Reijo Alaluusua, 65
Isäni ja hänen veljensä kuolivat vuonna 2003 eturauhassyöpään. He olivat tuolloin yli 80-vuotiaita. Kuolemien hätkähdyttämänä päätin ottaa taudista selvää ja tajusin sen olevan perinnöllinen.
Vuonna 2008 hakeuduin PSA-mittauksiin ja vuonna 2009 sain lähetteen neulanäytteeseen. Näytteitä piti ottaa kaksi ennen kuin ärhäkkä eturauhassyöpäni löytyi.
En kavahtanut syöpädiagnoosia. Tiesin vain, että jotain on pakko tehdä. Kävin hoitoneuvottelun urologini kanssa, ja myös hän teki selväksi, että nopea hoito on paras ratkaisu. Syöpähän voi levitä ja kehittyä ajan myötä.
Urologi kertoi minulle kahdesta vaihtoehdosta: sädehoidosta ja leikkauksesta. Hänen mielestään leikkaus antaisi parhaan hoitotuloksen ja siksi päädyin siihen.
Eturauhaseni poistettiin syöpineen huhtikuussa 2010. Toimenpide tehtiin robottiavusteisesti Meilahdessa. Leikkauksen jälkeen urologi kertoi, että syöpä oli saatu kokonaan pois. Se oli siis rajoittunut kokonaan eturauhaseeni.
Tiedän, että olen ollut onnekas monessa suhteessa. Ensinnäkin syöpä ei ole aiheuttanut minulle missään vaiheessa oireita. Sen lisäksi se löydettiin hyvissä ajoin.
Olen ollut tyytyväinen saamaani hoitoon ja tunnen, että minusta pidetään edelleenkin huolta. Kaksi vuotta leikkauksen jälkeen tarkastuksia oli joka kuudes kuukausi. Siitä seuraavat kymmenen vuotta tarkastuksia tehdään kerran vuodessa ja siitä eteenpäin seuraavan kymmenen vuoden aikana joka toinen vuosi. Tämä toki edellyttää sitä, että arvoni pysyvät hyvinä. Jos PSA-arvo kohoaa vähänkin, syy täytyy heti selvittää. Olen kuitenkin toiveikas.
Minulla on kuusi veljeä, joista olen vanhin. Oman sairauteni siivittämänä pakotin kaikki veljeni nuorinta myöten hakeutumaan PSA-testiin. Onneksi mitään ei ole löytynyt.
Haluankin kehottaa miehiä hakeutumaan hoitoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Syövän perinnöllisyys kannattaa myös muistaa. Testejä ei tarvitse pelätä. Ne olivat mielestäni hyvin vaivattomia. Jos jotain löytyy, alkaa erilainen elämä, joka saattaa kääntää arvot uuteen uskoon.
Juttelin sairaudestani pari kuukautta sitten Ylläksellä tapaamani henkilön kanssa ja hän kertoi Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen järjestämistä tilaisuuksista. Huomasin, että tilaisuuksiin kannattaa osallistua rohkeasti, sillä vieraana on usein todella asiantuntevia luennoitsijoita. Sen lisäksi paikalla on sairauden kokeneita ihmisiä, joiden kanssa jutteleminen auttaa omassa paranemisprosessissa.
Onni Kuronen, 73
Kaikki alkoi vuonna 2000. Olimme vaimoni kanssa kylpylälomalla Kuresaaressa ja minulle oli tehty monia hyvinvointia mittaavia kokeita. Hetken mielijohteesta pyysin saada PSA-kokeenkin.
Tuloksia tuli tuomaan herkkä naislääkäri. Hän kertoi kyynelsilmin, että arvoni olivat koholla ja kehotti, että menisin heti Suomeen päästyäni lääkäriin. Tieto ei mennyt tajuntaani. Arvot tuntuivat pelkiltä numeroilta, eivät maailman mullistajilta.
Suomen puolella todettiin PSA-arvojeni kohonneen vain entisestään. Sain lähetteen Peijaksen sairaalaan. Minulta otettiin koepaloja ja kolme viikkoa myöhemmin sain kuulla sairastavani nopeimmin etenevää eturauhassyöpää.
