, sairaanhoitajille, teholääkäreille, yksinäisyydessä eläville vanhuksille, karanteenissa oleville ja monille muille. Vuosi sitten kirjoitin myös rokotteista ja toivosta.
Mitä vuonna 2021 tapahtui? Alkuvuotta leimasi innostus. Rokottaminen alkoi, mutta niistä oli pulaa ja monet joutuivat odottamaan omaa vuoroaan. Kesän alussa rokotteita saatiin runsaasti lisää ja koko aikuisväestön rokottaminen saatiin hyvään vauhtiin niin, että syksyyn mennessä useimmat halukkaat olivat saaneet jo kaksi annosta.
"Tietääkö kukaan oikeasti, mitä jatkossa tapahtuu?"
Kesällä tulivat kuitenkin Venäjän jalkapallokisat, deltavirus ja Euroopan tilanteen huonontuminen. Loppusyksyä leimasi pettymys, kun kävi ilmeiseksi, että rokotteilla ei voitu estää virusta leviämästä. Rokotuksilla voitiin kuitenkin edelleen tehokkaasti estää vaikeita koronainfektioita, teholle joutumista ja koronaan kuolemista - sehän on koko ajan ollut torjunnan keskeisin tavoite.
Joulua kohden tilanne kiihtyi, tapausmäärät ja sairaalahoidon tarve kasvoi niin, että koronavirustauti oli yksi yleisimmistä, usein jopa yleisin yksittäinen tautitila teho-osastolle joutumisen syistä. Teholla koronan takia hoidetuilla potilailla toistui useimmiten sama taustatilanne - rokotukset olivat jääneet ottamatta.
Viime vuonna kunnissa ja sairaanhoitopiireissä paiskittiin rajusti töitä. Niissä testattiin, rokotettiin ja jäljitettiin, sopeuduttiin alati muuttuviin rokotus- testaus ja jäljitysohjeisiin, vastattiin ihmisten huoleen, kuunneltiin tyytymättömyyttä ja yritettiin järjestää vähistä resursseista palveluita parhain päin.
Vaikka kyseessä on tartuntataudin torjunta, asiantuntijanäkemykset pandemian hoidosta sivuutettiin poliittisessa päätöksenteossa liian usein. Kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat olleet monissa kysymyksissä mahdottoman edessä yrittäessään järjestää tehokasta ja kustannusvaikuttavaa jäljitystä ja testausta. Tartuntatautien erikoisalaan liittyvissä asiakysymyksissä kovinta ääntä pitävät usein tartuntatautiasiantuntijoiden sijaan muiden alojen edustajat. Monet kollegat ovat joutuneet työtehtäviensä takia jatkuvan häirinnän ja maalituksen kohteeksi.
Tietääkö kukaan oikeasti, mitä jatkossa tapahtuu? Vääjäämättä jokainen kohtaa viruksen – joko rokotettuna tai rokottamattomana. Rokotettu välttää rokottamatonta useammin tartunnan ja rokotetun tauti on yleensä lievä. Sairaalahoitoon rokotetuista joutuvat yleisimmin iäkkäät ja monisairaat, joille muutkin virusinfektiot ovat vaarallisia. Rokottamaton sairastuu vakavammin, osa heistä tarvitsee sairaanhoitoa ja tehohoitoa.
Toistuville rajoituksille ei näy loppua ellei hyväksytä sitä vaihtoehtoa, että tauti on osalle vakava. Rokotuskattavuutta voidaan nostaa aktiivisella tiedotuksella ja rokotepassilla. Toistuvat laajat yhteiskunnan sulut osuvat erityisesti nuoriin ja lapsiin. Ne eivät tuo kovin pitkäkestoista suojaa, parin kuukauden päästä ollaan taas tilanteessa, jossa virus leviää kun rajoitukset puretaan. Kirjoittaessani tätä tekstiä en vielä tiedä, mitä omicronista pitäisi ajatella - onko sen leviäminen pahasta vai jopa pelastus.
Moni terveydenhuollossa työskentelevä pohtii tulevan talven haasteita. Influenssaepidemiasta ennustetaan edellisvuotta pahempaa. Se on helppo uskoa - eihän meillä ollut lainkaan influenssaepidemiaa viime vuonna. Influenssapotilaat tulevat kuormittamaan teho-osastoja lähikuukausina. RS-virus kurittaa vastasyntyneitä ja pieniä lapsia, myös osa heistä tulee tarvitsemaan tehohoitoa vaikean infektion takia. Henkilökunnan pitäisi riittää tähän ja moneen muuhun.
Vuoden 2022 rakettitaivaalle katsoin edellisvuotta kriittisempänä. Toivoin, että osastojen ja ensiapujen sairaanhoitajat ja lääkärit jaksaisivat jatkaa tärkeää työtään, että potilaspaikat ja henkilökunta riittäisivät sairaaloissa ja terveyskeskuksissa koko talven ajaksi. Sairaalakuormituksen vähentämiseen on olemassa yksi erityisen hyvä keino - mahdollisimman hyvä rokotuskattavuus. Ihmisten omavastuuta tartuntojen ehkäisyssä on korostettava jatkossakin. Resurssipulan takia testaamisen ja jäljittämisen keihäänkärki pitää suunnata järkevästi; sairaalakuormitusta lisäävien tartuntojen vähentämiseen, ei esimerkiksi lasten jatkuvaan testaamiseen ja rajoitustoimiin.
Reetta Huttunen
Kirjoittaja on tarinoihin viehtynyt mänttäläinen infektiolääkäri.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
