Kumman pillerin ottaisit, jos saisit valita? Sellaisen josta apua saa joka kymmenes vai sellaisen josta hyötyy joka kolmas? Vastaus on kai itsestään selvä. Ammatillisen kuntoutuksen ”uusi” IPS-menetelmä on useiden meta-analyysien mukaan noin kolme kertaa varmempi tapa työllistyä palkkatyöhön. Ei ole ihme, että se alkaa näkyä myös meidän kotoisissa Käypä hoito -suosituksissa. IPS taitaa olla ainoa kunnolla tutkittu ammatillisen kuntoutuksen muoto.
IPS-kirjainyhdistelmä tulee sanoista Individual Placement and Support, mikä tarkoittaa, että ammatillinen kuntoutus käynnistyy toden teolla vasta kun työpaikka avoimilta työmarkkinoilta on varmistunut. Perinteinen tapahan on valmentaa kuntoutujaa ennen palkkatyön alkua erilaisten tukitoimien avulla. Näitä ovat mm. kuntouttava työ, työkokeilut, työharjoittelut ja ammatilliset kurssit, joita järjestävät ja rahoittavat TE-palvelut, KELA, eläkevakuutuslaitokset ja vakuutusyhtiöt.
Kärjistäen perinteisessä ammatillisessa kuntoutuksessa tuki loppuu siis siinä kohtaa, kun palkkatyö alkaa. Piristävänä poikkeuksena on tosin KELA:n työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus (TEAK), jonka loppusuoralla on mahdollisuus palkkatyön aikaiseen tukeen.
IPS-menetelmää on tutkittu mm. skitsofreniaa sairastavilla ja muissa psykiatrisissa sairauksissa sekä autismikirjon häiriöissä. Sitä on testattu hyvin tuloksin myös selkäydinvammaisilla ja aivovammapotilailla. Sitä tutkitaan kroonisessa kivussa ja siitä ovat hyötyneet myös syrjäytymisuhan alla olevat nuoret. Se on levinnyt Yhdysvalloista eri puolille maailmaa ja myös Eurooppaan. Norjassa sen käyttö on yleistynyt nopeasti ja myös Ruotsissa sitä on tutkittu.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan IPS-mallin mukainen kuntoutus työllisti jopa viisi kertaa nopeammin kuin perinteinen tapa. Jo niinkin aikaisin kun vuonna 2004 mallin yksi kehittäjistä Gary R. Bond pohti, että perinteinen ammatillinen kuntoutus voi jopa aiheuttaa iatrogeniaa eli häiritä palkkatyöhön etenemistä. Olen itsekin tavannut lukuisia erilaisissa työharjoitteluissa ja kuntouttavassa työssä vuosikausia käyneitä turhautuneita kuntoutujia.
IPS-malliin kudotut tiukat laatukriteerit kannustavat jouhevaan ja vauhdikkaaseen toimintaan. Parhaimmillaan malli on kun ensimmäinen kohtaaminen kuntoutujan ja tulevan työantajan kanssa toteutuu 30 vuorokauden kuluessa kuntoutuksen alkamisesta. Uutta on myös tiivis työpaikkayhteistyö, joka tarkoittaa kuntoutujan vahvuuksien ja mielenkiinnonkohteiden mukaisen työn etsimistä ja räätälöintiä yhdessä työnantajan kanssa. Norjassa IPS-valmentajia on alettu kutsua työn kehittäjiksi.
Yhteistyö hoitotahon kanssa on myös tiivistä, säännöllistä, eheää ja sisällöltään tarkkaan määriteltyä sekä virallisiin että epämuodollisiin käytäntöihin pureutuvaa. Maailmalla IPS-kuntoutustiimi jakaa usein kahvihuoneen hoitotahon kanssa.
Kun kerron IPS-mallista maallikoille, he innostuvat siitä heti: juuri näin pitäisi aina toimia, ilman epämääräisiä harjoittelujaksoja ja viivästyksiä. Kun kerron IPS-mallista kuntoutuksen ammattilaisille, ensimmäinen reaktio on tyrmistys. Eihän näin voida toimia! Ensin pitää harjoitella työelämävalmiudet, vasta sitten voi harkita palkkatyötä! Ja mistä löytyvät ne työpaikat, jotka ottavat skitsofreniaa sairastavat, autistiset, kaksisuuntaiset, selkäydinvammaiset ja kroonisesti kipeät avoimin mielin töihin? Ja miten se osaaminen varmistettaisiin?
Lopulta kuntoutuksen ammattilainenkin innostuu, kun tutkimustulokset läjäytetään esille. On totta, että malli vaatii kaikilta osapuolilta, niin kuntouttajilta kuin myös työpaikoilta ja hoitotahoilta melkoista suunnan ja orientaation muutosta.
Pakonomainen ja selkäytimiin kirjoitettu ajattelumalli työn harjoittelusta ennen palkkatyöhön siirtymistä täytyy unohtaa. Onnistuuhan se harjoitteleminen taatusti palkkatyössäkin, kunhan tuki on vahvaa, asiantuntevaa ja myös työnantajan ja työyhteisön tarpeet huomioivaa. IPS-kuntoutus ei tietenkään estä työharjoitteluja ja työkokeiluja silloin kun suora siirtyminen palkkatyöhön kauhistuttaa kuntoutujaa.
Joku voi tietenkin ajatella, että mallin kotimaassa Yhdysvalloissa työmarkkinat ovat erilaiset. Tämä pitää varmasti paikkansa. Suomen koulutusvaatimukset tässä kohtaa myös mietityttävät. Toisaalta työssä oppiminen ja oppisopimuskoulutus voidaan ja pitääkin nivoa tarvittaessa mukaan. Ja usein IPS-kuntoutettu tutkimustiedon mukaan itsekin innostuu oman työuran kehittämisestä ja koulutusmahdollisuuksien selvittelystä.
Lisäksi, jos malli toimii jo Norjassa ja hieman sovellettuna Ruotsissa, on melko mahdotonta ajatella, että Suomi olisi jokin eriskummallinen poikkeus. Jos näin on, silloin meidän työkulttuurissa sekä koulutus- ja kuntoutusjärjestelmässä on jotakin pahasti vialla.
Nopean ja varmemman työllistymisen lisäksi IPS-mallin positiivisia sivuvaikutuksia ovat lisäksi itsetunnon ja elämänlaadun merkittävä koheneminen. Palkkatyö siis kuntouttaa laaja-alaisesti.
Pitäisi olla itsestään selvää, että jokaisella on oikeus tutkitusti tehokkaimpaan pilleriin, hoitoon ja myös kuntoutukseen – myös Suomessa, olipa kuntoutuksesta vastaava taho mikä tahansa. Muuten sorrumme tietyllä tavalla puoskarointiin tai ainakin Käypä hoito -ideologian kanssa ristiriidassa olevaan askarointiin.
Ensimmäiset vakavasti otettavat pilotit ovat onneksi käynnistyneet myös meillä!
Jari Turunen
Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
