Helsingin Sanomissa julkaistiin loppuvuodesta artikkeli Ikigaista, länsimaihin uineesta ainakin meille tuoreesta japanilaisesta käsitteestä, joka on kuulemma nyt maailmalla kaikkien huulilla.
Itse on ollut siitä ikikuuna kuullutkaan, saati lukenut. Filosofi Frank Martela kuvaa sitä artikkelissa käsitteellä merkityksellinen elämä. HS on siteerannut Martelaa hyvästä syystä: Martelaan ovat viitanneet myös englantilaiset Ikigai -tutkijat.
Yhdessä tutkimusartikkelissa se määritetään lauseella ”mikä tekee elämästä elämisen arvoista”. Niinpä se on myös subjektiivinen, yksilöllinen kokemus, ei siis kenenkään ulkopuolisen määrittelemä.
Japanilainen käsite on kuulemma nyt maailmalla kaikkien huulilla.
Merkityksellisessä elämässä ei varmasti ole mitään vikaa, ja kukapa ei sellaista haluaisi elää.
HS:n artikkelissa viitattiin kahteen Japanissa tehtyyn tutkimukseen, joiden mukaan Ikigai vähentää merkittävästi riskiä kuolla kaikki kuolinsyyt huomioituna ja lisäksi Ikigai-oleminen on erityisen sydänterveellistä.
Molemmat artikkelit ovat maksumuurin takana, mutta ne on julkaistu arvostetuissa lehdissä. Tärkeimmät riskitekijät on varmasti molemmissa tutkimuksissa vakioitu.
Ei olekaan ihme, että tutkijat ovat innostuneet selvittämään Ikigain olemassaoloa ja merkitystä myös länsimaissa. Tausta-ajatuksena on löytää sellaisia käsitteitä ja ilmiöitä, jotka rakentavat hyvinvointia ja mielenterveyttä.
Elämän merkityksellisyyttä ei voi kaataa pullosta tai napsia pilleripurkista, mutta keskustelu tuoreella termillä voi puhdistaa pöytää ja tuoda uusia näkökulmia hyvinvointikeskusteluun.
Mitä se on?
Pelkkä liikunnan lisääminen ja terveellinen ruokavalio eivät kaikkia innosta, vaikka niiden terveyshyödyt ovat kiistattomat.
Voisiko merkityksellinen elämä tuoda sekin lisää terveyttä ja bonuksena hyviä elinvuosia? Mutta mitä merkityksellinen elämä on, tai mistä voi tietää elääkö sellaista?
Jokaisella on varmasti jonkinlainen jäsennys siitä mitä se voisi olla, mutta olisi mielenkiintoista tietää mistä itse ikigai on tehty.
Haasteeksi paljastuu, että useimmissa japanilaisissa tutkimuksissa Ikigaita on selvitetty binaarisella kyllä-ei -kysymyksellä: onko sinulla Ikigaita elämässäsi?
Itse en moiseen kysymykseen osaisi vastata tai ainakin vastaisin empien, vaikka tietäisin, että jotakin merkityksellisen elämän suuntaista sillä haetaan.
Japanilaisille Ikigai ja sen kokeminen on ilmeinen itsestäänselvyys, kulttuurinen totuus. He tietävät suoralta kädeltä onko sitä vaiko ei.
Niinpä yritin selvittää mitä Ikigai loppupeleissä on, tai ainakin sen mitä tutkijat termillä hakevat. Japanilaiset ovat onneksi myös havahtuneet, että Ikigain sisältöjä täytyy avata ja palastella, ainakin meidän länsimaisten mieliksi. Vaarana on tietenkin laadullisen ilmiön redusoituminen sirpaleiseksi sekametelisopaksi.
Lopulta paikallistin japanilaisten laatiman Ikigai-9 -kyselyn, joka on käännetty ainakin kiinaksi, englanniksi ja turkiksi, ja jota on käytetty jo tuoreessa epidemiologisessa tutkimuksessa. Ehkä se avaa hieman paremmin ikigai-ilmiötä maallikolle.
Kyselyn yksi väite kuvaa paikalliseen kulttuuriin vahvasti kiinnittyvän ilmiön ”kääntämisen” vaikeutta.
Tutkijat käänsivät väitettä japanista englantiin ja takaisin useaan kertaan, kunnes konsensus oli, että sen kuuluu mennä, kuten se menee alkuperäisessä japaninkielisessä kyselyssä.