Kun sain kuulla huonot uutiset, olin suorastaan helpottunut. Ennen varmaa tietoa, olin valvonut ja ajatellut kuolevani.
En tiennyt eturauhassyövästä juuri mitään, joten lääkärin tehtäväksi jäi hoidon suunnittelu. Syöpääni ei voitu enää leikata ja hoito aloitettiin kolme kuukautta kestävällä hormonihoidolla. Sen jälkeen sain sädehoitoa 35 kertaa. Näiden lisäksi sain toista hormonilääkettä kahden vuoden ajan.
Meillä oli vaimoni kanssa tapana viettää talvet Kanarian saarilla ja kesät Suomessa. Syöpä ei muuttanut traditiota, mutta hankaloitti hoitojani.
Talvella 2006 Espanjan puolella huomattiin, että PSA-arvoni olivat jälleen nousussa. Tätä yritettiin hillitä hormonilääkkeillä, mutta marraskuussa 2009 PSA-arvoni olivat edelleen korkeat.
Palasin keväällä 2010 Suomeen ja menin luennolle, jossa kerrottiin ajankohtaisesta syövän hoidosta. Menin luennon lopuksi kysymään lääkäriltä, mitä PSA-arvojeni nousulle pitäisi tehdä. Hän sanoi tilanteen vaativan pikaisia tutkimuksia.
Ensin syöpää etsittiin magneettikuvalla. Mitään ei löytynyt. Sen jälkeen oli vuorossa pehmytkudostutkimus Turussa. Mitään ei vieläkään löytynyt.
Lääkärini oli kuitenkin vakuuttunut, että syöpää on jossain. Lopulta sitä löytyi luustostani. Syöpää oli kaularangassani, selkänikamissani ja pitkissä luissani.
Hoito aloitettiin ja sain uusia lääkkeitä. Minuun pistettiin kolmen viikon välein ainetta, joka vaikuttaa syöpäsolujen aineenvaihduntaan ja aiheuttaa niiden kuoleman. Sain viimeisen piston helmikuussa 2011, mutta saman vuoden syyskuussa PSA-arvoni alkoivat jälleen nousta.
Toukokuussa 2012 eturauhassyöpäni oli levinnyt imusolmukkeisiin ja luustoon. Kesäkuussa sain Fimealta erityisluvan aloittaa Zytiga-hoidon. Lääke vähentää mieshormonien tuotantoa, mikä estää hormoneista riippuvien syöpien kasvua.
Valitettavasti Zytiga-hoitoa ei voinut saada Espanjassa, koska sitä ei ollut budjetoitu sairaalan määrärahoihin. Lääkettä luvattiin useaan otteeseen, mutta lopulta lääkärini sanoi, että hänen kätensä on sidotut.
Sekä fyysinen että henkinen puoleni romahtivat Espanjassa saamani lääkityksen takia. Joulukuun lopussa päätin lopettaa lääkityksen kokonaan.
Palasin Suomeen keväällä 2013. Jo ennen paluuta oli selvinnyt, että minulla olisi mahdollisuus päästä mukaan Alpharadin lääkekokeiluun. Aloitin hoidon heinäkuussa 2013 ja viimeisin hoitoni oli viime joulukuussa.
Nyt PSA-arvoni ovat pudonneet melkein mittaamattomiin. Lääkintänä käytän yhä Zytigaa, Prednisolonia, Zoladexia ja Xgevaa.
Mielialani heilahtelee, mutta vaimoni on tukenut minua koko ajan. Hän sairastui rintasyöpään puolitoista vuotta aikaisemmin kuin minä. Tiedämme molemmat, mitä elämä kutsumattoman vieraan kanssa on. Olemme molemmat kokeneet vertaistuen ensiarvoisen tärkeäksi.
Mielestäni PSA-arvoja kannattaa alkaa seurata 50 ikävuodesta alkaen. Elän päivää kerrallaan ja olen kiitollinen siitä, että tielleni on osunut hyvä lääkäri ja suuri joukko ihmisiä, jotka kulkevat rinnallani. Jaetut asiat pienentävät paineita sisälläni.
Potilaan Lääkärilehti teki tarinoihin liittyen myös tietopaketin eturauhassyövästä.
Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja
Kuva:
Panthermedia