Suoraan englannista käännettynä väite kuuluu: minulla on huone mielessäsi (”I have room in my mind”).
Olenkohan itse samaa mieltä vaiko vankasti eri mieltä, kas siinäpä kysymys!
Englantilaiset tutkijat ovat sittemmin huomanneet kyseisen teesin toimivan kyselyn väitteistä kehnoimmin. Sen painoarvo on siis vähäisin, joten ehkäpä meille saattaa jäädä käyttöön lopulta kahdeksan kohdan riisutumpi versio.
Kyselyn ulottuvuuksien joukossa on kokemus siitä, että voin vaikuttaa ja pystyn auttamaan jotakuta toista tai vaikuttamaan jopa laajemmin yhteiskuntaan tai että joku toinen (asia tai ihminen) tarvitsee olemassaoloani.
Merkityksellisyyttähän tässä haetaan eri suunnista. Ja ehkäpä myös elämän tarkoitusta.
Elämän tarkoitusta laajempi
Japanilaistutkijoiden käsityksen mukaan ikigai on kuitenkin laajempi käsite kuin pelkkä elämän tarkoitus (purpose of life).
Ikigai pitää sisällään niin henkilökohtaisen kasvun kuin elämästä nauttimisen.
Viimeinen näkökulma ei johda välttämättä aina hyveelliseen käytökseen. Baarissa istuminen ja hyvistä juomista kavereiden kanssa nauttiminen voi tutkijoiden mukaan olla sekin ikigaita.
Ikigaihin liittyy kyselyn mukaan myös halu oppia tai aloittaa jotakin uutta sekä kiinnostus erilaisiin asioihin ja ilmiöihin. Ehkäpä tätä voisi kutsua uteliaisuudeksikin.
Voisikohan ”huone mielessä” viitata tilaan mielessä? Haettaisiinko sillä ennakkoluulottomuutta ja avoimuutta?
Lisäksi yksi väite kysyy suoraan onnellisuudesta, ja tässä meidän suomalaisten luulisi menestyvän, olemmehan tutkitusti maailman onnellisin kansa.
HS:n artikkelissa korostettiin, ettei ikigain lähteiden välttämättä tarvitse olla erityisen suuria ja hienoja, kuten vaativa länsimaalainen mieli helposti tulkitsee. Riittää kunhan ne ovat ihmiselle itselleen tärkeitä, merkityksellisiä. Ja ikigain lähteitä voi olla samanaikaisesti myös useampia.
Kyynisenä voisi ajatella, että ikigai kertoo onnellisesta, ei-masentuneesta ihmisestä, joten on selvää ettei hän isommin pode mielenterveyden häiriöitä ja terveysennuste on hänellä muutenkin valoisampi.
Vaatii tekoja ja uudenlaista toimintaa
Tuoreessa vuonna 2022 ilmestyneessä japanilaisessa tutkimuksessa taustamuuttujat ja lähtötilanne on pyritty huomioimaan mahdollisimman hyvin.
Silti kolmen vuoden seurannan jälkeen mm. masennusoireita ja jopa dementiaa oli ”ikigaita potevilla” vähemmän.
Toisaalta hyvä sosioekonominen asema selitti osaltaan löydöksiä. Paremmin toimeentulevalla on siis Japanissakin enemmän mahdollisuuksia harrastaa ja hakea merkitystä sekä nautintoa elämään.
Asioiden kääntäminen ja penkominen kulttuuristen silmälasien kautta on vaihteeksi mielenkiintoista ja jopa hauskaa. Riskitekijöiden sijasta on antoisaa pohtia elämänlaatua ja terveyden edistämistä sitä kautta. Ja ehkäpä joitain ikigain oppeja voisi siirtää käytäntöönkin, joko omassa elämässä tai jopa omassa työssä.
Vaikka epidemiologinen tutkimus on tunnetusti vaikeaa ja haasteellista, yksi asia on joka tapauksessa varmaa – pelkkä ikigaihin tutustuminen, siitä puhuminen tai sen ajatteleminen ei terveyttä edistä.
Ikigai vaatii aitoja tekoja ja uudenlaista toimintaa. Eli itse asiassa juurikin niitä paljon puhuttuja muutoksia elintavoissa, kunhan elintavat nähdään nykyistä laaja-alaisemmin eli merkityksellisinä tapoina elää ja toimia.
Vitamiinipurkin ostaminen ja puolipakollinen parikertaviikkoinen vesijuoksusessio ei valitettavasti riitä ikigaihin.
Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
